Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Pandemiaohjausryhmä muistuttaa pikkujoulujen koronariskistä

Jaa
Koronaviruksen ilmaantuvuus Pirkanmaalla on kehittynyt maltillisesti ja loivasti kohti pienempää ilmaantuvuutta. Pirkanmaa täyttää kuitenkin edelleen osan STM:n kiihtymisvaiheen kriteereistä.

Katso Voimassa olevat suositukset Pirkanmaalla

Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä ei nähnyt tiistaina tarpeelliseksi lisätä uusia suosituksia koronatilanteen hallitsemiseksi, sillä viime viikkojen tartuntaryppäät on saatu jäljitettyä ja tukahdutettua. Tilanne ei silti mahdollista suositusten lieventämistä, koska päivittäin todetaan jatkuvasti uusia tartuntoja.

Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä kuitenkin muistuttaa työnantajia pikkujouluihin valmistautumisesta.

– Alkoholilla on ollut merkittävä rooli monissa tartunnoissa. Työnantajien kannattaa miettiä, miten turvavälit voidaan pitää, miten jakaa ihmisiä pieniin ryhmiin ja pohtia, onko riskienhallinnan kannalta viisasta kokoontua fyysisesti paikalle koko työyhteisön voimin. Uusia pikkujoulutapoja voi harrastaa esimerkiksi Teamsin avulla ja ottaa tapahtumajärjestäjät ja erilaiset palveluntuottajat tähän mukaan, toteaa pandemiaohjausryhmän puheenjohtaja Juhani Sand.

Influenssarokotus kannattaa ottaa

Kunnissa on käynnissä parhaillaan influenssarokotukset ja ohjausryhmä suosittelee rokotusten ottamista kaikille pirkanmaalaisille. Kahden eri epidemian yhtäaikaisuus voi olla hyvin hankala sekä sairastuneen että sairaalahoidon järjestämisen näkökulmasta.

Rokotustilaisuudet pitää järjestää niin, että turvavälit toteutuvat. Rokotustilaisuudessa tulee käyttää kasvomaskia. Kuntien tarkemmat rokotustiedot löytyvät kuntien verkkosivuilta.

Lue lisää Reetta Huttusen blogista

Jäljitys onnistunut edelleen

Koronatartunnan ilmaantuvuus Pirkanmaalla on sairaanhoitopiirin lukujen valossa tällä hetkellä 26,6/100 000 asukasta kohden.

Viime viikon aikana Pirkanmaalla todettiin yhteensä 58 uutta tartuntaa. Testatuista 0,6 prosenttia oli positiivisia. 40 prosenttia sairastuneista oli edeltävästi karanteenissa. Eniten tartuntoja oli ikäluokassa 20-49 -vuotiaat. 20-29 -vuotiaiden ikäryhmän tartunnat ovat selvästi tasaantuneet viime viikosta.

Tartunnan lähde oli 78 prosentissa tapauksista tiedossa. Yhtään tartuntaa ei viime viikolla enää tullut Vaasasta, ja tilanne Vaasassa on helpottumassa. Matkustusrajoitusta Vaasaan arvioidaan ensi tiistaina uudelleen.

Yli puolet Pirkanmaan tartunnoista saatiin perhepiiristä tai muusta tunnetusta ketjusta. Viime viikolla yksittäisiä tartuntoja tuli muun muassa yksityisistä juhlista ja eri työpaikoista. Ulkomailta tiedetään tulleen seitsemän tartuntaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja medialle


Pirkanmaan alueellisen
pandemiaohjausryhmän puheenjohtaja
Johtajaylilääkäri Juhani Sand
Puh. 044 719 5959
Tays, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Elämänaukio 2, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä lähes miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Hatanpäällä, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa Oy, Tays Sydänsairaala Oy ja Fimlab Laboratoriot Oy. Lisätietoja meistä tays.fi ja valinnanvapaus.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tays on ruuhkautunut jatkohoitoon jonottavista potilaista - kiireettömiä toimenpiteitä perutaan, kiireellinen hoito turvataan14.12.2022 11:06:45 EET | Tiedote

Taysin sairaalat ovat ruuhkautuneet ja vuodepaikat täyttyneet poikkeuksellisen monista jatkohoitopaikkaa odottavista potilaista. Kiireettömiä toimenpiteitä joudutaan tämän vuoksi siirtämään. Kiireellinen ja päivystyksellinen hoito turvataan. Tähän asti ruuhkia on yritetty purkaa muun muassa yhteistyössä kuntien kanssa, joustopaikkojen käyttöönotolla sekä hoitopolkuja ja hoitoonohjausta kehittämällä. Uusi jatkohoito-osasto perustetaan tammikuussa

Ylisfestarien ”isä” Taito Roivas palkittiin Elämän tähden -palkinnolla5.12.2022 10:52:32 EET | Tiedote

Ylöjärvellä ja Nokialla järjestetyssä Ylisfestarit -tapahtumassa avainroolissa alusta lähtien toiminut mielenterveyshoitaja Taito Roivas on saanut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitukselta Elämän tähden -palkinnon. Hän on erinomainen esimerkki siitä, kuinka iso merkitys yksittäisellä työntekijällä voi olla ihmisten yhdenvertaisuuden edistämisessä ja asenteisiin vaikuttamisessa.

Varhainen tunnistaminen parantaa haimasyövän ennustetta – yleisöluentoja ja koulutustilaisuuksia Taysissa 17.–18.11.1.11.2022 10:21:09 EET | Tiedote

Maailman haimasyöpäpäivää (World pancreatic cancer day) vietetään 17.11.2022. Tays järjestää teemaan liittyen kaksi terveydenhuollon ammattilaisille suunnattua koulutustilaisuutta 17.–18.11. sekä yleisöluentotilaisuuden perjantaina 18.11. Tilaisuuksien tarkoituksena on lisätä sekä ammattilaisten että yleisön tietoisuutta haimasyövän oireista ja hoitomuodoista.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye