Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Pavut nyt meheviä ja maukkaita

Jaa
Nyt kannattaa kauppojen kasvisvalikoimista poimia ostoskärryyn tuoreita, kokonaisia papuja. Vuoden Vihannes 2018 ovat pavut. Tuttujen vihreiden taitepapujen lisäksi kotimaan viljelijät ovat panostaneet tänä vuonna myös vaalean keltaisten papujen sekä violettien, miltei mustien papujen viljelyyn. Hoikat kokonaiset pavut maistuvat meheviltä ja maukkailta. Virnakasveihin kuuluva tuore härkäpapu on sekin nyt herkullisimmillaan.
Kuva: Laura Riihelä
Kuva: Laura Riihelä

Avomaan viljelijät ovat lisänneet papujen kasvatusta, koska kuluttajat ovat niistä entistä kiinnostuneempia. Papu viihtyy kuohkeassa, lämpimässä maassa. Tänä vuonna papuja päästiin kylvämään jo huhtikuussa.  Hallanarka kasvi vaati paljon huolenpitoa, kastelua ja välillä harsoilla peittelyä. Sadon valmistumista rytmitettiin kylvämällä kesäkuun lopulle saakka uusia viljelyaloja. Satoa on päästy korjaamaan tavallista aiemmin, jo heinäkuun loppupuolelta alkaen.

Kaikki palkokasvit, kuten erilaiset pavut, herne, sinilupiini ja härkäpapu, ovat tulevaisuuden ruokaa, koska ne ovat merkittäviä kestävän kehityksen kasviproteiinilähteitä. Kotitalouksien lisäksi myös elintarviketeollisuus ja ammattikeittiöt ovat niistä erityisen kiinnostuneita. Kotimaisen herneen kausi alkaa olla ohi, mutta sitä saa tuoreen veroisena pakastettuna.

Palkoineen syötävät pavut

Papujen valmistaminen ruoaksi on helppoa. Huuhtaise ne, saksi kannat pois ja keitä pavut. Sadonkorjuun tuoreille pavuille riittää alle viiden minuutin kypsennys, jos pavut tarjotaan kuumina, koska on huomioitava jälkikypsyminen. Salaatteja varten keitetyt pavut on hyvä nopeasti jäähdyttää mahdollisimman kylmässä vedessä. Silloin väri ja napakkuus säilyvät. Höyrykattilassa pavut kypsyvät viidessä minuutissa. Pavut voi myös paahtaa uunissa, paistaa pannussa tai grillata.

Pavut sopivat keittoihin, pataruokiin ja salaatteihin, ja ne ovat mainio lisäke lautasella niin kala-, liha- kuin kasvisaterialla. Käsittele papuja mahdollisimman vähän ja mausta yksinkertaisesti. Pavuissa tulee olla purutuntumaa. Satokauden kasviksista papujen makupareiksi sopivat juuri nyt sipulit, kotimaiset maissinjyvät, kesäkurpitsa ja lehtikaali. Parhaita papujen maustajia ovat valkosipuli, chili, sitruuna, inkivääri ja yrtit. Viimeistelynä papujen pintaan voi ripotella seesamin- tai muita siemeniä.

Tuore härkäpapu

Tuoreista härkäpavun paloista poistetaan yleensä ensin palko. Napsauta palon päästä, auta veitsellä ja avaa niin, että voit poimia sisältä siemenet talteen. Keitä näitä suolalla maustetussa vedessä alle viisi minuuttia. Jäähdytä ja valuta. Kuultava kuori irtoaa helposti ja siementen sisukset ovat käyttövalmiita salaatteihin, keittoihin, patoihin, vokkipannulle ja mihin ikinä niitä keksitkään käyttää.

Vuoden vihannes 2018: pavut

Tänä syksynä kuluttajilla on hyvä tilaisuus tutustua kotimaisiin tuoreisiin palkokasveihin. Ne tuovat arvokkaan lisänsä kasvisvalikoimiin. Papujen merkitys kasviproteiinien, kuidun ja muiden ravintoaineiden lähteenä on ymmärretty. Ne maistuvat kaikille kasviksia arvostaville, niin kasvispainotteisesti ruokaileville kuin kasvisruokailijoillekin.

Listätietoja palkokasveista.

Lisätietoja:
kasvinviljelyasiamies Mika Virtanen, MTK ry, puh. 0400 544 728

Testattuja kasvisruokaohjeita:
http://rouvakasvis.blogspot.fi/
www.rouvakasvis.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Merja Elomaa
Viestinnän suunnittelija
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
PL 510 (Simonkatu 6), 00101 Helsinki
puh. 020 413 2323, 040 661 8699
merja.elomaa@mtk.fi
www.mtk.fi

Kuvat

Kuva: Laura Riihelä
Kuva: Laura Riihelä
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Maatilamatkailu Ilomäki valittiin Maaseutumatkailun Vuoden Kellokkaaksi ja Karkausmäen Kammari Vuoden kehittyväksi maaseutumatkailuyritykseksi20.3.2024 21:00:00 EET | Tiedote

Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry on ylpeänä valinnut Maatilamatkailu Ilomäen Vuoden 2024 Kellokkaaksi. Tämä korkein tunnustus myönnetään yrityksille ja henkilöille, jotka ovat toimineet erityisen ansiokkaasti maaseutumatkailun saralla. Vuoden 2024 kehittyvä maaseutumatkailuyritys -tunnustus puolestaan myönnettiin Karkausmäen Kammarille. Tämä arvostettu tunnustus myönnetään yrityksille ja henkilöille, jotka ovat osoittaneet rohkeaa otetta ja innovatiivisuutta maaseutumatkailun kehittämisessä.

Eurooppa tarvitsee parempaa EU:ta19.3.2024 10:45:00 EET | Tiedote

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK haluaa omalla EU-vaaliohjelmallaan olla rakentamassa vahvempaa, vakaampaa ja turvallisempaa Euroopan unionia. Kesäkuussa valittavan uuden europarlamentin ja tulevan komission on kyettävä palauttamaan kansalaisten ja yritysten luottamus tulevaan. Se tapahtuu luopumalla pikkuasioilla näpertelystä ja keskittymisellä oleelliseen. Tienviitat löytyvät MTK:n tänään julkaisemasta ohjelmasta ”Kymmenen teesiä elävälle Euroopalle”.

MUISTUTUS: Tervetuloa MTK:n tiedotustilaisuuteen: Traktorit lähtevät liikkeelle ja MTK julkistaa EU-vaalitavoitteensa18.3.2024 08:45:12 EET | Kutsu

Aika: tiistaina 19.3.2024 klo 9-10.30. Paikka: MTK:n henkilöstökahvila Venla, Simonkatu 6, Helsinki. ------- Tiedotustilaisuudessa MTK kertoo medialle ensi viikon #Ruokamarssi2024 -tapahtumista, joissa traktorit lähtevät liikkeelle eri puolilla Suomea. Ruokamarssin taustalla on kasvava huoli ruokaketjun tulonjaosta. Kaupan ennätystulokset kertovat karua kieltä siitä, minne ruokaketjun rahat todella valuvat. Ketjun alkupäässä olevat maatilat kamppailevat yhä vaikeampien haasteiden edessä. Samassa tilaisuudessa MTK julkistaa EU-vaalitavoitteensa, jotka kiteytyvät "10 teesiin elävälle Euroopalle". Pääviesti korostaa vahvan ja ennustettavan EU:n tarvetta, joka edistää kansalaisten, yritysten ja ympäristön hyvinvointia sekä turvaa maaseutualueiden kestävän kehityksen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye