Vesivek Oy

Palkittu yrittäjä mullistaa kattoremonttialaa

Jaa
Pirkanmaalta valtakunnalliseksi laajentunut kattoalan kärkiyritys Hämeen Laaturemontti mullistaa koko toimialaansa uudella työskentelymallilla. Yritys alkaa tammikuusta lähtien toteuttaa kattoasennukset taloa ympäröiviltä telineiltä.
Työturvallisuus tuo asiakkaillekin mielenrauhaa.
Työturvallisuus tuo asiakkaillekin mielenrauhaa.

Uudistus on merkittävä etenkin työturvallisuuden näkökulmasta. Suomessa sattui vuonna 2015 noin 127 000 työtapaturmaa, josta rakennusalan tapaturmia oli yli 5000.  Hämeen Laaturemontin perustaja ja toimitusjohtaja Kimmo Riihimäki uskoo, että siirtyminen telineille paitsi parantaa yrityksensä palveluita myös näyttää suuntaa muille yrityksille.

”Kattoalan johtavana toimijana olemme saaneet myös viranomaishuomiota koska meilläkin on vuosien varrella sattunut onnettomuuksia. Siksi päätimme viedä asentajien työergonomian ja turvallisuuden kerralla uudelle tasolle”, Riihimäki perustelee.

Uutta toimintamallia on testattu yrityksessä puoli vuotta ja kokemukset ovat olleet kannustavia.

”Ennakoimme jo koekäyttö- ja asiakaskokemustemme perusteella, että ala tulee seuraamaan esimerkkiä ja myös viranomaiset haluavat varmasti tukea kehityssuuntaa.”

Merkittävä parannus myös asiakkaan näkökulmasta

Taloa kiertävien telineiden käyttö tarjoaa monta parannusta kattoremonttialan nykyiseen toimintamalliin, jossa asentajat ovat katolla suojakaiteiden ja valjaiden varassa.

Telineillä työskentely minimoi riskin henkilövahingoista, turvaa kulun talon sisälle asennustyön aikana ja vähentää putoavien purkutavaroiden aiheuttamia vahinkoja pihamaalle. Myös viimeistelytöiden laatu paranee entisestään, kun työ voidaan tehdä ergonomisesta työasennosta ilman riskialtista kurottelua.

Asiakkaiden mahdollisuus tarkistaa työn jälki helpottuu telineiden myötä merkittävästi. Lisäksi työturvallisuuden koheneminen tuo asiakkaille mielenrauhaa.

”Kukaan ei halua oman talon remonttityömaalle onnettomuuksia tai vahinkoja. Meidän kattomme alla on hyvä olla niin asiakkaan kuin työntekijän”, Riihimäki maalailee.

 

Katto säältä suojaan yhdessä päivässä

Ensimmäisen kerran Hämeen Laaturemontti mullisti toimialaa lähes 20 vuotta sitten kehittämällä nosturiavusteisen asennuskonseptin pientaloja varten. Konsepti vei työergonomian uudelle tasolle, kun raskaiden tavaroiden nostot ja siirrot koneellistettiin. Se myös vastasi asiakkaiden tarpeeseen saada kattoremontti tehdyksi nopeasti ja yhtäjaksoisesti.

Koneellisen asennuksen myötä Hämeen Laaturemontti tuli tunnetuksi ”Katto kahdessa päivässä” -lupauksestaan. Hämeen Laaturemontin menetelmällä pientalokohteista saadaan yli 85 % kokonaan säältä suojaan, eli pintamateriaalille asti, jopa ensimmäisen työpäivän aikana. Loputkin 15 % kohteista rakennetaan yhdessä päivässä sadesuojaisaan aluskatevaiheeseen.

Uudessa telineasennuksessa työpäiviä tulee telineiden pystytyksestä ja purusta kaksi lisää, mutta remonttikohde on edelleen säältä suojassa koko remontin ajan ja kattoremontti tehty muutamassa työpäivässä. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja ja haastattelut:


toimitusjohtaja Kimmo Riihimäki
kimmo.riihimaki@laaturemontti.fi
0400 730 671

Kuvat

Työturvallisuus tuo asiakkaillekin mielenrauhaa.
Työturvallisuus tuo asiakkaillekin mielenrauhaa.
Lataa
Hämeen Laaturemontin asentaja vanhan katon purkutyössä. Taloa kiertävien telineiden käyttö tarjoaa monta parannusta kattoremonttialan nykyiseen toimintamalliin, jossa asentajat ovat katolla suojakaiteiden ja valjaiden varassa.
Hämeen Laaturemontin asentaja vanhan katon purkutyössä. Taloa kiertävien telineiden käyttö tarjoaa monta parannusta kattoremonttialan nykyiseen toimintamalliin, jossa asentajat ovat katolla suojakaiteiden ja valjaiden varassa.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vesivek Oy
Vesivek Oy
Jasperintie 273
33960 PIRKKALA

http://www.vesivek.fi

Vuonna 1993 perustettu Hämeen Laaturemontti -konserni on kasvanut yli 500 henkeä työllistäväksi kattoalan kärkiyritykseksi, joka tekee tänä vuonna yli 5000 kattoremonttia. Konserniin kuuluu myös Vesivek-sadevesijärjestelmiä ja kattoturvatuotteita valmistava kotimainen Nesco. Nykyään yritys toimii myös Ruotsissa nimellä Nordisk Takexpress. Hämeen Laaturemontti on tunnettu parhaiten Kahden päivän kattoremontti -konseptistaan, jossa asiakkaan koti saadaan säältä suojaan saman päivän aikana.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vesivek Oy

Talokaupoissa arvioidaan katon käyttöikä28.3.2022 06:00:00 EEST | Tiedote

Myytäviä kiinteistöjä arvioidaan vaihtelevin kriteerein. Kuntokartoituksen tekijä on harvoin kattoalan ammattilainen, eikä aina edes kiipeä yläpohjaan. Katon kunto kannattaa arvioida myyntitilanteessa. Näin asia ei nouse myöhemmin esiin ja aiheuta osapuolille eripuraa. Yhteisellä sopimuksella voidaan talon myyntihinnassa huomioida kattoremontti. – Sekä myyjän että ostajan kannalta se on ihannetilanne; vastuu katosta siirtyy sen korjanneelle firmalle, huomauttaa Vesivek Oy:n toimitusjohtaja Jari Lehtola.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye