HUS

Päijät-Häme siirtyy Hyksin erva-alueeseen

Jaa
Yliopistosairaala Hyksin erityisvastuualue laajenee ensi vuoden alussa, kun Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä siirtyy osaksi Hyksin ervaa. Jo ennestään erva-alueeseen kuuluvat Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote sekä Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Carea.

Suomessa on viisi erva-aluetta, joiden vaativasta erikoissairaanhoidosta vastaa yliopistosairaala. Helsingillä, Turulla, Tampereella, Oululla ja Kuopiolla on kaikilla omat erva-alueensa.

Päijät-Hämeen siirryttyä osaksi Hyksin erva-aluetta HUS:n palvelujen tuotanto kasvaa entisestään. On arvioitu, että Päijät-Hämeestä tulee vuonna 2018 yli 21 000 potilaskäyntiä HUS:iin. Careasta arvellaan tulevan noin 16 000 ja Eksotesta yli 8000 käyntiä.

Päijät-Hämeen alueella asuu 212 000 asukasta, joten myös väestöpohja kasvaa. Mukaan tulee myös 15 uutta kuntaa.

Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä www.hus.fi, anna hyväksyntä sivun yläosasta.

Klikkaa kartta suuremmaksi

Lahdessa toimiva sädehoitoyksikkö Hyksin syöpäkeskukseen

Päijät-Hämeen sädehoitoyksikkö siirtyy osaksi Hyksin syöpäkeskusta niin ikään 1.1.2018 alkaen. Yksikkö sijaitsee Lahdessa. Samalla yksikön henkilöstö siirtyy Syöpäkeskuksen palvelukseen.

Lahden yksikkö lisää Hyksin sädehoitokäyntejä noin 16 prosentilla. Lahden sädehoitoyksikössä toteutetaan ulkoista sädehoitoa kahdella lineaarikiihdyttimellä. Lisäksi tänä vuonna on otettu käyttöön hengitystahdistettu sädehoito. Hoidon suunnittelua varten käytössä on CT-laite.

Tähän saakka Päijät-Hämeen potilaiden sarkoomat, kivessyövät, penissyövät, stereotaktinen sädehoito, harvinaiset syövät sekä autologiset kantasolusiirtopotilaat on hoidettu Tampereella. Tällaisia potilaita on alueella vuosittain noin 60.

- Lahden sädehoitoyksikkö on saanut potilailta jatkuvasti hyvää palautetta ja henkilöstö on ammattitaitoista ja motivoitunutta. Hyksin syöpäkeskuksen tavoitteena on, että Lahden hyvin toimiva yksikkö toimii jatkossakin nykyaikaisin ja laatujärjestelmiin perustuvin menetelmin, Hyksin syöpäkeskuksen toimialajohtaja Johanna Mattson sanoo.

Lisätietoja:

HUS:n hallintoylilääkäri Lasse Lehtonen 050 427 2468

 
Hyksin syöpäkeskuksen toimialajohtaja Johanna Mattson 050 427 9165

Tietoja julkaisijasta

HUS
HUS
Stenbäckinkatu 9, PL 100
00029 HUS

http://www.hus.fi

HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme. 

HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee liki 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito. 

HUS – Vaikuttavinta hoitoa 

HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye