Suomen Palloliitto

Palloliiton ja Volkswagenin pääyhteistyökumppanuus saa jatkoa

Jaa
Suomen Palloliitto ja Volkswagen jatkavat jo vuonna 2017 alkanutta yhteistyötään uudella monivuotisella pääyhteistyökumppanisopimuksella. Yhteistyön tavoitteena on tukea suomalaista jalkapalloilua harrastustoiminnasta aina kansainväliselle huipputasolle asti ja luoda Volkswagenille mahdollisuuksia olla osa suomalaisten jalkapalloperheiden arkea. Yhteistyö ulottuu ruohonjuuritasolta maajoukkueisiin ja kattaa myös Veikkausliigan.

Valtakunnallinen Perhefutis-toiminta on myös osa Palloliiton Volkswagen-yhteistyökumppanuutta. Yhteistyön avulla on jo vuosia aktivoitu seuroja järjestämään perhefutistoimintaa ja näin autettu eri puolilla Suomea seuroja luomaan laadukas ensikontakti jalkapallon harrastamiseen perheille. Perhefutis kattaa noin 3–6-vuotiaille suunnatun lapsen ja aikuisen yhteisen toimintamallin, jossa nautitaan liikunnasta monipuolisesti ja turvallisesti ilman suorituspaineita.

Suomalaisessa jalkapallossa on mukana enemmän lapsia ja perheitä kuin koskaan aiemmin – ennätyksellinen 150 000 pelaajan raja ylittyi marraskuussa. Volkswagen on mukana tukemassa vauhdilla kasvavaa suomalaista jalkapalloperhettä.

Yhteistyö Palloliiton kanssa on loistava esimerkki toimivasta kumppanuudesta. Olemme olleet myös erittäin tyytyväisiä Perhefutis-hankkeeseen. Tällainen kokonaisvaltainen yhteistyö on Volkswagenille erinomainen väylä olla osa jalkapalloperheiden arkea ja tukea suomalaisen jalkapalloilun kehitystä.Jalkapallo on harrastajamäärällä mitattuna Suomen suurin laji, ja Volkswagen tarjoaa laajan malliston, josta löytyy niin pienempiä kuin runsaasti tilaa ja muunneltavuutta tarjoavia malleja perheen ja vapaa-ajan tarpeisiin”, sanoo K-Auton Volkswagen-henkilöautoista vastaava johtaja Tommi Iiskonmäki.

Veikkausliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa kuvaa Volkswagen-yhteistyön jatkumista hyvin positiiviseksi. ”Volkswagenin kumppanuus edistää suomalaisen jalkapallon kehitystä aina kotimaiselle huipputasolle Veikkausliigaan asti. Volkswagen on jalkapalloperheen luotettava kumppani, jonka kanssa on mukava ajaa yhdessä kohti tulevaa.”

Myös Palloliiton myynti- ja markkinointijohtaja Mikko Varis iloitsee kumppanuuden jatkumisesta. ”Olemme erittäin tyytyväisiä, että pääsemme jatkamaan toimivaa pääyhteistyökumppanuutta Volkswagenin kanssa. Perhefutis-toiminta on ollut seuroille tärkeä työkalu, joka tukee perheiden yhteistä harrastamista. Volkswagen tarjoaa näille jalkapalloileville perheille kattavan malliston, joka sisältää myös laajan sähköautovalikoiman.

Lisätietoja:

Suomen Palloliitto, myynti- ja markkinointijohtaja Mikko Varis, mikko.varis@palloliitto.fi, puh. 040 513 6100

Veikkausliiga, toimitusjohtaja Timo Marjamaa, timo.marjamaa@veikkauslliiga.com,
puh. 050 517 6106

K-Auton Volkswagen-henkilöautoista vastaava johtaja Tommi Iiskonmäki, tommi.iiskonmaki@k-auto.fi, puh. 040 580 1498

Volkswagen

Volkswagen kuljettaa Suomen jalkapalloperhettä. Volkswagen-henkilöautot on läsnä yli 150 markkinalla maailmanlaajuisesti ja se valmistaa autoja yli 30 paikkakunnalla 13 maassa. Sähköautoilu, älykäs liikkuminen ja digitalisaatio ovat yrityksen strategisia pääkehityskohteita. Suomeen Volkswageneita on tuotu jo yli 70 vuotta. Volkswagen oli Suomen eniten rekisteröity täyssähköautomerkki Suomessa vuonna 2021 ja toiseksi ostetuin henkilöautomerkki. Suomessa Volkswagen-asiakkaita palvelee 37 jälleenmyyjää ja 46 valtuutettua merkkihuoltoa. Volkswagen on osa K Auto Oy:tä ja K-ryhmää. www.volkswagen.fi

Suomen Palloliitto

Suomen Palloliitto on jalkapallon erikoisliitto, joka Kansainvälisen Jalkapalloliiton FIFA:n jäsenenä vastaa maamme kaikesta jalkapallo- ja futsaltoiminnasta ja sen kehittämisestä. Palloliitto tekee työtä kasvatus- ja harrastustoiminnan sekä kilpa- ja huippu-urheilun parissa ihmisläheisellä ja asiakaskeskeisellä tavalla.  Palloliiton ensisijaisena tavoitteena on kehittää suomalaista jalkapalloa entistä arvostetummaksi, seuratummaksi ja harrastetummaksi lajiksi. Lisätietoja osoitteesta https://www.palloliitto.fi/

Veikkausliiga

Veikkausliiga on suomalaisen jalkapallon miesten pääsarja ja pääsarjan järjestävä organisaatio. Veikkausliigan muodostavat ja sitä hallinnoivat Veikkausliigassa pelaavat kaksitoista eri puolilta Suomea tulevaa seuraa. Veikkausliigan tehtävä on seurojen ja niiden toimintaedellytysten kehittäminen sekä sarjan markkinointi Veikkausliigan aidon ja avoimen arvopohjan mukaisesti.

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Suomen Palloliitto
Suomen Palloliitto
Urheilukatu 5
00250 HELSINKI

09 742 151https://www.palloliitto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Palloliitto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye