Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Päiväkoti Laakavuoren esiopetuksessa keskitytään lasten turvallisuuden tunteen vahvistamiseen ja kaveritaitojen opetteluun

Jaa
”Tärkein tavoitteemme on nyt yhdessä perheiden kanssa tukea lasten kehitystä, vahvistaa lasten vuorovaikutustaitoja ja erityisesti edistää lasten turvallisuuden tunnetta. Yhdessä ammattitaitoisten työntekijöiden ja vanhempien kanssa tuemme lapsia, jotta lapset saavat turvallisen ja hyvän oppimisen ympäristön päiväkodissa”, sanoo varhaiskasvatusalueen päällikkö Irma Sihvonen.

Jatkotoimenpiteet kevään aikana

Esiopetusryhmissä keskitytään loppukevään aikana lasten turvallisuuden tunteen vahvistamiseen ja kaveritaitojen opetteluun.

Kaupungilla on kiusaamiseen, rasismiin ja väkivaltaan nollatoleranssi. Päiväkodissa on päivitetty kiusaamisen ehkäisyn suunnitelma, jonka mukaan toimitaan. Suunnitelma on päiväkodissa esillä perheille tutustuttavaksi. Perheiden kanssa tehdään koko ajan tiiviisti yhteistyötä, ja viestintään vanhempien kanssa kiinnitetään erityistä huomiota. Vanhemmilta toivotaan palautetta tilanteista mahdollisimman nopeasti ja matalalla kynnyksellä.

Ryhmät toimivat esiopetussuunnitelman mukaisesti. Jokaisen lapsen kanssa on laadittu esiopetuksen oppimissuunnitelma, joka käydään kevään aikana lapsen ja huoltajien kanssa yhdessä läpi. Jokaisen huoltajan kanssa käydään tämän kevään aikana myös lapsen esiopetussuunnitelman arviointikeskustelu.

Pienryhmiin lisäresurssia ja erityisosaamista

Kaksi kuudentoista lapsen esiopetusryhmää toimii 4-16 lapsen toiminnallisissa pienryhmissä päiväkodin sisätiloissa sekä ulkona. Kummassakin esiopetusryhmässä toimii 2 lastentarhanopettajaa, 2 lastenhoitajaa ja erityislastentarhanopettaja (3 pv/vko). Ryhmien henkilökunta tekee yhteistyötä alueen kiertävän erityislastentarhanopettajan ja esiopetuksen kuraattorin kanssa.

Marraskuussa esiopetuksen lisäresurssina oli avustaja 6 tuntia päivässä. Huhtikuun alussa esiopetuksessa aloitti lisätyöntekijänä lastenhoitaja. Lokakuusta lähtien kummankin ryhmän opettajalla on ollut kelpoinen lain ja asetuksen mukainen koulutus.

Lisätietoja:

Päiväkoti Laakavuori
päiväkodin johtaja
Mirja Rissanen mirja.rissanen@hel.fi,050 4020181

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Mellunkylä-Myllypuron varhaiskasvatuksen aluepäällikkö
Irma Sihvonen irma.sihvonen@hel.fi, 050 3623692

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

viestintäpäällikkö Essi Eranka
puh. 09 310 74342, 040 568 1369
s-posti: essi.eranka@hel.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Työpajankatu 8
00580 Helsinki

09 310 44986https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. Toimialaan kuuluu neljä palvelukokonaisuutta: varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö, ruotsinkieliset palvelut sekä hallinto. Seuraa meitä @HelsinkiOppii, @LastenHelsinki, @tyovaenopisto, @Hforsarbis ja @StadinAO

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 26.3.202422.3.2024 09:44:33 EET | Tiedote

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 26. maaliskuuta klo 16.15. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistalla on muun muassa yhteenveto vuoden 2023 talousarvion toteutumisesta ja tilinpäätöksestä sekä toimialan vuoden 2023 toimintakertomus. Lisäksi esityslistalla on varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistus 1.8.2024 alkaen. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja koskevat säännökset on määritelty varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annetussa laissa. Euromäärät tarkistetaan lain mukaisesti joka toinen vuosi yleisen ansiotasoindeksin muutoksen mukaisesti. Tiloista esityslistalla on seuraavat hankkeet: päätös päiväkodin tarveselvityksestä osoitteeseen Maurinkatu 1a päätös Kumpulassa sijaitsevan päiväkoti Marjalan toiminnan lakkauttamisesta 1.8.2024 alkaen päätös Pakilan ala-asteen koulun ja Pakilan yläasteen koulun yhdistymisestä päätös Paloheinän alueelle osoitteeseen Paloheinäntie 40 b toteutetta

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye