Patrizia

PATRIZIAlta erinomainen tulos vahvistuneessa euroopanlaajuisessa toimintaympäristössä vuonna 2017

Jaa
  • Liiketulos kasvoi edellisvuoteen verrattuna 14 % ja oli 82 miljoonaa euroa
  • Vuoden 2018 liiketulokseksi arvioidaan 85–100 miljoonaa euroa, joka vastaa jopa 22 %:n kasvua
  • Osakkeenomistajille maksettava osinko on 0,25 euroa osaketta kohti tai vastaava määrä osakkeina

Augsburg, 15.3.2018. PATRIZIA Immobilien AG ilmoittaa ylittäneensä vuoden 2017 tulosennusteen: liiketulos, hallinnoidun omaisuuden arvo ja tehtyjen kauppojen määrä kasvoivat vuoden aikana kaksinumeroisin luvuin. Konserni pystyi entistä vahvemmin panostamaan kasvuun ja euroopanlaajuisen toimintaympäristönsä laajentamiseen asiakkaiden eduksi.

Asiakkaille saavutettu erinomainen tuotto johti houkutteleviin tulospalkkioihin, ja vahva sekä monipuolinen euroopanlaajuinen toimintaympäristö edisti vakaiden omaisuudenhoitopalkkioiden kasvua. Tulospalkkiot ja omaisuudenhoitopalkkioiden kasvu näkyivät liiketuloksessa, joka kasvoi 14 % ja oli 82 miljoonaa euroa, kun vuonna 2016 oikaistu liiketulos oli 72 miljoonaa euroa. Hallinnoidun omaisuuden arvo, mukaan lukien PATRIZIA Multi Managers (aiemmin Sparinvest Property Investors), kasvoi 12 % ja oli 21,9 miljardia euroa vuoden 2017 lopussa. Kasvu ylitti tilikaudelle asetetut odotukset ja oli 3,3 miljardia euroa orgaanisen kasvun ollessa 2,2 miljardia euroa. Tehtyjen kauppojen määrä kasvoi 17 % edellisvuoteen verrattuna ja oli arvoltaan 6,0 miljardia euroa.

PATRIZIA Immobilien AG:n toimitusjohtaja Wolfgang Egger totesi: ”Erinomainen tuloksemme osoittaa, että vuosi 2017 oli PATRIZIAlle erinomainen, ja kuvastaa vahvuuksiamme asiakkaiden yhteistyökumppanina. Läsnäolomme Euroopan markkinoilla tarjoaa meille ainutlaatuiset mahdollisuudet olla alan johtava toimija ja luoda entistä syvemmät suhteet monimuotoiseen asiakaskuntaan. Aiomme edelleen vahvistaa euroopanlaajuista tarjontaamme globaalille sijoittajayhteisölle, joka etsii vakautta, sijoitusten hajauttamista, valinnanvaraa ja luokkansa parhaita palveluja. Aiomme myös jatkaa tuotetarjontamme laajentamista eri markkinoille, sektoreille, sijoitustyyleihin ja riskiprofiileihin.”

PATRIZIA keräsi ja sijoitti onnistuneesti 2,2 miljardin euron arvosta pääomaa institutionaalisten ja yksityisten asiakkaiden puolesta vuonna 2017. Summa jakautuu tasaisesti saksalaisten ja kansainvälisten sijoittajien kesken. PATRIZIA on siten vuodesta 2012 lähtien sijoittanut yli 10 miljardia euroa institutionaalisilta sijoittajilta saatua pääomaa. Samalla jaksolla konserni on tehnyt kiinteistökauppoja noin 30 miljardin euron arvosta. Vuonna 2017 PATRIZIA teki ostoja yhteensä 3,5 miljardilla eurolla, eli lisäystä oli edellisvuoteen verrattuna 9 % (2016: 3,2 miljardia euroa). Myyntien arvo oli puolestaan 2,5 miljardia euroa eli 32 % enemmän kuin edellisvuonna (2016: 1,9 miljardia euroa). PATRIZIA toimi aktiivisesti eri puolilla Eurooppaa ja teki kauppoja tärkeimmillä markkinoilla, kuten Saksassa, Isossa-Britanniassa, Irlannissa, Pohjoismaissa ja Alankomaissa. Kaupat tuottivat yhdessä erinomaisen tuloksen asiakkaille.

Vuoden 2017 viimeisellä neljänneksellä merkittävimpiä kauppoja olivat julkistetut Rockspring Property Investment Managers LLP:n, TRIUVAn ja PATRIZIA Multi Managersin ostot, jotka nostavat PATRIZIAn hallinnoiman omaisuuden pro-forma-arvon noin 39 miljardiin euroon, kun kaupat saadaan päätökseen. Nämä yritysostot vahvistavat merkittävästi PATRIZIAn läsnäoloa Euroopan markkinoilla, ja konserni voi niiden ansiosta tarjota asiakkailleen entistä helpomman pääsyn Euroopan markkinoille sekä entistä laajemman tuotevalikoiman eri sektoreissa, sijoitustyyleissä ja riskiluokissa.

Tiivistetysti voidaan sanoa, että PATRIZIAn orgaaninen ja epäorgaaninen kasvu ylitti odotukset vuonna 2017. Odotetun jatkuvan orgaanisen kasvun ja yritysostoista saadun tuoton ansiosta PATRIZIA arvioi vuoden 2018 liiketuloksen olevan 85–100 miljoonaa euroa, mikä vastaa jopa 22 %:n kasvua.

Menestyksekkään vuoden 2017 jälkeen PATRIZIAn johtoryhmä ja valvontaneuvosto ovat päättäneet ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2007 esittää 0,25 euron osakekohtaista osinkoa maksettavaksi osakkeenomistajille. Osinko vastaisi 42 %:n voitonjakosuhdetta, kun perusteena käytetään vuodelta 2017 kertynyttä jakokelpoista 55 miljardin euron nettovoittoa. Osakkeenomistajilla on mahdollisuus saada osinko käteissuorituksena tai PATRIZIA Immobilien AG:n osakkeina.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Yhteystiedot:
Andreas Menke
Group Head of Corporate Communications
Puhelin: +49 (0) 821 509 10 655
andreas.menke@patrizia.ag

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Patrizia
Patrizia
Katariinankatu 1
00100 Helsinki

http://www.patrizia.ag

PATRIZIA Immobilien AG:

PATRIZIA Immobilien AG on toiminut aktiivisena varainhoitajana Euroopan kiinteistömarkkinoilla yli 30 vuotta. PATRIZIAn liiketoimintaan kuuluvat asuinkiinteistöjen ja liikekiinteistöjen hankinta, hallinta, uudelleenasemointi ja myynti sen omien lisensoitujen investointikanavien kautta. Yhtenä maailmanlaajuisista kiinteistösijoitusyhtiöistä PATRIZIA toimii arvostettuna liikekumppanina suurille institutionaalisille sijoittajille ja yksityissijoittajille kaikissa suurissa Euroopan maissa. Kun PATRIZIAn hiljattain tekemät yritysostot saadaan päätökseen, se tulee hallinnoimaan lähes 40 miljardin euron suuruista kiinteistöomaisuutta pääasiassa vakuutusyhtiöiden, eläkerahastolaitosten, valtion omistamien rahastojen sekä talletus- ja osuuspankkien salkunhoitajana ja osasijoittajana. Lisätietoja on osoitteessa www.patrizia.ag.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Patrizia

PATRIZIA: Likviditeetin tulisi olla kiinteistösijoitusmarkkinoiden seuratuin indikaattori vuonna 201821.3.2018 13:26:48 EET | Tiedote

Keskuspankkien irtautuminen kevyestä rahapolitiikasta vaikuttaa likviditeettiin ja siten hinnoitteluun Vähittäiskaupan vuokratasotrendit osoittavat, etteivät huippusijainnitkaan ole immuuneja mullistuksille Hintoihin ja vuokriin kohdistuu edelleen paineita, sillä pääoman kohdentaminen tuotto-odotusten perusteella on haastavaa Augsburg, 21.3.2018. PATRIZIA Immobilien AG:n uusimman INSIGHT Commercial Property 2018 -tutkimusraportin mukaan institutionaalisten sijoittajien kannattaa tulevilla vuosineljänneksillä seurata eri indikaattoreista tarkimmin likviditeettiä. Raportin mukaan keskuspankkien taseiden normalisointi eri puolilla Eurooppaa vaikuttaa ratkaisevasti yleiseen likviditeettitilanteeseen ja viime kädessä myös hinnoitteluun koko Euroopan alueella. Tämä pätee erityisesti matalan riskin segmentin ulkopuolella ja pienillä erikoismarkkinoilla, joille on viime vuosina virrannut voimakkaasti pääomaa tuottoa etsiviltä sijoittajilta. PATRIZIAn Group Head of Research Marcus Cieleback tot

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye