Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Palkaton työharjoittelu heikentää opiskelijoiden taloudellista ja sosiaalista hyvinvointia

Jaa
Palkattomat työharjoittelut pakottavat restonomiopiskelijoita monesti työskentelemään palkallisessa työssä työharjoittelun ohella tai elämään säästöjen, opintolainan tai läheisten tuen varassa. Lisäksi kahden työn yhdistäminen vähentää opiskelijan resursseja ylläpitää sosiaalisia suhteita. Tämä kävi ilmi Haaga-Helian matkailualan opiskelijoiden tekemässä kyselytutkimuksessa.

Oman alan työharjoittelu on tärkeä osa ammattikorkeakouluopintoja ja merkittävä askel opiskelijan urapolulla. Se mahdollistaa opiskelijoille muun muassa omien taitojen tunnistamisen, kontaktien luomisen ja ammattitaidon kehittämisen. Palkattomat harjoittelujaksot ovat kuitenkin yleisiä matkailu- ja ravintola-alalla ja moni opiskelija joutuukin tarkoin punnitsemaan vakaan taloudellisen tilanteen ja mielenkiintoisen työkokemuksen välillä.

Haaga-Helian matkailualan opiskelijoiden Johanna Kytömäen ja Sara Näkin opinnäytetyötä varten tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin restonomiopiskelijoiden työharjoittelun aikaisen toimeentulon yhteyttä opiskelijan hyvinvointiin. Tutkimuksessa ilmeni, että useimpien taloudellinen tai sosiaalinen tilanne heikkeni työharjoittelun aikana.

Noin 65 % hotelli-, matkailu- ja ravintola-alan työharjoittelupaikoista palkattomia

Noin 65 % restonomiopiskelijoiden työharjoittelusta on palkattomia, minkä vuoksi monien harjoittelijoiden talous on tiukoilla. Tutkimukseen vastanneista lähes 60 % kertoi, ettei olisi kyennyt maksamaan yllättävää yli 500 euron suuruista laskua ollessaan palkattomassa työharjoittelussa. Harjoittelupalkan maksaminen nähtiinkin parhaana keinona tukea työharjoittelijan hyvinvointia.

Yli kolmasosa vastaajista koki myös sosiaalisten suhteidensa kärsineen työharjoittelun aikana. Osa opiskelijoista joutui työharjoittelun lisäksi tekemään toista työtä ja heidän kohdalla luku oli lähes kaksinkertainen (60 %). Vastausten perusteella arvostuksen, yhdenvertaisuuden ja kunnioituksen osoittaminen on tärkeää opiskelijan sosiaalisen hyvinvoinnin tukemiseksi.

Opiskelijoiden kokemusten lisäksi opinnäytetyössä tutkittiin matkailualan työharjoittelumahdollisuuksia tarjoavien yritysten näkemyksiä. Yritysten näkemyksiin perehdyttiin haastattelemalla kuutta työharjoitteluyritysten edustajaa matkailualan eri sektoreilta. Yritykset perustelivat palkattomuutta oppimiskokemuksen tarjoamisella, perehdyttämisen viemillä resursseilla sekä matkailualan perinteisiin perustuvilla käytännöillä. Työharjoittelujen palkattomuus on ollut alalla tyypillistä jo vuosia. Yritysten mukaan palkkauskäytännön muuttuminen edellyttäisi laajempaa keskustelua aiheesta alan suurten toimijoiden ja MaRan toimesta.

Restonomeille suunnattu tutkimus toteutettiin verkkokyselylomakkeella. Tutkimukseen vastasi yhteensä 249 Haaga-Helian opiskelijaa tai alumnia, joista 216 suoritti työharjoittelun. Loput 33 vastaajaa hyväksilukivat harjoittelun pääosin taloudellisista syistä.

Opinnäytetyö on luettavissa osoitteessa:

https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/340226/Kyt%c3%b6m%c3%a4ki_N%c3%a4kki.pdf?sequence=2&isAllowed=y

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Johanna Kytömäki, opiskelija
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
johannakytomaki@hotmail.com
+358 44 281 5215


Sara Näkki, opiskelija
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
sara.nakki@myy.haaga-helia.fi
+358 45 112 2172


Kati Naumanen, lehtori
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
kati.naumanen@haaga-helia.fi
+358 40 488 7227

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Ratapihantie 13
00520 HELSINKI

09 229 611http://www.haaga-helia.fi/fi

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu kouluttaa liike-elämän ja palveluelinkeinojen asiantuntijoita sekä tutkii ja kehittää näihin aloihin liittyvää osaamista ja toimintaa. Koulutusalamme ovat liiketalous, tietotekniikka, hotelli-, ravintola- ja matkailuala, liiketoiminnan palveluratkaisut ja kielet, toimittajakoulutus, liikunta-ala sekä ammatillinen opettajankoulutus. Meille on tärkeää, että opiskelijoillamme on heti valmistuttuaan vahvat siteet työelämään. Panostamme toiminnassamme yrittäjyyteen, yhteistyöhön, innovatiivisuuteen ja kansainvälisyyteen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye