Kustannusosakeyhtiö Siltala

Partiotyttö ja metsäneuvos – Kata Jouhkin elämäkerta

Jaa

Kata Jouhki (1921–2008) eli monin tavoin erilaisen elämän kuin aikakautensa naiset yleensä. Ehdottomuuteen taipuvaisesta, epävarmasta nuoresta tytöstä kasvoi vahva kansainvälinen vaikuttaja. Hän sai muun muassa Suomen ensimmäisenä naisena metsäneuvoksen arvon. Kata – Metsäneuvos ja järjestövaikuttaja Kata Jouhki -elämäkerran on kirjoittanut Marko Paavilainen.

Graafinen suunnittelu Timo Numminen
Graafinen suunnittelu Timo Numminen

Kata Jouhki opiskeli metsänhoitajaksi ensimmäisten naisten joukossa. Miehensä Leo Jouhkin kanssa hän rakensi sotien jälkeen isänsä Timo Brofeldtin metsätoimistosta kukoistavan perheyrityksen, kauppahuone Thomeston. Samalla hän vaikutti ensimmäisenä naisena Huhtamäen ja Rauma-Repolan hallintoneuvostoissa.

Miehisessä liikemaailmassa uransa tehnyt Jouhki vaikutti vahvasti naisjärjestöissä niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Partiotyttö lähti lääkintälotaksi ja koki sodan miesten rinnalla. Sotien jälkeen hän kohosi Suomen partiotyttöjen ylijohtajaksi ja valittiin ensimmäiseksi yhdistyneen partioliikkeen puheenjohtajaksi. Hän toimi aktiivisesti myös naisjärjestö Zonta Internalionalissa ja oli mukana viemässä zonta-liikettä uudelleen itsenäistyneeseen Viroon. 

Kata-elämäkerta avaa kiehtovan kehityskertomuksen ehdottomuuteen taipuvaisen, epävarman nuoren tytön kasvusta vahvaksi kansainväliseksi vaikuttajaksi. Vuosikymmenten saatossa nuoruuden suomalaisuuspaatos vaihtuu pyrkimykseksi parantaa globaalisti tyttöjen ja naisten yhteiskunnallista asemaa. Ansioistaan liike-elämässä ja järjestötoiminnassa Kata sai Suomen ensimmäisenä naisena metsäneuvoksen arvon 1982.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Graafinen suunnittelu Timo Numminen
Graafinen suunnittelu Timo Numminen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Siltala
Suvilahdenkatu 7
00500 Helsinki

Kustannusosakeyhtiö Siltala on Aleksi ja Touko Siltalan vuonna 2008 perustama riippumaton kustantamo, joka julkaisee laadukasta kauno- ja tietokirjallisuutta.

www.siltalapublishing.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Siltala

Vainajat eivät vaikene – Perinteinen murhamysteeri aloittaa uuden kotimaisen dekkarisarjan16.9.2021 12:37:18 EEST | Tiedote

On joulukuinen sunnuntai-ilta kun rikosylikonstaapeli Ville Karila seisoo prameassa töölöläisessä asunnossa kuolleen naisen ruumista tarkastellen. Kaikki näyttää viittaavan luonnolliseen kuolemaan, mutta jokin asetelmassa häiritsee Karilaa. – Sari Rainion ja Juha Rautaheimon kirjoittama VAINAJAT EIVÄT VAIKENE aloittaa Ville Karilan ja oikeuslääkäri Viola Kaarion murhatutkimuksista kertovan Mortui non silent -dekkarisarjan.

Juha Kauppisen Heräämisiä-kirjassa punoutuvat yhteen luonnonsuojeluliikkeen historia ja kirjoittajan oma kasvu luonnonystäväksi14.9.2021 12:48:33 EEST | Tiedote

Miten ja milloin ajatus luonnon suojelemisesta syntyi? Ja kuinka se laajeni käsittämään koko elonkehämme tulevaisuuden? Miksi jotkut rohkeat ihmiset uhraavat luontoaktivismille elämänsä, seisovat järkähtämättä monitoimikoneen edessä ja haastavat valtaa? – Ympäristötoimittaja ja tietokirjailija Juha Kauppisen kirja HERÄÄMISIÄ – KUINKA MINUSTA TULI LUONNONSUOJELIJA punoo yhteen luonnonsuojeluliikkeen historian ja kirjoittajan oman kasvun luonnonystäväksi.

Jääasema Kooma on Jaakko Yli-Juonikkaan Poni-kirjasarjan päättävä romaani10.9.2021 11:09:31 EEST | Tiedote

Kaksostytöt Janna ja Jahannam Tapanila ovat viettäneet vaeltelevaa elämää Lähi-idässä ja Afrikassa. On tullut aika palata Suomeen. Mutta vanha kotimaa ei ole entisellään. Helsingin edustalle Suomenlahden jäälle on ilmestynyt outo rakennuskompleksi, kuin valtava avaruuslaiva. – Jääasema KOOMA on neljäs ja viimeinen osa Jaakko Yli-Juonikkaan kirjasarjasta Neljä ratsastajaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme