Palokuntien SM-kilpailut 27.5.2023 Helsingissä

Yleisö on tervetullut seuraamaan kisoja
Yleisö on tervetullut seuraamaan taito- ja kalustokilpailua Messukeskuksen sisätiloihin (kulku eteläisen sisäänkäynnin kautta). Tapahtuma avautuu yleisölle klo 9.30. Veteraanisarjan kalustokilpailu alkaa noin klo 10.10 ja yleisen sarjan taito- ja kalustokilpailut alkavat noin klo 11.00. Palkintojenjako alkaa arviolta klo 16.30.
>> Tämän vuoden osanottajajoukkueet voi lukea tästä linkistä.
Lähetystä voi seurata myös striiminä osoitteesta www.youtube.com/stadinbrankkari. Kilpailun juontavat Jussi Heikelä ja Jere Jefremoff.
Esillä pelastuskalustoa sekä tietoa väestönsuojelusta ja onnettomuuksien ehkäisystä
Varsinaisen kilpailun lisäksi Messukeskuksen alueella on esillä laajasti Helsingin pelastuslaitoksen ja sopimuspalokuntien kalustoa sekä tietoa väestönsuojelusta ja onnettomuuksien ehkäisystä. Nähtävillä on myös yksi pelastuslaitoksen kahdeksasta uudesta pelastusyksiköstä eli paloautosta, palomiesslangilla höökistä. Perheen pienimmät voivat testata taitojaan temppuradalla ja taitella oman paloauton.
Tapahtumassa on myös hyvä mahdollisuus tutustua pelastusalaan työpaikkana sekä vapaaehtoispalokunnan toimintaan.
Median edustajat tervetulleita
Toivotamme tiedotusvälineiden edustajat tervetulleeksi seuraamaan kilpailua. Mediayhteyshenkilö Helsingin kaupungin pelastuslaitoksella on viestintäyksikön päällikkö Anna Lehtiranta, puh. 09 3103 0014.
Kilpailun taustat
Palokuntien suomenmestaruudesta ja kilpailun pääpalkinnosta Jehumaljasta on kilpailtu jo vuodesta 1952 lähtien. Se onkin Suomen pisimpään jatkunut ammattitaitokilpailu.
Kilpailu jakautuu kolmeen osaan: tietokilpailuun, taitokilpailuun ja kalustokilpailuun.
- Tietokilpailussa mitataan joukkueen jäsenten tiedollista osaamista.
- Taitokilpailussa arvioidaan joukkueen taidollista osaamista ilman ajanottoa.
- Kalustokilpailussa mitataan joukkueen kokonaisosaamista hälytyksenomaisessa tehtävässä.
Joukkue, jolla on suurin yhteenlaskettu pistemäärä kolmen eri osakilpailun jälkeen, palkitaan kiertopalkinnolla: Jehumaljalla. Vuodesta 2007 kilpailussa on ollut mukana myös veteraanisarja, jonka kilpailu koostuu kalustokilpailusta. Kilpailun tarkoituksena on kohottaa ja edistää palokuntien tietoja ja taitoja todellisten hälytystehtävien varalle kilpailusuorituksiin valmistautumalla. Tavoite on, että kilpailun voittamiseen tarvitaan sekä tietoa että taitoa yhdistettynä ripeään suoritukseen.
Kilpailutapahtumaan ottaa vuosittain osaa noin 30 palokuntaa ja 250 kilpailijaa sekä lähes 200 järjestelytehtävissä toimivaa.
Ensi vuonna kilpailu järjestetään yhteistyössä Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ari Keijonentoiminnanjohtaja
liiton johtaminen, viestintä ja asiantuntijatoiminta
Tomi KuusamopalopäällikköHelsingin kaupungin pelastuslaitos
Puh:09 3103 0104Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Palopäällystöliitto – Finlands Brandbefälsförbund on pelastusalan henkilöstön, sopimuspalopäällystön sekä turvallisuusalalla asiantuntijoina tai johtotehtävissä toimivien henkilöiden aatteellinen yhdistys.
Tarkoituksenamme on kehittää jäsenistömme osaamista ja ammatillista yhteisöllisyyttä sekä toimia asiantuntijana yhteiskunnan turvallisuuden edistämiseksi.
Kaikessa toiminnassaan Palopäällystöliitto noudattaa pelastustoimen arvoja: Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi – yhteistyössä: inhimillisesti, ammatillisesti, luotettavasti.
Palopäällystöliiton visio on olla osaavin turvallisuuden tekijä – yhteistyössä!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Palopäällystöliitto ry
Palokuntien suomenmestaruus ratkennut Helsingissä27.5.2023 20:51:55 EEST | Tiedote
Palokuntien suomenmestaruudesta on tänään kisattu Helsingissä. Yleisen sarjan kokonaiskilpailun voitti Anjalan VPK Kouvolasta ja veteraanisarjan voitti Jämsänkosken VPK.
Ensimmäinen pelastusalalla työskentelevien työssäjaksamisen tutkimus – iso vastausprosentti kertoo halusta tulla kuulluksi19.4.2023 06:45:00 EEST | Tiedote
Pelastusalalla työskenteleville teetettiin työssäjaksamisen kysely syys–lokakuussa 2022. Kysely lähetettiin kaikille Suomen 22 pelastuslaitokselle, ja vastauksia saatiin 20 pelastuslaitokselta. Tutkimuksessa selvitettiin, miten pelastusalalla voidaan henkisesti sekä millaisia ajatuksia pelastusalalla työskentelevillä on pelastuslaitosten, henkilöstön työhyvinvoinnin, tuottavuuden parantamisen ja ylipäätään pelastusalan kehittämiseksi. Tyytyväisyyttä loivat työ/virkasuhteen joustavuus, vaikuttamismahdollisuudet omassa työssä ja työterveyshuolto. Heikoimmin toimivia asioita olivat vaikuttamismahdollisuudet organisaatiossa, sisäinen viestintä, palkkaus ja johtaminen. Kyselyn teetti Suomen Palopäällystöliiton Pelastusalan henkisen työsuojelun toimikunta.
Kasvatuksella ja koulutuksella on tärkeä rooli turvallisen yhteiskunnan rakentamisessa14.4.2023 12:03:23 EEST | Tiedote
Yhdeksästoista Opetusalan turvallisuusfoorumi haluaa julkilausumallaan nostaa esiin koulutuksen sekä osaavan ja hyvinvoivan opetushenkilöstön tärkeän roolin turvallisen yhteiskunnan rakentamisessa. Turvallisuuskasvatus tulisi alkaa jo varhaiskasvatuksessa.
Opetusalan turvallisuuspalkinto myönnettiin oppilaitosturvallisuuden kehittämisestä Karelia-ammattikorkeakoululle ja koulutuskuntayhtymä Riverialle12.4.2023 18:58:19 EEST | Tiedote
Karelia-ammattikorkeakoulu ja Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riveria palkittiin Opetusalan turvallisuuspalkinnolla ansiokkaasta ja esimerkillisestä oppilaitosten välisestä yhteistyöstä maakunnan oppilaitosturvallisuuden kehittämiseksi. Turvallisuuspalkinto luovutettiin 19. Opetusalan turvallisuusfoorumissa 12.4. Samassa yhteydessä palkittiin professori, FT Eila Lindfors ja lehtori Tuija Saarivirta Opetusalan turvallisuuden tunnustuspalkinnolla.
Alkaako mökkikautesi pääsiäisenä? Muista nämä turvallisuusseikat!4.4.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Päivien pidentyminen ja pääsiäisen vietto ovat monille kesämökkeilijöille merkkipaalu kaudenavaukselle. Mökin käyttöönotossa kylmän talven jäljiltä on kuitenkin hyvä huomioida muutamat turvallisuusriskit.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme