Finanssiala ry

Pankkibarometri: Kotitalouksien luotonkysyntä vilkastunut – yritykset edelleen alamaissa

Jaa

Finanssiala ry:n tuoreen Pankkibarometrin mukaan kotitalouksien luotonkysyntä on kesän 2020 aikana palautunut normaaliksi. Koronapandemian vaikutus näyttää jääneen vain tilapäiseksi pudotukseksi. Myös odotukset lainanottohalukkuudesta ovat parantuneet. Sen sijaan yritysten luotonkysyntä on edelleen alamaissa. Kesän aikana luottoja on myönnetty vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Investointeihin ei näytä olevan juurikaan lainanottohalukkuutta. Barometrikysely III/2020 tehtiin pankinjohtajille elo-syyskuun vaihteessa.

Pankinjohtajat arvioivat barometrissa, että kotitalouksille on myönnetty kolmannella vuosineljänneksellä enemmän luottoja kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana. Koronakriisistä johtunut luotonkysynnän romahdus jäi siis vain yhteen vuosineljännekseen alkuvuoden aikana.

Myös odotukset kotitalouksien lähiajan luotonkysynnästä ovat optimistisia. Lainoitusta kysytään loppuvuoden aikana aiempaa enemmän sekä oman asunnon ostoon tai remontointiin että kulutustavaroiden hankintaan. Kotitalouksia kiinnostaa edelleen myös pankkien tarjoamat lainanhoitojoustot. 

Sen sijaan yrityksille myönnettyjen luottojen määrä on ollut kolmannella vuosineljänneksellä selvästi vähäisempää kuin viime vuonna samaan aikaan. Koronakriisin talousvaikutukset näkyvät siten edelleen yrityslainamarkkinoilla. Myös julkista rahaa on korona-aikana ollut tarjolla normaalia enemmän, joten yritysten tarve pankkiluotoille on ollut tavallista vähäisempää.

Yritysten luotonkysynnän odotetaan edelleen laskevan hieman loppuvuoden aikana. Pankkiluottoja odotetaan silti tarvittavan lisää käyttöpääomaan ja rahoituksen uudelleenjärjestelyihin.

”Asuntokauppa hiljeni koronakriisin pahimpaan aikaan, joten patoutunut kysyntä on nyt purkautumassa. Odotukset kotitalouksien luotonkysynnässä ylittävät jopa pitkän aikavälin keskiarvon. Etätöiden myötä monille on tullut tarve isomman asunnon hankintaan”, arvioi Finanssiala ry:n asiantuntija Mariia Somerla.

”Eri sijoitusvaihtoehdoissa säästövakuutusten suosio on yllättäen kasvanut kotitalouksien keskuudessa. Säästövakuutuksilla voi sijoittaa monipuolisesti eri omaisuusluokkiin. On mielenkiintoista seurata, jatkuuko suosion kasvu edelleen loppuvuonna”, Somerla toteaa.

Pankkibarometrissään Finanssiala ry kysyy neljännesvuosittain pankinjohtajien käsityksiä ja odotuksia luotonkysynnän ja eri sijoitusmuotojen kehityksestä.

Pankkibarometri III/2020 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Finanssiala ry
Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

020 793 4200http://www.finanssiala.fi

Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.

Finanssiala - Uudistuvan alan ääni

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry

Tarkennus aiempaan tiedotteeseemme – Laki edellyttää pikavippiyrityksiltä vahvaa tunnistautumista - FA ei voi taata, että pikavippiyritykset noudattavat lakia26.10.2020 16:02:34 EETTiedote

Tiedotteessamme maanantaina 26.10.2020 kello 14:39 sanoimme, että Vastaamon tietovuodossa varastetuilla tiedoilla ei pysty ottamaan pikavippiä. Lain mukaan pikavipin ottamiseen tarvitaan vahva tunnistautuminen, mutta Finanssiala ry ei voi puhua pikavippiyritysten puolesta eikä taata, että pikavippejä tarjoavat yritykset noudattavat tätä lakia. Pikavippejä tarjoavat yritykset eivät ole Finanssiala ry:n jäseniä.

Pankkilainaa tai pikavippiä ei varastetuilla tiedoilla heru - vuotaneet tiedot mahdollistavat tilauspetoksia26.10.2020 14:39:59 EETTiedote

Monet Vastaamo-tietovuodon uhrit ovat olleet yhteydessä pankkeihin varmistaakseen, ettei varastetuilla tiedoilla nosteta heidän nimissään lainaa. Rikollisten saamilla tiedoilla ei pysty nostamaan pankista lainaa eikä ottamaan pikavippiä – niihin tarvitaan aina vahva tunnistautuminen esimerkiksi pankkitunnuksilla. Moneen muuhun haitalliseen tietoja voi kylläkin käyttää.

Hallituksen esitys pankkipaketista ei ota riittävästi talouskasvua huomioon15.10.2020 18:44:19 EESTTiedote

Kun viranomainen pohtii, pitäisikö luottolaitoksen lisäpääomavaatimusta nostaa, on tärkeää, että päätöksessä huomioidaan myös riskejä pienentävät seikat. Tämä asia sisältyy hallituksen esitykseen luottolaitos- sekä elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivien kansalliseksi sääntelyksi. sääntelykokonaisuus tunnetaan myös EU:n pankkipakettina. Esityksessä on kuitenkin merkittäviä ongelmia: viranomaisille ehdotettu valtuus nostaa yhteenlasketut lisäpääomavaatimukset yli nykyisten enimmäistason on muutos, joka heittää hiekkaa koronasta toipuvan talouden rattaisiin. Lisäksi viranomaispäätöksille tulisi asettaa selkeämmät vaatimukset koskien riskien ja niiden suuruuden määrittämistä.

FA pitää viisaana ratkaisuna, että henkilötunnuksen laaja kokonaisuudistus ei nyt toteudu9.10.2020 12:25:56 EESTTiedote

Pankkeja, vakuutusyhtiöitä, työeläkeyhtiöitä, sijoitusrahastoja ja rahastoyhtiöitä edustava Finanssiala ry pitää viisaana kuntaministeri Sirpa Paateron linjausta, että nykyisessä taloustilanteessa ei ole perusteltua ryhtyä henkilötunnuksen laajaan kokonaisuudistukseen. FA pitää tärkeänä, että lausuntokierroksella saatuun palautteeseen on reagoitu. Finanssiala vetoaakin ministeri Paateroon, että jatkotyöhön otetaan mukaan yksityinen sektori tasaveroisena kumppanina julkisen sektorin kanssa. Uudistuksilla on laajamittaisia vaikutuksia myös yksityiselle sektorille, joten pelkkä virkamiesvalmistelu ei nyt riitä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme