Kiinteistöliitto

Pakettiautomaatin tulosta taloyhtiöön päättää yhtiökokous

Jaa

Taloyhtiöille näkyvästi markkinoitava oma pakettiautomaatti voi tuoda helpotusta asukkaiden arkeen, mutta kuka tahansa asiasta innostunut ei kuitenkaan voi tilata automaattia taloyhtiöön.

Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen muistuttaa, että automaatin hankkiminen vaatii taloyhtiöltä asianmukaista päätöksentekoa.

”Yhtiö voi halutessaan tilata pakettiautomaatin, mutta tilaamisesta päätetään yhtiökokouksessa. Päätös voidaan tehdä yksinkertaisella enemmistöllä eli niin, että yli puolet äänestyksessä annetuista äänistä kannattaa automaatin hankkimista”, sanoo Pynnönen.

Sisätiloissa automaatti vaatii oman palo-osaston

Ennen pakettiautomaatin hankintaa taloyhtiössä tulee selvittää, onko asukkailla sille tarvetta eli vastaako hankinta asukkaiden toiveita. Myös automaatin sijoituspaikka on harkittava huolella, ja harkinnassa tulee huomioida erityisesti paloturvallisuus ja kulkureitit.

”Ennen pakettiautomaatin tilaamista on hyvä selvittää automaatin sijoittamista säätelevät määräykset ja ohjeet sekä hyväksyttää suunnitteluratkaisu paikallisella pelastusviranomaisella”, korostaa Pynnönen.

Automaatti tulee sijoittaa omaan palo-osastoon, kuten esimerkiksi varastotilaan tai kerhohuoneeseen. Poistumistielle automaattia ei voi sijoittaa, eikä se saa muutenkaan haitata liikkumista.

Kiinteistöliiton lakineuvontaan on toistaiseksi tullut vain vähän automaatteihin liittyviä kysymyksiä. Näkyvän markkinoinnin ansiosta pakettiautomaatit todennäköisesti kuitenkin yleistyvät taloyhtiöissä, joten Kristel Pynnönen odottaa kasvua myös niihin liittyvien kysymysten määrään.

Uusiin taloyhtiöihin pakettiautomaatit tekevät jo vahvasti tuloaan. Uudiskohteessa automaatin sijoitteluun voi kiinnittää huomiota jo rakennuksen suunnitteluvaiheessa.

”Jo olemassa olevissa rakennuksissa sopivan sijoituspaikan löytäminen pakettiautomaatille voi olla paljon vaikeampaa, jopa mahdotonta”, Pynnönen toteaa.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kiinteistöliitto
Kiinteistöliitto
Annankatu 24, 3. krs
00100 HELSINKI

09 1667 6761http://www.kiinteistoliitto.fi

Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu yli 27 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.

 

Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto

Taloyhtiön hallituksen ja isännöitsijän perehdyttävä tietosuoja-asetuksen tuomiin velvoitteisiin2.5.2018 08:25Tiedote

EU:n uusi tietosuoja-asetus tulee voimaan vajaan kuukauden kuluttua 25. toukokuuta. Taloyhtiöistä ne, jotka ovat hoitaneet tietosuojaan liittyvät velvoitteensa huolellisesti tähänkin mennessä, eivät joudu asetuksen myötä tekemään toiminnassaan suuria muutoksia. Näille taloyhtiöille tietosuoja-asetuksen ei pitäisi myöskään aiheuttaa merkittäviä kustannuksia esimerkiksi isännöitsijän kasvaneen työmäärän vuoksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme