Euroopan parlamentti – Suomen-toimisto

Parlamentti vahvistaa EU:n katastrofiapuvalmiuksia

Jaa
Euroopan parlamentti hyväksyi tiistaina EU:n pelastuspalvelumekanismin uudistuksen. Mekanismin tehokkuutta koeteltiin vuoden 2017 ja 2018 metsäpaloissa ympäri Eurooppaa.

Uudet säännöt auttavat EU-maita vastaamaan nopeammin ja tehokkaammin luonnonkatastrofeihin ja ihmisen aiheuttamiin katastrofeihin jakamalla pelastuspalveluresursseja paremmin maiden välillä. Parlamentti ja neuvosto ovat jo päässeet säännöistä alustavaan sopuun joulukuussa.

RescEU

Uuden lainsäädännön myötä perustetaan parlamentin aloitteesta avustusvalmiuksien reservi RescEU. Reservi tulee palvelemaan kaiken tyyppisissä katastrofeissa ja siihen kuuluu mm. metsäpalon torjunnassa käytettäviä lentokoneita, tehokkaita pumppuja, kenttäsairaaloita ja hätälääkintäryhmiä. RescEU-reserviä voitaisiin käyttää, kun jäsenmaiden voimavarat eivät riitä katastrofiin vastaamiseen. Sen käyttäminen vaatisi komission päätöstä.

Mepit onnistuivat lisäksi vahvistamaan EU:n pelastuspalvelun osaamisverkostoa niin, että erityisesti nuorten asiantuntijoiden ja pelastustoiminnan vapaaehtoisten vaihtoja helpotetaan.

Kommentti

Esittelijä Elisabetta Gardini (EPP, Italia) sanoi: “Onnistuimme toimimaan nopeasti ennen ensi kesää ja välttämään Kreikan vuoden 2018 sekä Portugalin vuoden 2017 tapahtumien uusiutumisen. Tarvitsemme tehokkaita menetelmiä ihmishenkien pelastamiseksi. Onnistuneen lainsäädäntötyön takana on pyrkimys solidaarisuuteen ja kansalaisten turvallisuuteen.”

Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä Tuntematon, anna hyväksyntä sivun yläosasta. Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä www.sttinfo.fi, anna hyväksyntä sivun yläosasta. Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä Tuntematon, anna hyväksyntä sivun yläosasta. Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä www.sttinfo.fi, anna hyväksyntä sivun yläosasta. Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä www.sttinfo.fi, anna hyväksyntä sivun yläosasta. Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä www.sttinfo.fi, anna hyväksyntä sivun yläosasta.

Seuraavaksi

Uudet säännöt hyväksyttiin äänin 620 puolesta, 22 vastaan ja 35 tyhjää. Neuvoston pitää vielä antaa hyväksyntänsä uusille säännöille. Ne astuvat voimaan ensi kesään mennessä.

Taustatietoa

EU:n pelastuspalvelumekanismi on tällä hetkellä vapaaehtoinen järjestelmä, jonka kautta EU koordinoi osallistuvien maiden vapaaehtoista tukea apua pyytäneeseen maahan. Viime vuosina äärimmäiset sääolosuhteet sekä muut katastrofit ovat heikentäneet EU-maiden kykyä tarjota hätäapua muihin maihin erityisesti tilanteissa, jossa useammassa maassa on yhtä aikaa saman tyyppinen katastrofi. EU:lla ei tällä hetkellä ole käytössään avustusvalmiuksien reserviä, jota voitaisiin käyttää kun tukea jäsenmaahan ei ole mahdollista saada tai se on vähäistä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Euroopan parlamentti – Suomen-toimisto
Euroopan parlamentti – Suomen-toimisto
Malminkatu 16
00100 Helsinki

+358 9 622 0450http://www.europarl.fi

Euroopan parlamentin Suomen-toimisto jakaa tietoa parlamentin toiminnasta, jäsenistä ja päätöksistä niin tiedotusvälineille kuin kouluille, viranomaisille, tutkijoille ja järjestöille. Toimisto palvelee myös yksittäisiä kansalaisia. Euroopan parlamentin toimisto järjestää seminaareja ja muita tilaisuuksia sekä pitää luentoja parlamentin toiminnasta tai ajankohtaisista EU-aiheista. Lisäksi toimisto ottaa vastaan vierailijaryhmiä ja järjestää toimittajatilaisuuksia. Parlamentin Suomen-toimisto sijaitsee Helsingin Kampissa, Malminkatu 16:ssa, jossa sijaitsee myös parlamentin ja Euroopan komission Suomen-edustuston yhteinen kansalaisten tietopiste.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Euroopan parlamentti – Suomen-toimisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye