Varsinais-Suomen ELY-keskus

Paraisilla Vånontien kunto sapettaa tienkäyttäjiä, tietä hoidetaan sääolosuhteiden sallimissa rajoissa

Jaa
ELY-keskus on saanut paljon palautetta tienkäyttäjiltä Paraisten Vånontien kunnosta. Vånontietä (mt 12027) käytetään Lillholmenin siltatyön aikaisena kiertotienä ja se on lisännyt huomattavasti Vånontien liikennemäärää. Vånontie on soratie ja sorateiden kunto vaihtelee tyypillisesti sääolosuhteiden mukaan. Sorateiden kunnossapito on haastavaa suurilla liikennemäärillä. Liikennemäärän kasvu on kuitenkin väliaikaista Vånontiellä, eikä tielle sen vuoksi tulla tekemään merkittäviä parannustöitä. Vånontietä hoidetaan hoitourakoitsijoiden toimesta soratienä. Urakoitsija on korjannut pahimmat paikat maanantain ja tiistain aikana.

Tienkäyttäjät toivovat Vånontien päällystämistä. ELY-keskuksella ei ole rahoitusta sorateiden päällystämiseen, sillä soratien päällystäminen on kallista. Soratien päällystämisessä kustannuksia aiheuttaa päällystystöiden lisäksi yleensä myös tien rungon vahvistaminen. Muutoin kantavuudeltaan heikon tien päällystäminen aiheuttaisi päällysteen rikkoutumisen muutaman vuoden aikana. Suuri osa sorateistä on vanhojen kulkureittien päälle vähitellen paranneltuja teitä ja niiden rakenteellinen kunto on monen tekijän summa. Sorateiden kantavuus ei usein vastaa liikenteen vaatimuksia.

Pahimmat paikat korjattu maanantaina ja tiistaina

Väliaikaisena parannustoimenpiteenä ei ole mahdollisuutta toteuttaa merkittäviä tienparannustoimenpiteitä. Vånontietä hoidetaan hoitourakoitsijan toimesta soratienä. Urakoitsija on korjannut maanantain ja tiistain aikana pahimmat reunapainumat, kulumisurat ja kuoppasarjat. Laajempi soratien parantaminen mm. sorastamisella voidaan suorittaa vasta kun saadaan riittävästi sateita. Tien pinnan pitäisi kostua vähintään 10–15 cm syvyyteen, eikä näin kuivalla kelillä saada kastelulla koko tien mitalle riittävästi kosteutta. Keväällä tietä suolattiin runsaasti, ja se onkin pitänyt pölyämisongelmat kurissa myös viime aikojen kuivilla ja helteisillä säillä.

Vånontietä kunnostettiin ennen siltatyömaan käynnistymistä ja tien hoitoon panostetaan normaalia enemmän

Vånontietä kunnostettiin ennen Lillholmenin siltatyön käynnistymistä. Tien kunnostuksella varauduttiin liikennemäärien kasvuun. Vånontien runkoa vahvistettiin karkeammalla murskeella, minkä jälkeen tien pinnalle levitettiin hienompaa mursketta kulutuskerrokseksi. Tietä myös ojitettiin kuivatuksen parantamiseksi.

ELY-keskus on varannut Vånontien kunnossapitoon siltatyömaan kiertotien ajaksi ylimääräistä rahoitusta, jotta tie voidaan pitää kulkukelpoisena sääolosuhteista riippumatta. Vånontietä on kokonaisuudessaan kunnostettu normaalia soratietä enemmän jo ennen siltatyönmaan alkamista. Lisäksi Vånontien hoitaminen kiertotienä on normaalia kalliimpia, koska hoitotoimenpiteitä joudutaan tekemään keliolosuhteista riippumatta. Esimerkiksi maanantain ja tiistain aikana tehdyissä hoitotoimenpiteissä jouduttiin kastelemaan ja suolaamaan tietä, kun taas normaalisti hoitotoimenpiteitä ajoitetaan suosiollisten sääolosuhteiden mukaisesti. Lisäksi hoitotoimenpiteiden toteutus vei pidemmän ajan ja osa töistä jouduttiin suorittamaan yöaikaan riittävän kosteuden aikaansaamiseksi tienpintaan.

Vånontien hoidon lisäpanostuksilla pyritään turvaamaan tien liikennöitävyys kiertotien aikaisilla suurilla liikennemäärillä.

Lisätietoja:

Varsinais-Suomen ELY-keskus, aluevastaava Markus Salminen, yhteydenotot Liikenteen asiakaspalvelun kautta, p. 0295 020 600

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Varsinais-Suomen ELY-keskus
Varsinais-Suomen ELY-keskus
Itsenäisyydenaukio 2
20800 Turku

0295 022 500 (vaihde)http://www.ely-keskus.fi/varsinais-suomi

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus

Mökköisten sillan uusiminen alkaa Loimaalla – liikenne kiertoreitille töiden ajaksi8.4.2024 14:55:05 EEST | Tiedote

Varsinais-Suomen ELY-keskus aloittaa Mökköisten sillan uusimistyöt Loimaalla maantiellä 12603 (Auvaistentie). Työt alkavat valmistelevilla töillä tällä viikolla ja sillan purkutyöt käynnistyvät ensi viikolla (vk 16). Siltatöiden ajaksi joudutaan liikenne ohjaamaan kiertoreitille. Liikenne sillalla katkaistaan maanantaina 15.4.2024 klo 11. Siltatyöt valmistuvat lokakuun 2024 loppuun mennessä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye