Finanssiala ry

Pankkibarometri: Yritysten investointihalu näkyy luotonkysynnässä

Jaa
Finanssiala ry:n tuoreen Pankkibarometrin mukaan pankinjohtajat arvioivat sekä kotitalouksien että yritysten luotonkysynnän olevan viime vuotta vahvempaa. Luotonkysynnän odotetaan myös pysyvän viime vuoden vastaavaa ajankohtaa vilkkaampana. Etenkin yritysten investointeja varten ottamien luottojen odotetaan olevan kasvussa. Barometrikysely II/2017 tehtiin touko-kesäkuun vaihteessa.

Suuri enemmistö vastaajista arvioi, että yritysten luotonkysyntä on kasvussa viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Eri rahoitusvaihtoehdoista pankista otettujen luottojen määrä kasvaa tällä hetkellä eniten. Yritykset kysyvät nyt lainaa etenkin investointeja varten, mikä heijastaa talouden kasvunäkymien paranemista.

Myös kotitalouksien luotonkysyntä on viime vuotta vilkkaampaa. Etenkin asuntolainoja kysytään nyt viime vuotta enemmän.

”Luotonkysynnän piristyminen näkyy myös tilastoissa uusien asuntolainojen kohdalla. Lainoja kuitenkin lyhennetään matalien korkojen aikana reippaammin, joten lainakannan kasvuvauhti on edelleen vain reilun kahden prosentin tuntumassa. Asuntolainamarkkinoiden ylikuumenemisesta ei siis voida puhua”, summaa Finanssiala ry:n analyytikko Elina Salminen.

Kotitalouksien kiinnostus sijoittamiseen kasvussa

Kotitaloudet ovat entistä innokkaampia sijoittajia. Osakesijoitusten ja osakerahastojen suosio kasvaa tällä hetkellä eniten kotitalouksien keskuudessa. Myös kiinteistö- ja asuntosijoittamisen kiinnostus on vahvempaa kuin viime vuonna.

Talletusten suosion hiipumiseen vaikuttaa luonnollisesti poikkeuksellinen korkoympäristö, minkä seurauksena talletuksille maksetut tuotot ovat jo pidemmän aikaa olleet matalat. 

Finanssiala ry kysyy Pankkibarometrissään neljännesvuosittain pankinjohtajien käsityksiä ja odotuksia luotonkysynnän ja eri sijoitusmuotojen kehityksestä.

Pankkibarometri II 2017

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Finanssiala ry
Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

020 793 4240http://www.finanssiala.fi

Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.

Finanssiala - Uudistuvan alan ääni

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry

Luottolaitosten sääntely kaipaa ajantasaistamista – lisävelvoitteille ja kansalliselle lisäsääntelylle ei ole tarvetta18.4.2024 10:35:20 EEST | Tiedote

Peruspankkipalveluihin liittyvää sääntelyä ei ole tarpeen lisätä, toteaa Finanssiala ry lausunnossaan. Lausunto liittyy valtiovarainministeriön peruspankkipalveluja ja luottolaitoslainsäädäntöä koskevaan arvomuistioon. FA huomauttaa, että arvomuistion kattama selvitys ei ole mukana hallitusohjelmassa ja sen sisältö on osin ristiriidassa kansallisen lisäsääntelyn välttämistä koskevan hallitusohjelman tavoitteen kanssa. Ehdotetut palveluaikavelvoitteet olisivat poikkeuksellisia suomalaisessa sääntelyssä, ja pankkipalveluiden saavutettavuuden kriittisyyttä on muistiossa yliarvioitu.

Hallitus löi viimeisen naulan vapaaehtoisen eläkesäästämisen arkkuun – miksi Suomi kulkee eurooppalaiseen vastavirtaan, Petteri Orpo ja Riikka Purra?17.4.2024 15:07:17 EEST | Tiedote

Hallitus esitti kehysriihessään vapaaehtoisen eläkesäästämisen verokannusteen poistamista vuoden 2027 alusta alkaen. EU:ssa puolestaan suuntaus on aivan päinvastainen ja vapaaehtoinen eläkesäästäminen nähdään tärkeänä osana EU:n pääomamarkkinaunionin tulevaisuutta, joka on esillä EU:n huippukokouksessa 17.-18.4.2024. Puoli miljoonaa tavallista suomalaista ovat edelleen säästäneet vapaaehtoisiin eläkevakuutuksiin. Pitkäjänteiseen, erityisesti tiettyyn ikään sidottuun eläkesäästämiseen on vaikea sitoutua ilman kannusteita, jotka hallitus nyt esittää poistettavaksi.

Poliittisesti vaikutusvaltaisten henkilöiden kansallisesta rekisteristä hyötyisivät niin asiakkaat kuin finanssialakin17.4.2024 10:40:11 EEST | Tiedote

Rahanpesulaki luokittelee merkittävissä julkisissa tehtävissä toimivat henkilöt ja heidän lähipiirinsä poliittisesti vaikutusvaltaisiksi eli ns. PEP-henkilöiksi (Politically Exposed Persons), joiden taustoja ja asiointia tulee selvittää ja seurata erityisen huolellisesti. Ilmoitusvelvollisten tarve ajantasaisille PEP-tiedoille on lisääntynyt compliance-velvoitteiden sekä kansallisen ja kansainvälisen toiminta- ja turvallisuusympäristön kiristymisen myötä. Nykyisellään PEP-tietoja hankitaan ja ylläpidetään erilaisista lähteistä, mikä heikentää tietojen luotettavuutta ja ylläpitoa. PEP-tietojen kokoaminen keskitettyyn rekisteriin parantaisi tietojen kattavuutta, oikeellisuutta, ajantasaisuutta ja myös henkilötietojen suojaa. Valtiovarainministeriö on laatinut arvomuistion keskitetyn kansallisen PEP-rekisterin perustamisesta. Finanssiala ry tukee ehdotusta voimakkaasti. Tanskassa rekisteri on ollut käytössä jo vuosia ja kokemukset ovat olleet hyviä.

Suomalaisten sijoittamista ja omaehtoista varautumista seniorivaiheeseen ei saa romuttaa sijoittamisen verotuksen kiristyksillä12.4.2024 10:14:41 EEST | Tiedote

Maan hallitus valmistautuu kehysriiheen tiukalla ja vastuullisella taloudenpidon linjalla. Sille annamme vahvan tuen, koska hyvinvointiyhteiskuntamme vaatii uudistamista. Kasvun tukemisessa tärkeää on se, ettei suomalaisten työtä ja sijoittamista veroteta liiaksi. Suomalaisilla on oltava mahdollisuus vaurastua ja tukea kulutuksellaan kansantaloutta. Suomalaisten vaurastuminen ja sen edistäminen eri kansankapitalismin keinoin on huomioitu hallitusohjelmassa hyvin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye