Keskuskauppakamari

Paukkupakkanen jäädyttää etenkin vanhojen talojen putkistoja - Näin ehkäiset vauriot

Jaa
Keskuskauppakamarin hyväksymä HTT-tarkastaja Arto Krootila kertoo, miksi putket pakkasilla jäätyvät ja antaa vinkit siitä, kuinka vauriot voi ehkäistä.

Putkirikko on ikävä, mutta etenkin vanhoissa pientaloissa yllättävänkin yleinen vahinko. Ongelmat voivat Krootilan mukaan alkaa jo kymmenenkin pakkasasteen tietämillä, jos talovesijohto on routarajan yläpuolella liian lähellä maanpintaa ja huonosti eristetty. Yleisempää on kuitenkin, että jäätymiset alkavat silloin kun pakkanen painuu pariinkymmeneen asteeseen.

Kuinka jäätymisestä aiheutuva putkirikko sitten syntyy?

“Kun pakkanen pääsee johonkin kohtaan vesijohtoa, muodostuu siihen jäätulppa. Veden jäätyessä sen tilavuus kasvaa noin 9 %. Laajeneva jää murtaa putken ja kun sään lämmetessä jää sulaa, vesivuoto paljastuu. Vaaravyöhykkeessä ovat metalliputket, jotka eivät jousta jäätulpan paisuessa”, Krootila kertoo.

Krootilan mukaan talven putkivaurioita voi pyrkiä ehkäisemään jo kesällä. Jos vesijohto on liian pinnassa, sen voi kaivaa jo kesällä esiin ja lämpöeristää paremmin. Tarpeeksi paksuun putkeen voi myös asennuttaa sisäpuolelle kaapelin, joka pitää putken sulana.

Vielä talvellakaan ei ole kuitenkaan myöhäistä.

“Jäätymiselle alttiin putken kohdalle voi kasata lunta, koska tallaamaton lumi eristää myös jonkin verran lämpöä. Viimeisenä keinona voi juoksuttaa vettä hanasta, jotta talovesijohdossa vesi liikkuu. Veden juoksutus on kuitenkin äärimmäinen ja tilapäinen hätäkeino”, hän painottaa.

Jos vesijohto on jo ehtinyt jäätyä, on sen sulatus tehtävä erityisen varovaisesti. Vaarana on, että sulatusvaiheessa tulee halkaisseeksi vielä ehjänä pysynyttä putkea.

“Halvemmaksi tulee usein palkata putkiliike sulatuskoneineen apuun kuin korjauttaa sulatusyrityksen seurauksena haljennut vesijohto maan sisältä”, hän sanoo.

Keskuskauppakamarin lakimies Raisa Harju korostaa, että Keskuskauppakamarin hyväksymän HTT-tavarantarkastajan voi kutsua paikalle myös ennakoivasti, mikäli epäilee LVI-järjestelmien asennuksessa tai käyttöönotossa olleen jo alun perin olleen puutteita.

Lisätietoja:

Lue lisää tavarantarkastuksesta: https://kauppakamari.fi/tavarantarkastus/

HTT-tavarantarkastajat ovat puolueettomia ja ammattitaitoisia asiantuntijoita, jotka suorittavat palveluiden ja tavaroiden teknisiä tarkastuksia eri asiantuntemusalueilla. HTT-tarkastuksia teetetään esimerkiksi kun tarvitaan puolueetonta arviota siitä, onko auton maalaus asianmukainen, onko kylpyhuoneen vesieristykset tehty normien mukaisesti tai vastaako tuotantolinjan toiminta sovittua. Suomessa toimii noin 200 tarkastajaa, jotka tekevät vuosittain noin 1000 tavarantarkastusta ympäri Suomea. HTT-nimikkeen edellytyksenä on alan koulutus ja pitkä työkokemus sekä HTT-kokeen hyväksytty suorittaminen. HTT-kokeen järjestää ja toimintaa valvoo Keskuskauppakamarin tavarantarkastajalautakunta.

Arto Krootila: 0400740584, arto.krootila@tavarantarkastus.com

Raisa Harju: 0505542683, raisa.harju@chamber.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari: Kaivatut ratkaisut helpottamaan osaajapulaa jäivät kehysriihessä toteuttamatta17.4.2024 09:01:43 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari pitää huojentavana, että hallitus säästi kehysriihessä koulutuksen merkittäviltä leikkauksilta vaikeassa taloustilanteessa, mutta samalla uupumaan jäivät myös kaivatut panostukset osaavan työvoiman saatavuuteen. Keskuskauppakamarin osaajakyselyyn vastanneista yrityksistä jo lähes 70 prosenttia kokee, että osaajapula on muodostunut niille kasvun esteeksi.

Keskuskauppakamari: Leikkaukset ymmärrettäviä - panostukset kasvuun välttämättömiä16.4.2024 16:42:21 EEST | Tiedote

Hallituksen kehysriihessä päättämät säästöt ja veronkorotukset ovat Keskuskauppakamarin mukaan välttämättömiä, jotta hallitus onnistuu taittamaan valtion velkaantumisen hallitusohjelman suunnitelmien mukaan. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että sopeutustoimien ja veronkiristysten rinnalla hallitus päätti myös kasvua tukevista toimista, joilla voidaan kääntää Suomen suunta.

Keskuskauppakamari: Kehysriihessä on löydettävä lisää kasvun eväitä – pelkät leikkaukset ja veronkorotukset eivät Suomea pelasta15.4.2024 06:48:00 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari painottaa, että tulevassa kehysriihessä on löydettävä uusia kohdennettuja keinoja talouden kasvun edistämiseksi. “Vaikka nykyiset sopeutustoimet ovat tarpeellisia julkisen talouden tasapainottamiseksi, pelkät leikkaukset ja veronkorotukset eivät yksin riitä kääntämään Suomen taloutta kasvu-uralle", toteaa Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Romakkaniemi.

Kauppakamarien tilasto: Vienti romahti maaliskuussa 30 prosenttia edellisvuodesta – ”lakkojen vaikutus selkeä”9.4.2024 06:57:00 EEST | Tiedote

Kauppakamarien vientiasiakirjatilastojen mukaan ulkomaakaupan vienti väheni maaliskuussa 30 prosenttia edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Alkuvuonna eli tammi-helmikuussa vienti vielä kasvoi edellisvuoteen verrattuna. ”Maaliskuun luvuissa näkyy selkeästi se, mitä poliittinen lakko teki Suomen viennille: romahdutti sen”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye