Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)

Palvelusetelillä tuetumpaa palveluasumista

Jaa
Keusote ottaa käyttöön palvelusetelin, jonka avulla ikäihminen voi hankkia hoitoa ja hoivaa silloin, kun asuminen omassa kodissa ei ole enää mahdollista avopalveluiden turvin ja ikäihminen tarvitsee tuetumpaa asumista, eikä hänellä ole säännöllistä yöhoidon tarvetta.

Palvelusetelillä asiakas voi hankkia hoitoa, hoivaa ja ateriat. Palveluita hankitaan hoivakodeilta, jotka Keusote on hyväksynyt palvelusetelituottajiksi. Keusote määrittelee palvelusetelille arvon, joka voi enintään olla 86 e vuorokaudelta. Palvelusetelin arvoon vaikuttaa asiakkaan tulot. 

- Palvelusasumisen palveluseteli on asiakkaalle vaihtoehtoinen tapa saada tarvitsemansa palvelut myös Keusoten ulkopuolelta, mikäli palveluasumisen tuottajia hakeutuu Keusoten palvelusetelituottajiksi. Asiakkaalle tulee mahdollisuus valita laajemmasta tarjonnasta kuin nyt, toteaa palvelusetelin käyttöönottoa koordinoiva esimies Tuija Nuutinen.

Keusotessa on kehitetty viime vuosina palvelusetelitoimintaa

Palvelusetelit tarjoavat ikäihmiselle lisää valinnanvapautta ja vaihtoehtoja palvelujen hankkimiseen. Ensivaiheessa tavoitteena on lisätä palveluseteleiden käyttöä ikääntyneiden ja vammaisten palveluissa.

Keusote on ottanut käyttöön vuonna 2021 Palse.fi -palvelusetelijärjestelmän. Uuden järjestelmän käyttöönotolla on yhtenäistetty myönnettävien palveluseteleiden sisältö, arvo ja myöntämisperusteet. Samalla tarjotaan asiakkaille tasalaatuisempaa palvelua kaikissa Keusoten jäsenkunnissa. Palveluseteli on jo käytössä kotiapupalvelussa, omaishoidon lakisääteisessä vapaassa, säännöllisessä kotihoidossa, vammaispalvelulain mukaisessa henkilökohtaisessa avussa ja ikäihmisten tehostetussa palveluasumisessa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)
Suutarinkatu 2
05900 Hyvinkää

http://www.keusote.fi

Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Pornaisten, Tuusulan ja Mäntsälän alueella.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)

Kutsu medialle: Tule tutustumaan Jokelan sote-yksikköön pilottiin torstaina 18.4. kello 1217.4.2024 09:33:29 EEST | Kutsu

Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) ja Tuusulan kunta järjestävät medialle mahdollisuuden vierailla Jokelan terveysasemalla (Opintie 1, 05400 Jokela) torstaina 18.4.2024 kello 12−13. Tiloihin on suunnitteilla pilotti. Tavoitteena on, että Keusote, Tuusulan kunta, yritykset ja yhdistykset tarjoavat erilaisia palveluita Jokelan terveysaseman tiloissa vielä vuonna 2024. Alla viime viikolla julkaisemamme tiedote. Tervetuloa!

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye