Osuuskauppa PeeÄssä

PeeÄssän historian suurin investointi Kuopion Savilahteen

Jaa
PeeÄssä aloittaa mittavan uudistuksen Kuopion Prismassa. Investointi on osuuskaupan historian suurin, yhteensä noin 35 miljoonaa euroa.

Prisma on osa Savilahden uudistuvaa aluetta, jossa liikkuu päivittäin tuhansia ihmisiä. Prisman alueen uudistamishanke toteutetaan vaiheittain niin, että asiointi olisi koko uudistuksen ajan mahdollisimman sujuvaa. Remontointi on jo aloitettu parkkialueen uudistamisella.

Koko rakennus uudistetaan sekä sisältä että ulkoa. Pääjulkisivussa käytetään suuria lasipintoja. Rakennuksen pääjulkisivuille rakennetaan kokonaisuutta kokoava teräsrakenteinen huntu, joka valaistaan ulkopuolelta. Rakennuksen piha-alueen ja julkisivujen valaistus toteutetaan Savilahden valonkaavan hengessä.

Myymälämiljöö muuttuu uudistuksessa myötä raikkaampaan suuntaan. Erityisesti asioinnin helppous korostuu uudistuvassa myymälässä. Se alkaa jo tilavalta parkkipaikalta ja jatkuu myymälän leveillä käytävillä. Prisman jatkeeksi rakennetaan noin 500 paikkainen parkkihalli, josta pääsee kuivin jaloin kauppaan. Kokonaisuudessaan parkkipaikkoja tulee lisää lähes 300 ja sähköautoillekin saadaan lisää latauspaikkoja. Pyöräilijät huomioidaan rakentamalla 300 pyöräpaikkaa, puolet niistä on katettuja. Savilahdentien uudistuksien myötä myös Prismalla asiointi helpottuu kaikilla kulkuvälineillä.

Ravintolamaailman palveluita parannetaan lisäämällä asiakaspaikkoja merkittävästi. PizzaBuffa, Presso ja Hesburger saavat uudistuksessa uutta tilaa. Hesburgeriin saadaan uudistuksessa itsepalvelukassoja.

- Itsepalvelukassat tuovat sujuvuutta nopean asioinnin ruokailuun. Sijainti Prisman pääkäytävän varrella varmasti lisää asiointia Ravintolamaailmassa. Nämä kolme liikeideaa ovat asiakasomistajien eniten käyttämiä ravintolapalveluitamme ja siksi näiden kehittäminen ja asiakaspaikkojen lisääminen on meille tärkeää, kertoo toimialajohtaja Ville Puustinen.

Vastuullisempi ja esteettömämpi Prisma

Uudistuksessa kiinteistön tekniikkaa uudistetaan. Rakentamisessa kiinnitetään erityistä huomiota vastuulliseen rakentamiseen ja ympäristöasioihin. Kiinteistöön saadaan energiankulutuksen mullistava kylmä- ja lämmitystekniikan päivitys, jonka myötä kiinteistön energiankulutus saadaan merkittävästi laskemaan. Ovellisten kylmäkaappien myötä asiointimukavuus ja energiatehokkuus paranee. Kiinteistössä syntyvistä jätteistä lähes 100 prosenttia tullaan kierrättämään.

Meille on tärkeää huolehtia ympäristöstä ja toimia vastuullisesti. Rakennuksen käyttämästä sähköstä entistä suurempi osa tullaan saamaan uusiutuvasta energiasta kuten tuulesta ja auringosta. Rakennuksen hiilijalanjälki lähestyy nollaa. Uudet energiaratkaisut, kuten hiilidioksidia hyödyntävä kylmäjärjestelmä, lauhdelämmön kierrättäminen ja aurinkopaneelit varmistavat energiatehokkaamman Prisman, kertoo kiinteistöpäällikkö Tomi Vierimaa.

Esteetön asiointi on huomioitu uudessa rakennuksessa. Rakennus on pääasiallisesti asiakastiloiltaan yksikerroksinen. Parkkihalli ja rakennuksen muut kerrokselliset osat on varustettu hisseillä ja liukukäytävillä. Kaikki asiakastilat on mitoitettu väljiksi ja toimiviksi. Sisäänkäynnit ja sisäiset reitit ovat korkomitoitukseltaan esteettömiä ja automaattiovin varustettuja. Kaikki piha-alueen kulkureitit ovat esteettömiä ja lähes kynnyksettömiä.

Asiakasomistajien kierrättämistä helpotetaan rakentamalla uusi ja nykyaikainen kierrätyspiste sisätiloihin sekä toimivampi Rinki-piste ulkoalueelle.

 

Asiakastoiveita ja ideoita

Uudistuksella parannetaan Kuopion ja sen lähialueiden asiakasomistajien palvelutarjontaa huomattavasti.Palveluita kehitetään jatkuvasti asiakasomistajien toiveiden mukaisesti.

Kuopion Prisman uudistukseen liittyen on mahdollista antaa asiakastoiveita osoitteessa: prisma.fi/Kuopio > Asiakastoiveita ja ideoita. Toiveita ja ideoita voi jättää myös asioidessaan myymälässä.

Prisman uudistus valmistuu kokonaisuudessaan joulukauppaan 2021.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa PeeÄssä
Osuuskauppa PeeÄssä
Savilahdentie 10
70700 Kuopio

http://peeassa.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa PeeÄssä

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye