Osuuskauppa PeeÄssä

PeeÄssä jatkaa sähkön säästämistä, erityisesti kulutushuippujen hetkillä

Jaa
Osuuskauppa PeeÄssä on mukana valtakunnallisissa energiansäästötalkoissa. Toimipaikkojen lämpötilaa on laskettu yhdellä asteella ja sähkönkulutusta vähennetään huippukulutuspiikkien aikana aamuisin ja alkuiltaisin. – Olemme parantaneet energiatehokkuuttamme systemaattisesti jo pitkään ja onnistuneet pienentämään energian kokonaiskulutustamme esimerkiksi viimeisten viiden vuoden aikana lähes kolmanneksella. Tulemme tekemään edelleen erilaisia toimenpiteitä ja etsimään uusia keinoja sähköpulan hillitsemiseksi, toteavat PeeÄssän vähittäiskaupan toimialajohtaja Jouni Ruotsalainen, kiinteistöpäällikkö Tomi Vierimaa ja ylläpitopäällikkö Jussi Lampinen.

PeeÄssä on suuri sähkön kuluttaja. Palvelujen ja etujen tuottamiseen pohjoissavolaisille asiakasomistajille tarvittiin sähköä viime vuonna 47,8 gigawattituntia. Kiinteistöjä PeeÄssällä on yhteensä 64 ja kiinteistöneliöitä kaiken kaikkiaan 230 000. Eniten sähköä kuluu päivittäistavarakauppojen kylmälaitteisiin sekä toimipaikkojen valaistukseen. Kaikki käytettävä sähkö on tuotettu jo muutaman vuoden ajan yksinomaan uusiutuvilla energiamuodoilla, eli tuuli-, aurinko- ja vesivoimalla.

– Olemme tehneet viimeisten 10–15 vuoden aikana todella paljon toimenpiteitä ja investointeja sekä sähkön kulutuksen että toiminnastamme syntyvien hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi. Nyt energiakriisin myötä näkyvästi julkiseen keskusteluun noussut sähkön säästäminen ei ole meille todellakaan uusi asia, Tomi Vierimaa korostaa.

Jussi Lampinen vahvistaa asiaa lukujen perusteella.

– Vuoteen 2017 verrattuna PeeÄssän kuluttaman energian kokonaismäärä on pienentynyt 30 prosenttia, vaikka samaan aikaan kiinteistömassa on kasvanut noin 10 prosenttia, hän selvittää.

Kylmälaiteuudistukset jo loppusuoralla

Tehokkain tapa säästää energiaa on päivittäistavarakauppojen kylmäkaappien ja altaiden ovittaminen sekä loisteputkien korvaaminen led-valaisimilla.

­ – Näiden säästökeinojen osalta olemme jo loppusuoralla. Elinkaari-investointeina toteutettavat kylmälaiteuudistukset tehdään viimeisissäkin S-marketeissamme ja Sale-myymälöissämme tulevien neljän vuoden sisällä, Juankoskella ja Kaavilla jo tänä syksynä jouluun mennessä, Jouni Ruotsalainen aikatauluttaa.

PeeÄssä on ollut hiilidioksidipäästöttömien, energiatehokkaiden ovellisten kylmälaitteiden käyttöönotossa edelläkävijänä.

– Esimerkiksi Prisma-ketjussa ovellisista kylmäkaapeista tehtiin linjaus vasta tänä vuonna, kun me otimme ne Iisalmen Prismassa käyttöön jo yhdeksän vuotta sitten, Jouni kuvailee.

Tehokkaampaa lauhdelämmön hyötykäyttöä

Energian säästämiseen löytyy edelleen myös uusia, nopeasti toteutettavia ja/tai vaikutukseltaan merkittäviä keinoja. Tomi toteaa niiden liittyvän muun muassa kylmälaitteiden lauhdelämpöä tehokkaasti hyödyntäviin, lämpöpumpuilla toteutettuihin energian kierrätysjärjestelmiin. Jokaisella säästetyllä kilowatilla on merkitystä.

– Kylmälaitteet muodostavat toimiessaan lämpöä, jonka energiaa pystytään nykytekniikalla hyödyntämään aiempaa alhaisemmilla lämpötiloilla. Energian kierrätyksessä on paljon potentiaalia.

Toimipaikkojen sisäilman lämpötilaa on jo tänä syksynä pudotettu pysyvästi yhdellä asteella.

– Tämä tarkoittaa noin viiden prosentin säästöä lämmitysenergian kulutuksessa, Jussi kertoo.

Kulutushuippuina säädetään ilmanvaihtoa ja valaistusta

Sähkönkäytön kulutushuiput osuvat tyypillisesti arkiaamuihin (klo 8–9) ja alkuiltoihin (klo 17–18). Kulutus kasvaa erityisesti talvella, kun on pimeää ja kylmää.

– Kulutushuippujen aikana pienennämme ilmanvaihdon minimiin, mikä onnistuu automaation kautta etäohjattuna parissa kymmenessä toimipaikassamme. Asiakkaat eivät todennäköisesti huomaa muutosta, mutta sen avulla voidaan esimerkiksi Kuopion Prismassa vähentää sähkön kulutusta 100-200 kilowattia tuntia kohden.

Sähköä säästetään myös valaistusta säätämällä. Myymälöissä valon voimakkuus on tavallisesti aukioloaikoina 800 luxia, mutta nyt on lähdetty testaamaan valaistuksen himmentämistä jopa puoleen aiemmasta.

– Sekä työskentelyn että asioinnin kannalta riittävän valaistuksen määrittäminen onnistuu vain kokeilemalla ja palautteita kuuntelemalla. Parhaillaan selvitämme myös sitä, siirrytäänkö vähäisempään valotehoon vain hiljaisimpina hetkinä ja sähkön kulutushuippujen aikana vai voidaanko valoja himmentää pysyvämminkin.

Oma sähköntuotanto kasvaa 30 % tänä vuonna

Sähköverkon kuormitusta pystytään merkittävästi vähentämään myös omalla energiantuotannolla, eli toimipaikkojen katoille rakennetuilla aurinkovoimaloilla. Ne tuottavat nykyisillä hinnoilla 160 000 euron edestä sähköä PeeÄssän omaan käyttöön. Tänä vuonna aurinkopaneelien määrä kasvaa 30 prosenttia.

– Meillä on kuluvan vuoden lopussa jo 15 toimipaikkaa, joissa on oma aurinkosähkövoimala. Aurinkovoimaloiden vuosituotto vastaa 50 omakotitalon vuoden kulutusta, Tomi vertaa.

Varkauden ja Kuopion Prismoissa varavoimalat

Mikäli sähkön kulutus nousee hetkellisesti niin, ettei sitä riitä kaikille, joudutaan sähkönjakelua rajoittamaan kantaverkkoyhtiö Fingridin mukaan parin tunnin katkoksilla.

– Jos näitä tilanteita tulee talven mittaan, joudumme sulkemaan suurimman osan toimipaikoistamme niiden aikana. Järjestelmämme ajautuvat alas 5–10 minuutin kuluessa sähkönjakelun katkeamisesta. Poikkeuksen tekevät uusi Varkauden Prisma ja uudistettu Kuopion Prisma, joissa varavoimakoneet käynnistyvät, jos sähköä ei ole saatavilla. Niissä kaupanteko voi jatkua sähkönjakelun mahdollisista rajoituksista huolimatta, Tomi Vierimaa kuvailee.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa PeeÄssä
Osuuskauppa PeeÄssä
Savilahdentie 10
70700 Kuopio

http://peeassa.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa PeeÄssä

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye