Gummerus

Paula Havasteen Saarenmaa-sarjan päätösosassa päästään Neuvosto-Eestin suljetulta saarelta Tallinnaan ja Helsinkiin

Jaa
Kiitetyn Saarenmaa-sarjan neljännessä osassa Saarelaislaulu (Gummerus) eletään vuotta 1967. Pieniä muutoksen merkkejä alkaa kihistä saarelaistenkin mielissä, vaikka edeltävät vuosikymmenet ovat opettaneet varovaiseksi. Romaani kertoo myös musiikin voimasta ja merkityksestä vaikeina aikoina.
Paula Havaste (kuva: Marek Sabogal)
Paula Havaste (kuva: Marek Sabogal)

Majataloa Saarenmaalla pitävä Vilja Talvik pääsee toteuttamaan suuren haaveensa. Anna-täti on hankkinut hänelle matkustusluvan Tallinnaan. Samalla linjurikyydillä tulevat myös Viljan tytär Merle ja Aiven poika Vilmar. Heidät on valittu Suomen pioneerien kesäleirille edustamaan Eestin neuvostotasavallan nuoria kommunisteja.  

Romaanissa Suomea katsotaan nuoren Vilmarin silmin. ”Virhetulkintojakin syntyyKun Helsingin kauppojen edessä ei ollut jonoja, se ei välttämättä tarkoittanut, ettei mitään myytävää ollut. Mutta mistäpä Vilmar sen saattoi tietää, kun ei tarkoin valvottuna vieraana päässyt kauppoihin kurkistamaan”, Paula Havaste kertoo.  

Kesänsä Saarenmaalla viettävä Havaste tuntee musiikin merkityksen paikallisille. ”Saarenmaalla elävää musiikkia on kaikkialla. Joka kyläjuhlissa lauletaan, soitetaan, ja sitten tanssitaan. Nuoretkin osaavat kansantanssikuviot, ja kesäsaarelaisena olen itsekin joutunut opettelemaan labajalg-tanssia ja muita suosikkeja. Musiikki ei ole Virossa vain säveliä, vaan musiikin kautta kerrottiin jo neuvostoaikana niitä tarinoita, joita ei voinut ääneen puhua. Siksi kirjani Vilmar sovittelee niin tarkoin sanoja lauluihinsa: pitäisi kertoa todellisuudesta, mutta ei liian suoraan, hän toteaa.  

Filosofian tohtori Paula Havaste (s. 1962) on kirjoittanut suosittuja historiallisia romaaneja ja tietokirjoja. Hän työskentelee Heurekassa ja viettää kesänsä Saarenmaalla. Saarenmaa-sarjan aiemmat osat ovat Pronssitähti (2018), Vierashuoneet (2019) ja Morsiusmalja (2020). 

Paula Havaste: Saarelaislaulu 
413 sivua 
myös äänikirjana, lukija Jussi Lehtonen 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Paula Havaste (kuva: Marek Sabogal)
Paula Havaste (kuva: Marek Sabogal)
Lataa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Gummerus
Gummerus
PL 1000 / Käenkuja 3 A
00501 HELSINKI

*010 6836 200http://www.gummerus.fi

Gummerus

”Tehtävämme on julkaista kirjallisuutta huviksi ja hyödyksi.” Kaarle Jaakko Gummerus


Suomen vanhin yleiskustantamo Gummerus Kustannus Oy on vuodesta 1872 toteuttanut perustajansa visiota: julkaisemme vastustamattoman viihdyttävää, inspiroivaa ja informoivaa kirjallisuutta. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gummerus

Gummerus aloittaa audiodraamatuotannon – uudenlaiset audioteokset Juha Itkoselta, Taina Latvalalta, Emmi Pesoselta ja Sisko Savonlahdelta27.3.2024 13:25:36 EET | Tiedote

Gummeruksen audiodraamatuotanto käynnistyy Kohtaamisia-sarjalla, jossa kuuntelijat viedään elämän käännekohtien äärelle. Eturivin kirjailijoiden omaäänisten audiodraamojen ytimessä ovat merkitykselliset tapaamiset ja dialogi, jonka tunnetut näyttelijät tulkitsevat ainutlaatuiseksi kuunteluelämykseksi. Sarjan avaa Juha Itkosen toukokuussa julkaistava Sivuraide, jonka rooleissa kuullaan näyttelijät Heidi Herala, Jarkko Lahti ja Eeva Soivio.

ENNAKKOTIEDOTE: Löytääkö sitoutumiskammoinen mies rakkauden? – Erkka Mykkäsen autofiktiivinen esseeromaani rakkaudesta, seksistä, Frendit-sarjasta ja itsensä kumppanina olemisesta25.3.2024 13:40:10 EET | Tiedote

Voiko rakkautta saada ilman perinteistä parisuhdetta? Mistä sitoutumisen pelko johtuu? Erkka Mykkäsen Sellainen mies (Gummerus) käsittelee rakkautta, sukupuolirooleja, seksiä ja ystävyyttä tavalla, joka pakottaa lukijan miettimään omia toiminta- ja ajatusmallejaan ihmissuhteissa. Kirja ilmestyy 22.4.

Paula Havasteen historiallinen romaani Luode saa pohtimaan sodan hintaa sekä sotilaan motiiveja ja moraalia22.3.2024 07:50:00 EET | Tiedote

Paula Havasteen Luode (Gummerus) on vauhdikas matka hakkapeliittojen sotaretkille Baltiaan 1600-luvun alkupuolella. Se kertoo nuoren suomalaissotilaan kasvutarinan ja kuvaa sodasta aiheutuvaa kärsimystä niin rintamalinjassa kuin kaukana sieltä. Samalla lukija pääsee perehtymään kansanperinteeseen sekä vanhoihin tapoihin ja uskomuksiin kodinhaltioista metsän väkeen ja juhannustaioista kasvivärjäyksen saloihin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye