Excellence Finland

Parhaat kansainväliset laatuinnovaatiot arvioitiin – suomalaisen WordDiven e-oppimisratkaisu Speak with AI voitti oman sarjansa

Jaa
Suomen Laatuyhdistys ry:n aloitteesta perustettu ja kansainväliseksi laajentunut Quality Innovation Award -kilpailu järjestettiin jo kolmattatoista kertaa. Kaikista osallistuneista innovaatioista parhaaksi nousi espanjalainen MESMERISE®. Skanneriteknologia on kehitetty laittomien aineiden ja kiellettyjen esineiden havaitsemiseen ihmiskeholta. WordDiven tekoälyyn pohjautuva kielten oppimisen sovellus Speak with AI palkittiin oman sarjansa parhaana.

Viime vuonna kansallisiin arviointeihin osallistui yhteensä 508 innovaatiota 19 eri maassa. Niiden parhaimmisto oli edustettuna Tel Avivissa, Israelissa pidetyssä gaalassa, jossa palkittiin kahdeksan sarjan kansainväliset voittajat ja toiseksi sijoittuneet.  Sarjoja olivat potentiaaliset innovaatiot, vastuulliset innovaatiot, terveysalan innovaatiot, koulutusalan innovaatiot, julkisen sektorin innovaatiot sekä liiketoimintainnovaatiot kolmessa eri kategoriassa (mikro ja startup yritykset, pienet ja keskisuuret yritykset, suuret yritykset).

Innovaatioiden innovaatio

Kaikista osallistuneista parhaaksi arvioitiin julkisen sektorin innovaatiot -sarjan voittaja, espanjalaisen Alcalán yliopiston ja sen yhteistyökumppaneiden kehittämä tunnistusteknologia MESMERISE®. Kosketusvapaa nopea skanneriteknologia on kehitetty laittomien aineiden ja kiellettyjen esineiden havaitsemiseen ihmiskeholta. Se perustuu kahteen toisiaan täydentävään tekniikkaan ja paljastaa vaatteiden alle tai kehoon piilotetut aseet, huumeet ja räjähteet.

WordDive voitti koulutusalan innovaatiot -sarjan

Koulutusalan innovaatioista erottui WordDive Oy:n kehittämä Speak with AI, joka on tekoälyyn pohjautuva mobiilisovellus. Se opettaa puhumaan englantia antamalla henkilökohtaista palautetta ääntämisestä. Sovellus skaalautuu oppijan eri tasoille ja sitä voivat käyttää sekä englannin alkeita opettelevat että jo edistyneemmät opiskelijat. Innovaatiota on kehitetty yhdessä Tampereen yliopiston kanssa Business Finlandin tuella ja pilotoitu Suomessa ja Saksassa.

Solteq ja Nokia palkittiin

Muita suomalaismenestyjiä olivat omissa sarjoissaan toisen palkinnon saaneet Solteq Oyj (potentiaaliset innovaatiot) ja Nokia Oyj (vastuulliset innovaatiot). Solteqin myymälärobotti yhdistää konenäön ja autonomisen robotin myymäläympäristössä. Nokian maailman ensimmäisen nestejäähdytteisen tukiaseman hukkalämmön hyödynnettävyys muun muassa mahdollistaa uusia liiketoimintamalleja.

Tiedotteen lopussa on lista kaikkien sarjojen voittajista.

–  Kaikissa maissa tarvitaan innovaatiotoimintaa ratkaisemaan huomisen haasteita jo tänään. Voimme kansainvälisen verkostomme avulla edistää laadukasta toimintaa ja kestävää kehitystä myös kilpailun kautta. Kiinnostus arviointia kohtaan on kasvanut vuosi vuodelta, mikä näkyy osanottajamäärissä, vahvistaa Laatukeskuksen toimitusjohtaja Tani Järvinen.

 

Lisätietoja:

Tani Järvinen, toimitusjohtaja, Laatukeskus, 040 844 5767, tani.jarvinen@laatukeskus.fi

Lisätietoja (innovaatiot):

José Luís Pérez Díaz, professori, Universidad de Alcalá, jl.perezd@uah.es

Heidi Sharma, Director, Learning Material & Customer Relations, WordDive Oy, 044 230 9029, heidi.sharma@worddive.com

Timo Kupsa, Director, Solteq Robotics, Solteq Oyj, 050 386 5314, timo.kupsa@solteq.com

Olli Salmela, Reliability Engineering Manager, Nokia Oyj, 040 513 2714, olli.salmela@nokia-bell-labs.com

 

Kansainvälisen Quality Innovation Award 2019 -kilpailun kaikki voittajat

Innovaatioiden innovaatio ja julkisen sektorin innovaatiot -sarja

Espanja, Universidad de Alcalá
MESMERISE® on kosketusvapaa skanneriteknologia ja kehitetty laittomien aineiden ja kiellettyjen esineiden havaitsemiseen.

Potentiaaliset innovaatiot

Ruotsi, MULTI4 AB
MULTI4 on syövän diagnosointiin ja hoitoon kehitetty instrumentti

Vastuulliset (kiertotalous) innovaatiot

Espanja, Biofactoria Naturae et Salus S.A.
Innovaatio on liiketoimintamalli lisäaineettomien ruokien valmistukseen, jossa hyödynnetään myös niin sanotut kakkoslaadun hedelmät ja vihannekset.

Terveysalan innovaatiot

Baskimaa (Espanja), Donostialdea Integrated Healthcare Organization
Innovaatio on monitieteellinen malli useista kroonisista sairauksista kärsivien henkilöiden hoidon organisointiin.

Koulutusalan innovaatiot

Suomi, WordDive Oy
Speak with AI on tekoälyyn pohjautuva mobiilisovellus, joka opettaa puhumaan englantia.

Liiketoimintainnovaatiot (mikro ja startup yritykset)

Israel, Tevel Aerobotics Technologies Ltd
Innovaatio on resursseja säästävä, automaatioon perustuva hedelmien sadonkorjuu robottien avulla.

Liiketoimintainnovaatiot (pienet ja keskisuuret yritykset)

Unkari, Sanatmetal Ltd
WIWE on pankkikortin kokoinen henkilökohtainen ECG-laite, jolla henkilö voi itse seurata terveydentilaansa.

Liiketoimintainnovaatiot (suuret yritykset)

Ruotsi, NordDan AB
Innovaatio on maailman ensimmäinen 3D tulostettu ikkuna biokomposiitista ja siihen liittyvä teknologia.

 

 

 

 

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Excellence Finland
Excellence Finland
Keilaranta 8
02150 Espoo

https://www.excellencefinland.fi/

Excellence Finland

Menestyvän Suomen kilpailukyky rakennetaan kestävälle pohjalle. Tämä vaatii suomalaisten organisaatioiden toiminnan ja johtamisen laadun jatkuvaa kehittämistä. Excellence Finland on verkosto, jossa kunnianhimoiset organisaatiot ja niiden ammattilaiset voivat kehittyä ja oppia toisiltaan. Me haluamme tarjota organisaatioille pysyvää parantamista, ei vain pikavoittoja. Tahdomme olla kannustava ja kirittävä kumppani yrityksille ja julkisille organisaatioille ja auttaa niitä nostamaan rimaansa myös kansainväliselle tasolle. 

Suomen Laatuyhdistys ry

Laatukeskus Excellence Finland Oy on Suomen Laatuyhdistys ry:n liiketoimintayhtiö. Suomen Laatuyhdistys ry on vuonna 1966 perustettu voittoa tavoittelematon yhdistys.Kansallinen tavoitteemme on menestyvä Suomi, joka perustuu mm. siihen, että Suomessa on jatkuvasti kasvava määrä johtamistaan ja toimintaansa pitkäjänteisesti kehittäviä organisaatioita.

Yhdistyksen jäseninä on noin 350 suomalaista yksityisen ja julkisensektorin organisaatiota ja sen toiminnassa on mukana tuhansia liiketoiminnan kehittäjiä ja vaikuttajia. LLaatuyhdistys on palkinnut EFQM-kehittämismallilla arvioidut parhaat organisaatot Suomen laatupalkinnolla vuodesta 1991 lähtien. Vuonna 2021 palkittiin ensimmäistä kertaa Suomen kiertotalouspalkinnolla EFQM-mallilla arvioidut kiertotalouden parhaat organisaatiot. Laatuyhdistyksen järjestämässä Quality Innovation Award -kilpailussa palkitaan parhaat laatuinnovaatiot.

Laatukeskus Excellence Finland Oy on Suomen Laatuyhdistys ry:n liiketoimintayhtiö. Toukokuusta 2022 alkaen yhdistys ja osakeyhtiö käyttävät uutta brändinimeä Excellence Finland.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Excellence Finland

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye