Digita

Partion suurleiri Roihu kuuluu myös omalla radiokanavallaan

Jaa
Partio ei ole pelkkää telttailua ja nuotion sytyttämistä. Heinäkuun lopussa 2010-luvun partiolaiset pyörittävät perinteisten toimien ohella omaa radiotaan suurleiri Roihun ajan. Partiolaisten omaa PopUp-radiota voi kuunnella lähialueella FM-taajuudella sekä myös netissä Suomessa ja ulkomailla.

Suomen Partiolaisten suurleiri Roihu 2016 järjestetään Hämeenlinnan Evon luonnonkauniissa maisemissa 20.7.–28.7.2016. Leiritunnelmaan pääsee mukaan Evon lisäksi myös lähiseudulta ja jopa kauempaa, sillä Suomen Partiolaiset perustavat suurleirin ajaksi radiokanava Roihun. Partioradio toteutetaan yhteistyössä Digitan ja Bauer Median kanssa. Radiolähetykset toteutetaan partioleiritiimin voimin.

”Ensisijaisesti Roihu-radio on suunnattu leiriläisille ja heidän perheilleen ja vierailleen. Lisäksi lähiseudun asukkaat ja kesämökkiläiset pääsevät seuraamaan, mikä on tämä valtava tapahtuma, joka näkyy ja kuuluu alueella” kertoo Roihun viestintäjohtaja Linda Pynnönen.

Partioleiri Roihulle osallistuu 17 000 partiolaista Suomesta ja ympäri maailmaa. ”Leiriläisten vanhemmat ovat varmasti nettiradion äärellä kuuntelemassa, missä merkeissä ja puuhissa lasten ja nuorten leiri sujuu”, jatkaa Pynnönen.

PopUp-radio taipuu moneen

Kuten Roihu-radion tapaus osoittaa, partioleiriradion kaltaista lyhytaikaista PopUp-radiota voidaan hyödyntää monessa eri tilanteessa.

”PopUp-radio tarkoittaa lyhytaikaisen radion lähetyspalvelun toteuttamista tiettyyn tapahtumaan tai ajanjaksoon. Kuuluvuusalueena tällaisella radiolla voi olla itse tapahtuma-alue tai sitten jopa koko valtakunta.Radiota voi kuunnella aivan samoilla laitteilla kuin muidenkin radioiden lähetyksiä, ja siihen voidaan liittää nettiradio”, kertoo Digitan radiopalveluista vastaava liiketoimintajohtaja Henri Viljasjärvi.

”Normaalisti PopUp-radioita hyödynnetään suurissa yleisötilaisuuksissa, mutta PopUp-radiota tehdään myös vuodenaikaan liittyvinä sesonkiradioina. Yksi menestyksekkäistä esimerkeistä on Jouluradio, josta on muodostunut jo jokavuotinen odotettu perinne”, kertoo Viljasjärvi.

”Bauer Media lainaa leiriradion käyttöön studiolaitteiston sekä laajan musiikkikirjaston. Olemme tukeneet partioradion toteuttamista useiden leirien ajan Kannonkosken Tervakselta lähtien. Leiriradio on hyvä tapa tarjota nuorille mahdollisuus tutustua radion tekemiseen ja jopa innostaa heitä radioalalle, sanoo Bauer Median toimitusjohtaja Leena Puntila.

Digitan, Bauer Median ja Suomen Partiolaisten yhdessä toteuttama PopUp-radio kuuluu FM-taajuudella 107,9 MHz sekä nettiradiona osoitteessa roihu2016.fi. FM-radio kuuluu Evon ympäristön alueella ja nettiradiota voi kuunnella kaikkialla, missä internet-yhteys on saatavilla. Digita tukee nuorten partiotoimintaa tarjoamalla palvelukokonaisuuden suurleirin käyttöön.


Mediayhteydenotot

Linda Pynnönen, viestintäjohtaja Roihu 2016, 050 306 3294, linda.pynnonen@roihu2016.fi.
Minna Flink, viestintäjohtaja, Digita 040 742 8849, etunimi.sukunimi@digita.fi
Leena Puntila, toimitusjohtaja, Bauer Media, p.0400 527 686, leena.puntila@bauermedia.fi

Lisätietoa Digitan popup-ratkaisuista

www.digita.fi/popup

Suomen Partiolaiset Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry on Suomen suurin nuorisojärjestö, jonka toiminnassa on vuosittain mukana yli 65 000 jäsentä. Maailmanlaajuisesti partiolaisia on noin 45 miljoonaa yli 200 maassa. Meillä olet osa maailmanlaajuista yhteisöä, jonka avulla maailmasta voi tehdä paremman paikan. Lähde mukaan seikkailuun osoitteessa partio.fi/liity

Roihu on Suomen Partiolaisten yhteinen elämys, joka huipentuu kesällä 2016 suurleiriin. Roihu on enemmän kuin jättimäinen kesäleiri. Se on kokemus, jonka kaikki osallistujat ikään katsomatta tekevät yhdessä. Roihu on jotain aivan uutta ja erilaista! Leiri järjestetään 20.–28.7.2016. Hämeenlinnassa Evon retkeilyalueella. Leirille on tulossa 17 000 osallistujaa, joista 3000 on ulkomailta.

Seuraa Roihun tapahtumia sosiaalisen median kanavissa Twitterissä, Facebookissa ja Instagramissa @roihu2016 #roihu2016 #mäoonliekeissä - roihu2016.fi

Bauer Media Bauer Media Oy on Suomen suurin radiotalo, joka tavoittaa radio- ja onlinetuotteillaan noin kolme miljoonaa suomalaista viikoittain. Brändejämme ovat Radio Nova, Iskelmä, KISS, Radio City, Radio Pooki, Play Radio, Radio Jyväskylä ja Voice.fi. Bauer Media Oy panostaa laadukkaisiin radio- ja online-sisältöihin ja lupaa, että median ostaminen on helppoa, mukavaa ja tuloksellista.

Bauer Media Oy:n liikevaihto vuonna 2015 oli 17 M€, ja se työllistää noin 150 media-alan ammattilaista. Yhtiö on sijoittunut 10 vuotta peräkkäin Great Place To Work –tutkimuksessa Suomen parhaimpien työpaikkojen joukkoon. Bauer Media Oy kuuluu Bauer Media Groupiin, joka on Euroopan suurin radiotalo.

Digita Digita välittää radio- ja tv-ohjelmat luotettavasti kaikille suomalaisille vuoden jokaisena päivänä. Viimeisimmän digitaalisen tekniikan soveltajana kehitämme ja tarjoamme myös monipuolisia internet-tv- ja radiopalveluita sekä kattavaan verkkoinfrastruktuuriimme pohjautuvia palveluita. Asiakkaamme ovat parhaita sisältöjä tarjoavia mediayhtiöitä sekä mobiili- ja laajakaistaoperaattoreita.

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Digita
Digita
Jämsänkatu 2
00520 Helsinki

020 411 711http://www.digita.fi

Digita välittää radio- ja tv-ohjelmat luotettavasti kaikille suomalaisille vuoden jokaisena päivänä. Viimeisimmän digitaalisen tekniikan soveltajana kehitämme ja tarjoamme myös monipuolisia internet-tv- ja radiopalveluita sekä kattavaan verkkoinfrastruktuuriimme pohjautuvia palveluita. Asiakkaamme ovat parhaita sisältöjä tarjoavia mediayhtiöitä sekä mobiili- ja laajakaistaoperaattoreita.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Digita

Hakunilan tv-täytelähettimen sijainti muuttuu – muutostöistä aiheutuu katkos tv-lähetyksiin 17.2.202116.2.2021 14:30:59 EET | Tiedote

Digitan Hakunilan vesitornissa sijaitseva täytelähetin tullaan siirtämään viereiseen mastoon keskiviikkona 17.2.2021 Hakunilan vesitornin vesikaton kunnostustyön ajaksi. Vesitornin kunnostustyö tullaan suorittamaan vuoden 2021 loppuun mennessä. Täytelähettimen siirrosta aiheutuu katkos tv-lähetyksiin täytelähettimestä signaalia vastaanottaville kotitalouksille. Katkoksen arvioitu kesto on klo 9.30–15.30 välillä noin 4 tuntia.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye