Attendo

Palvelukodin väki puistokummeina: ”Asukkaamme ovat saaneet positiivista palautetta lähialueen naapureilta”

Jaa

Turkulaiset ovat voineet keväästä 2017 alkaen hankkia oman kummipuiston. Kehitysvammaisten ihmisten palvelukoti Attendo Haarla lähti mukaan kummipuistotoimintaan yhden asukkaan esimerkin innostamana. Nyt siistimmästä ympäristöstä nauttii koko naapurusto.

Attendo Haarlan ohjaaja Mikko Reuna sai idean puistokummiksi ryhtymisestä vierailtuaan yhden asukkaan työtoiminnassa. Asukas toimi puistokummina osana työtoimintaansa.

”Innostuin ideasta ja lähdin selvittämään, voisiko kokonainen palvelukoti toimia kummina. Ja kyllähän se onnistui! Saimme kaksi Turun kaupungin edustajaa kylään, joimme kahvit ja teimme puistokummisopimuksen”, Reuna kertoo.

Sopimuksessa Haarlan Helmiksi nimetty palvelukodin väki sitoutuu hoitamaan ja vaalimaan kummipuistonsa puhtautta, vehreyttä ja viihtyvyyttä. Puistokummittelu on otettu hyvin vastaan lähialueella.

”Asukkaamme ovat saaneet positiivista palautetta lähialueen naapureilta. Saimme Turun kaupungilta lippikset ja turvaliivit, joten puistokummitehtäviä sopii hoitaa niin aurinkoisella kuin harmaammallakin säällä”, Reuna kuvaa.

Kummipuistotoiminta eroaa talkootyöstä siten, että toiminta on toistuvaa.

”Yksi asukkaamme käy kolmesti viikossa pitämässä puistosta huolta ja muutkin osallistuvat halunsa ja jaksamisensa mukaan. Tämä on ollut koko palvelukodin porukalle mieluisa yhteinen juttu”, Reuna kertoo.

Attendo Haarla on vuonna 2017 avattu kehitysvammaisten ihmisten palvelukoti. Haarlassa on 15 asuntoa palvelukodin tiloissa ja 11 asuntoa saman pihapiirin rivitalossa, jossa asukkaat asuvat itsenäisesti.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mia Sulonen
Palvelukodin johtaja
p. 044 494 1870
mia.sulonen@attendo.fi

Tietoja julkaisijasta

Attendo
Attendo
PL 750
00181 HELSINKI

030 634 2000http://www.attendo.fi/

Attendo – Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja

Attendo on Pohjoismaiden johtava julkisten hoivapalveluiden yksityinen palveluntuottaja. Yritys on perustettu vuonna 1985, ja olimme ensimmäinen julkisia hoivapalveluja ikäihmisille tarjonnut yksityinen yhtiö Ruotsissa. Ikäihmisille suunnattujen palvelujen lisäksi Attendo tarjoaa hoivapalveluja kehitysvammaisille ja vammautuneille ihmisille sekä mielenterveyskuntoutujille. Tuotamme myös lastensuojelu- ja terapiapalveluita. Attendolla on kaikkiaan noin 24 000 työntekijää yli 700 toimipisteessä Ruotsissa, Suomessa, Norjassa ja Tanskassa. Lue lisää: www.attendo.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Attendo

Kallionsydämen toimintavastuu siirtyy Ylä-Savon SOTE kuntayhtymälle9.4.2020 11:58:25 EESTTiedote

Kiuruvedellä sijaitsevan ikäihmisten hoivakoti Attendo Kallionsydämen toimintavastuu siirtyy Ylä-Savon SOTE kuntayhtymälle 9.4.2020. Kallionsydämessä on ollut erittäin vakava koronavirusepidemia, jossa on menehtynyt yhdeksän asukasta. Attendo ja Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä haluavat päätöksellä varmistaa, että Kallionsydämen asukkaat saavat tarvitsemansa vaativan sairaanhoidon hoivakotiin.

Attendo jatkaa Kirkkopuiston toimintaa Valviran päätöksellä4.12.2019 14:15:09 EETTiedote

Attendo, Valvira, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto ja Oulunkaaren kuntayhtymä ovat sopineet, että Attendo jatkaa ikäihmisten hoivakoti Kirkkopuiston toimintaa Utajärvellä 16.12. alkaen. Toiminta keskeytettiin viime keväänä Valviran päätöksellä, mutta nyt valvontaviranomainen katsoo, että tehtyjen toimenpiteiden johdosta hoivakodin toiminta voidaan siirtää takaisin Attendolle. Siirtymä ei vaikuta asukkaiden tai henkilöstön arkeen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme