Lapinjärven kunta

Päiväleiritoimintaa alakouluikäisille Lapinjärvellä

Jaa
Pienessä kunnassa perheitä palvellaan ihmislähtöisesti. Kesäkuun ensimmäisen kolmen viikon ajan on arkipäivisin Lapinjärven nuorisotilassa pyörinyt alakouluikäisten päiväleiri. Ohjattua toimintaa on klo 9-15 välisenä aikana ja mukana on ollut joka päivä 11-15 lasta. Toivomus leiriin tuli huoltajilta, joilla oli haasteita keksiä miten järjestää lapsille mielekästä tekemistä koulujen loma-ajaksi kun itse ovat töissä.
Nuorisotoimi toimi viikon Lapinjärven kunnan kiertävän Lapinjarvistories-Instagram-tilin päivittäjänä ja raportoi sinne myös kesäleiritoiminnasta.
Nuorisotoimi toimi viikon Lapinjärven kunnan kiertävän Lapinjarvistories-Instagram-tilin päivittäjänä ja raportoi sinne myös kesäleiritoiminnasta.

–Leirille on pitänyt ilmoittautua etukäteen ja on voinut ilmoittautua koko viikoksi tai yksittäisiksi päiviksi. Mikäli vanhemmat ovat esimerkiksi vuorotöissä ja on mahdollisuus olla lasten kanssa kotona, niin totta kai tarjoamme mahdollisuuden yksittäisiin päiväleiri-päiviin, toteaa etsivä nuorisotyöntekijä Markku Vilonen

Idea leirin järjestämiseen on lähtenyt lasten vanhemmilta muutama vuosi takaperin.

–Pari vuotta sitten leiri järjestettiin ensimmäistä kertaa perheiden toivottua vastaavanlaista toimintaa kesälle. Pyrimme muutenkin rakentamaan nuorisopalveluiden toimintaa toiveiden ja tarpeiden mukaiseksi. Aikaisempina vuosina leiri on ollut maksuton, jolloin lapset ovat ottaneet omat eväät mukaan. Tänä vuonna leiri on maksullinen ja hintaan sisältyy toiminnan lisäksi lounas ja välipala joka päivä, kertoo Vilonen.

Panostusta samalla kesätyöllistämiseen

Lapinjärven kunnan kesätyökampanjan avulla on päiväleirille palkattu kolme apuohjaajaa. 

– Tänäkin vuonna kunta työllistää koko ikäluokan, tänä vuonna 2002 syntyneet, kesätöihin ja onneksemme mekin saimme oman osamme tästä. Kolme apuohjaajaa on ollut suunnaton apu meille aikuisille ja toki suuri ohjaajien määrä mahdollistaa monipuolisemman toiminnan järjestämisen lapsille. Lapset ovat saaneet tehdä toiveita mitä leirillä tehdään ja näitä toiveita ollaan mahdollisuuksien rajoissa toteutettu, kertoo Vilonen.

Päiväleirin lisäksi nuorisopalvelut ovat pitäneet perjantai-iltaisin kesäkuun ajan nuorisotila Nuokkua auki.

-Perjantain Nuokun ikäraja on ollut K-13. Meillä on täällä hyvät tilat ja tänne kyllä mahtuu laajalla ikähaarukalla porukkaa ja on ollut hauskaa että myös täysi-ikäisiä nuoria käy meidän toiminnoissa, täydentää Vilonen.

Lapinjärven kunta kehittää Suomen ensimmäistä ihmislähtöistä kuntaa. Lue lisää ihkulapinjarvi.blogspot.fi

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Nuorisotoimi toimi viikon Lapinjärven kunnan kiertävän Lapinjarvistories-Instagram-tilin päivittäjänä ja raportoi sinne myös kesäleiritoiminnasta.
Nuorisotoimi toimi viikon Lapinjärven kunnan kiertävän Lapinjarvistories-Instagram-tilin päivittäjänä ja raportoi sinne myös kesäleiritoiminnasta.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Lapinjärven kunta
Lapinjärven kunta
Lapinjärventie 20
07800 LAPINJÄRVI

019 510 860http://www.lapinjarvi.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lapinjärven kunta

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye