Attendo

Palvelukodin järjestämillä kesäfestareilla esiintyy Arttu Wiskari

Jaa
Kaikille avoimilla ja perinteeksi muodostuneilla Kuivaniemen kesäfestareilla esiintyy 25. elokuuta Arttu Wiskari. Idea tapahtumasta syntyi, kun Pohjois-Suomen palvelukotien asukkaille haluttiin luoda festarielämys ja samalla tuoda Lapin ihmisiä yhteen.
Kuivaniemen kesäfestarit ovat kaikille avoin tilaisuus. Kuva viime vuodelta, jolloin Frederik esiintyi.
Kuivaniemen kesäfestarit ovat kaikille avoin tilaisuus. Kuva viime vuodelta, jolloin Frederik esiintyi.

Kaikille avoimilla ja perinteeksi muodostuneilla Kuivaniemen kesäfestareilla esiintyy 25. elokuuta Arttu Wiskari. Kuivaniemen festarit eroavat muista tapahtumista siten, että järjestäjinä toimivat paikalliset kehitysvammaisten palvelukodit Attendo Saarentiekoti ja Attendo Simo sekä yhteistyökumppanina paikalliset yrittäjät. Viime vuonna tapahtumaan tuli kuulijoita Muoniosta asti.  

Idea tapahtumasta syntyi, kun Pohjois-Suomen palvelukotien asukkaille haluttiin luoda festarielämys ja samalla tuoda Lapin ihmisiä yhteen.

- Pääesiintyjä päätetään aina asukkaiden toiveiden mukaan ja toki huomioimme myös suuren yleisön musiikkimaun. Artun musiikista tykätään meillä kovasti ja festarikuume alkaa olla korkeimmillaan, sanoo palvelukodin johtaja Saana Hemming.

Aiempina vuosina Kuivaniemessä on esiintynyt muun muassa Frederik ja Kake Randelin. Viime vuonna kuulijoita oli yli 400.  

Tapahtumatiedot:

Aika: 25.8.2017
klo 13 – 14 Jawa’s 50
klo 14.15 – 15.30 Arttu Wiskari
Paikka:
Kuivaniemen aseman liikuntahallin piha-alue (Mattilantie 1)

Päihteettömään tapahtumaan on kulujen kattamiseksi 20 euron pääsymaksu, mutta näillä festareilla lipun hintaan sisältyy hernekeitto.

Toimitukset pääsevät sisään tapahtumaan maksutta joko ilmoittamalla tulosta: saarentiekoti@attendo.fi tai näyttämällä mediakortin tapahtumapaikalla.

Lämpimästi tervetuloa!

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Saana Hemming
palvelukodin johtaja
Attendo Saarentiekoti ja Attendo Simo
p. 044 494 4996
saana.hemming@attendo.fi

Kuvat

Kuivaniemen kesäfestarit ovat kaikille avoin tilaisuus. Kuva viime vuodelta, jolloin Frederik esiintyi.
Kuivaniemen kesäfestarit ovat kaikille avoin tilaisuus. Kuva viime vuodelta, jolloin Frederik esiintyi.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Attendo
Attendo
PL 750
00181 HELSINKI

030 634 2000http://www.attendo.fi/

Attendo – Pohjoismaiden johtava hoiva- ja terveyspalveluiden tarjoaja

Attendo on Pohjoismaiden johtava julkisten hoiva- ja terveyspalveluiden yksityinen palveluntuottaja. Yritys on perustettu vuonna 1985, ja olimme ensimmäinen julkisia hoivapalveluja ikäihmisille tarjonnut yksityinen yhtiö Ruotsissa.  Ikäihmisille suunnattujen palvelujen lisäksi Attendo tarjoaa hoivapalveluja kehitysvammaisille ja mielenterveyskuntoutujille, sekä apua tarvitseville ihmisille ja perheille. Suomessa tarjoamme myös terveys- ja hammaslääkäripalveluja. Meillä on yli 20 000 työntekijää noin 500 toimipisteessä yli 200 kunnassa Ruotsissa, Suomessa, Norjassa ja Tanskassa. www.attendo.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Attendo

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye