Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Pasilan Ratapihakortteleiden uusi koulu ja päiväkoti päätöksenteossa

Jaa
Ratapihakortteleiden keskeiselle tontille on suunniteltu arkkitehtuurikilpailun voittajaehdotuksen pohjalta uusi tuhannen oppilaan koulu, joka tulee palvelemaan koko Pasilan aluetta. Rakennukseen tulee lisäksi uusi päiväkoti ja esikoulutilat yhteensä 200 lapselle. Hanke on edennyt päätöksentekoon.
Näkymä Tulistimenkadulta koulun pääsisäänkäynnille pohjoiseen, Mer Arkkitehdit Oy ja Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli Oy
Näkymä Tulistimenkadulta koulun pääsisäänkäynnille pohjoiseen, Mer Arkkitehdit Oy ja Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli Oy

Uuden koulun ja päiväkodin rakentamisen on suunniteltu alkavan vuoden 2022 syksyllä ja tilojen valmistuvan vuoden 2024 lopussa.

Rakennus sijoittuu kauppakeskus Triplan pohjoispuolelle Tulistimenkadun ja Halkopiipun kallion väliin jäävälle tontille. Rakennus ja eri tasoille asettuvat pihat on suunniteltu rakennuspaikan ympäristö ja sen suuret korkeusvaihtelut huomioiden. Arkkitehtuurikilpailussa rakennus arvioitiin kaupunkikuvallisesti hyvin onnistuneeksi.

Rakennuksen sisätilat on suunniteltu koulun ja päiväkodin toiminnan tarpeiden mukaisiksi. Suunnittelussa on pyritty siihen, että tilat ovat paitsi toimivia myös muunneltavia ja valoisia. Tilat tehdään turvallisiksi ja helposti hahmotettaviksi eri ikäryhmien aisti- ja liikuntarajoitteisille. Kuten kaikissa kaupungin uudisrakennushankkeissa, suunnittelussa on huomioitu sisäilman laatu, akustiikka ja erinomainen, vaatimuksia parempi energiatehokkuus.

Osa opetustiloista ja liikuntatilat ovat harraste- ja kerhokäytössä arki-iltaisin ja viikonloppuisin. Myös pihat ovat tuolloin kaupunkilaisten käytettävissä.

Uusi rakennus tarvitaan, koska Keski-Pasilaan rakennetaan uusia asuntoja nopeassa tahdissa, eivätkä nykyiset tilat vastaa tarpeeseen. 1–15 vuotiaita lapsia odotetaan asuvan alueella vuoteen 2033 mennessä noin 1850 enemmän kuin vuonna 2019.

Rakennus on kooltaan noin 10 370 huoneistoneliömetriä. Rakennuksen käyttöikätavoite on 100 vuotta.

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto hyväksyi hankkeen osaltaan 7.10.2021. Seuraavaksi hankesuunnitelma etenee kaupunginhallituksen käsittelyyn. Hankesuunnitelman hyväksymisestä päättää lopullisesti kaupunginvaltuusto.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot hankesuunnitelmasta
yksikön päällikkö Jarmo Raveala
p. 040 178 1575, jarmo.raveala@hel.fi
kaupunkiympäristö / hankkeet


Lisätiedot tilasuunnittelusta
yksikön päällikkö Vera Schulman
p. 040 637 1347, vera.schulman@hel.fi
kasvatus ja koulutus / tilahankkeet

Kuvat

Näkymä Tulistimenkadulta koulun pääsisäänkäynnille pohjoiseen, Mer Arkkitehdit Oy ja Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli Oy
Näkymä Tulistimenkadulta koulun pääsisäänkäynnille pohjoiseen, Mer Arkkitehdit Oy ja Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli Oy
Lataa
Talon keskusaula. Mer Arkkitehdit Oy ja Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli Oy
Talon keskusaula. Mer Arkkitehdit Oy ja Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli Oy
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye