SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Päivi Anttikoski SOK:lle markkinoinnista, viestinnästä ja vastuullisuudesta vastaavaksi johtajaksi

Jaa

FM Päivi Anttikoski on nimitetty SOK:lle johtajaksi ja konsernijohtoryhmän jäseneksi, vastuullaan S-ryhmän markkinointi, viestintä ja vastuullisuus. Anttikoski on aiemmin työskennellyt valtioneuvoston viestintäjohtajana ja laajasti mediamaailmassa, muun muassa digitaalisista sisällöistä vastaavana päätoimittajana Helsingin Sanomissa.

− Päivi Anttikoskella on laajaa yhteiskunnallista kokemusta niin mediasta kuin poliittisesta päätöksenteosta.  Uskon hänen tuovan meille uutta osaamista ennen kaikkea vaikuttamistyöhömme ja vuoropuheluun sidosryhmien kanssa. Toinen tärkeä tulevaisuuden kehityskohteemme liittyy S-ryhmän oman median sisällölliseen ja kaupalliseen uudistamiseen. Meillä on äärimmäisen tavoittava oma media. Päivillä on kokemuksensa ja näkemyksensä ansiosta erityisen paljon annettavaa sen kehittämiseen, yhdessä omien asiantuntijoidemme kanssa, SOK:n pääjohtaja Hannu Krook taustoittaa loppukeväällä aloitettua rekrytointiprosessia.

− S-ryhmä kuuluu lähes jokaisen suomalaisen arkeen ja on näkyvä yhteiskunnallinen toimija. On kiinnostavaa päästä mukaan kehittämään ihmisten elämää helpottavia tekoja ja ratkaisuja sekä tekemään yhteistyötä S-ryhmän sidosryhmien ja asiakkaiden kanssa. On myös todella hienoa nähdä, kuinka vahvana vastuullisuus kuuluu kaikkeen osuuskauppatoimintaan, ja päästä kertomaan tätä tarinaa S-ryhmän monipuolisen mediaperheen ja markkinoinnin kautta, Päivi Anttikoski sanoo.

Päivi Anttikoski aloittaa uudessa tehtävässään karenssiajan päätyttyä, 16. lokakuuta 2021.

 

Lisätiedot:

SOK, pääjohtaja Hannu Krook, p. 040 5939199

Päivi Anttikoski, p. 040 5364821

Päivi Anttikosken kuva: Laura Kotila, Valtioneuvoston kanslia

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

http://www.s-ryhma.fi
​S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt. ​
 
Tarjoamme arjen palveluita päivittäistavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä, rautakaupassa ja oman pankkimme kautta. ​
 
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa - meitä s-ryhmäläisiä on lähes 40 000. Ilmastotavoitteemme ovat maan kunnianhimoisimmat, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,8 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa. ​​
 
#parempipaikkaelää

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Tässä ovat syksyn kiinnostavimmat ruokauutuudet – kotimainen kaura, härkäpapu ja lahna muodostavat sesongin hittiruoat1.7.2021 09:00:00 EEST | Tiedote

Suomalainen menestysresepti nostaa jälleen esiin kotimaan kiinnostavimmat ruokainnovaatiot, joilla on mahdollisuus nousta tänä vuonna kaikkien huulille. Parhaillaan televisiossa esitettävällä tuotantokaudella kilpailee kuusi alkukarsinnoista suoriutunutta finalistia, joiden tuotteissa yhdistyvät ruoka-alan kestotrendit – kasvispohjaiset raaka-aineet, hyvinvointi ja ekologisuus.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme