Ylemmät Toimihenkilöt YTN

Palkankorotukset ja perhevapaat pöydällä syksyn neuvotteluissa

Jaa
Ylemmät Toimihenkilöt YTN aloittaa neuvottelut vuoden 2023 palkankorotuksista useilla eri sopimusaloilla. Kierros käynnistyi 12. syyskuuta teknologiateollisuudessa, jossa kolmen eri sopimuksen piirissä työskentelee yhteensä noin 125 000 ylempää toimihenkilöä. Palkankorotusten lisäksi YTN tavoittelee perhevapaauudistuksen kirjaamista kaikkiin työehtosopimuksiinsa.

YTN on henkilöiden lukumäärällä mitattuna suurin neuvottelukumppani Tekonologiateollisuuden Työnantajat ry:lle.

- Neuvotteluihin lähdetään todella poikkeuksellisessa ja epävarmassa taloustilanteessa. Tälle vuodelle sovitut maltilliset palkankorotukset ovat nopeasti kiihtyneen inflaation ja kiristyneen verotuksen vuoksi käytännössä sulaneet, sanoo puheenjohtaja Teemu Hankamäki. - Keskitymme turvaamaan jäsentemme ostovoiman riittävillä prosentuaalisilla palkankorotuksilla. Ne jaettaisiin viime kädessä yleiskorotuksena kaikille, ellei paikallisesti muusta ratkaisusta päästä sopimukseen.

Uran alkupuolella ansiot kehittyvät työpaikan vaihtojen ja urakehityksen myötä, mutta hidastuu työuran puolessa välissä. Ilman yleiskorotuksia palkkakehitys jämähtäisi useilla asiantuntija- ja esihenkilötyötä tekevillä paikoilleen, sillä henkilökohtaisia meriittikorotuksia maksetaan yhä pienemälle joukolle.

- Vaikka ensi vuoden taloudelliset näkymät ovat nekin poikkeuksellisen epävarmat, on yritysten tilauskanta ja etenkin taloudellinen tilanne kokonaisuudessaan erittäin vahva. Palkanmaksuvaraa on tuloksen tekijöille, sillä arvelen yritysten valmistautuvan jakamaan ensi keväänä edelleen muhkeita osinkoja viime vuosien tapaan, huomauttaa Hankamäki.

Palkankorotusten lisäksi tavoitteena on edistää työelämän tasa-arvoa kirjaamalla perhevapaiden palkallisuus työehtosopimuksiin nykylakia vastaavasti. Uusi laki astui voimaan elokuun alussa, mutta voimassaolevat sopimukset nojaavat edelleen vanhaan järjestelmään.

- Kuluvan vuoden aikana käydyissä neuvotteluissa perhevapaakysymys ei edennyt, mutta enää tämän kanssa ei voi vetkutella, vaan se on ratkaistava syksyn neuvotteluissa, Hankamäki vaatii. - Uusi järjestelmä mahdollistaa tasa-arvoisemmat perhevapaat vanhempien kesken, mutta jos niitä ei palkallisuuden osalta kirjata sopimuksiin, ei uudistus käytännössä toteudu. Tavoitteena on, että perhevapaiden pitäminen jakautuisi aiempaa tasaisemmin molempien vanhempien kesken.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ylemmät Toimihenkilöt YTN
Ratavartijankatu 2
00520 Helsinki

http://www.ytn.fi/

Olemme Akavan yksityisen sektorin neuvottelujärjestö. Vastaamme yksityisellä sektorilla ylempien toimihenkilöiden neuvottelu- ja sopimustoiminnasta.

Solmimme työehtosopimuksia valtakunnallisesti työnantajaliittojen kanssa, minkä lisäksi teemme myös yrityskohtaisia sopimuksia. Jäseninämme on 19 liittoa, joiden kautta edustamme yli 176 000 asiantuntija- ja esihenkilötyötä tekeviä eri toimialoilla.

 

 

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ylemmät Toimihenkilöt YTN

Suomi ansaitsee kestävän ja toimivan työmarkkinamallin12.10.2023 10:22:49 EEST | Tiedote

Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n 50-vuotispäivänä työ ylempien toimihenkilöiden työsuhteen ehtojen ja ansioiden kehittämiseksi on ajankohtaisempaa kuin pitkiin aikoihin. Työlainsäädäntöön ja sopimusjärjestelmään ajetaan muutoksia, jotka heikentävät suomalaisille tärkeää sopimisen kulttuuria. Vaikka kaikki hallitusohjelman työelämäuudistukset eivät välittömästi näkyisi ylempien toimihenkilöiden arjessa, tulevaisuudessa niiden vaikutukset ansio- ja työsuhteen ehtojen kehittymiseen olisivat merkittäviä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye