Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Pakolliset terveystarkastukset järjestettävä Porin lentoasemalla covid-19-taudin omikron-variantin torjumiseksi

Jaa

Rajoittaakseen koronavirustaudin leviämistä on Lounais-Suomen aluehallintovirasto tehnyt Satakuntaan kaksi tartuntatautilain mukaista päätöstä. Ensimmäisellä päätöksellä määrätään Porin kaupunki järjestämään lentokentän kautta maahan tuleville henkilöille terveystarkastus ja toisella päätöksellä velvoitetaan maahantulijat osallistumaan tähän terveystarkastukseen. Aluehallintoviraston päätökset ovat voimassa 29.11.-31.12.2021.

Tartuntatautilain 15 §:n nojalla Porin kaupungin tulee järjestää terveystarkastus niille henkilöille, jotka joko saapuvat maansisäisten jatkolentojen kautta Porin lentoasemalle tai suoraan Porin lentoaseman rajanylityspaikalle, ja ovat viimeisen 14 vuorokauden aikana oleskelleet maissa, joissa on havaittu B.1.1.529-virusmuunnoksen leviämistä.

Tartuntatautilain 16 §:n nojalla annettu määräys koskee henkilöitä, jotka ovat 14 vuorokautta ennen maahan saapumista oleskelleet maissa, joissa on havaittu B.1.1.529-virusmuunnoksen leviämistä. Nämä henkilöt velvoitetaan osallistumaan terveystarkastukseen, jonka osana voidaan ottaa koronavirusnäyte.

B.1.1.529-koronavirusmuunnoksen leviämistä on todettu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 27.11.2021 antaman tiedon mukaan Etelä-Afrikassa, Namibiassa, Botswanassa, Zimbabwessa, Lesothossa, Eswatinissa (Swazimaa), Mosambikissa ja Malawissa. Maaluettelo perustuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta 27.11. saatuihin tietoihin siitä, missä maissa uuden virusmuunnoksen leviämistä on toistaiseksi havaittu.

Päätöksiä tehdessään Lounais-Suomen aluehallintovirasto on ottanut huomioon sosiaali- ja terveysministeriön 27.11.2021 antaman ohjauksen terveystarkastusten välttämättömyydestä koronaviruksen uuden muunnoksen leviämisen ehkäisyssä. Aluehallintovirasto on arvioinut, että tilanteen vakavuudesta johtuen määräykset on syytä saattaa voimaan välittömästi.

Lisätietoa:

-      Lounais-Suomen aluehallintoviraston päätökset

-      Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen maaluettelo

Medialle:

-      Ylijohtaja Leena Räsänen p. 0295 017 385. Haastattelupyyntöä varten lähetä tekstiviesti tai jätä soittopyyntö

Lounais-Suomen aluehallintovirasto

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Aluehallintoviraston verkkosivut

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté: Säkerhetsläget i regionen är stabilt, beredskap att trygga elförsörjningen19.8.2022 12:55:00 EEST | Tiedote

Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde den 18 augusti 2022. Under mötet sammanställdes en lägesbild av beredskapsläget i regionen. Beredskapskommittén följer med och bedömer säkerhetsläget i samhället och förmedlar information till centralförvaltningen och intressegrupperna i regionen. Beredskapskommittén verkar i Västra och Inre Finlands område som omfattar landskapen Birkaland, Mellersta Finland, Södra Österbotten, Österbotten och Mellersta Österbotten.

Länsi- ja Sisä-Suomen alueellinen valmiustoimikunta: Alueen turvallisuustilanne vakaa, sähkönsaannin varmistamiseen varauduttu19.8.2022 12:55:00 EEST | Tiedote

Länsi- ja Sisä-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontui 18.8.2022. Kokouksessa koottiin tilannekuvaa alueen varautumistilanteesta. Valmiustoimikunta seuraa ja arvioi yhteiskunnan turvallisuustilannetta ja välittää tietoa alueen sidosryhmille ja keskushallintoon. Valmiustoimikunta toimii Länsi- ja Sisä-Suomen alueella, joka kattaa Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnat.

Kutsu verkkoseminaariin: Vaihteleva työaika 1.9.2022 klo 11–1216.8.2022 07:05:00 EEST | Kutsu

Vaihteleva työaika tarkoittaa nollatuntisopimusta, töihin kutsumista tarvittaessa tai työaikaa, joka vaihtelee esimerkiksi välillä 10–30 tuntia viikossa. Vaihtelevaa työaikaa koskeva lainsäädäntö muuttui 1.8.2022. Työsuojeluhallinto järjestää 1.9.2022 klo 11–12 maksuttoman verkkoseminaarin, jossa käsitellään sekä uutta että aiemmin voimassa ollutta lainsäädäntöä koskien vaihtelevaa työaikaa. Tilaisuus on tarkoitettu sekä työntekijöille että työnantajille ja heidän edustajilleen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme