Tampereen yliopisto

Pelitutkijoiden mukaan nykymaailman ymmärtäminen vaatii pelisivistystä

Jaa

Nykykulttuuria ja -yhteiskuntaa ei voi täysin ymmärtää tuntematta niiden tuottamia ja niihin vaikuttavia pelejä. Kaikki suomalaiset pelaavat – oli pelaaminen sitten lauantailottoa, Mölkkyä mökillä, taskuhirviöiden metsästystä matkapuhelimella töihin kävellessä tai Returnalia kotikonsolilla. Kolmen yliopiston huippututkijat julkaisivat juuri puheenvuoron pelisivistyksen puolesta. Pelit kulttuurina -kirjassaan he näyttävät, miten pelit ovat erottamaton osa nykyarkea.

Usva Friman ja Jaakko Stenros. Kuva: Jonne Renvall
Usva Friman ja Jaakko Stenros. Kuva: Jonne Renvall

Ihmiset ovat pelanneet tuhansia vuosia ja pelit ovat vanhempia kuin elokuvat, kirjallisuus, teatteri, jopa vanhempia kuin kirjoitus. Nykypäivänä pelaaminen näkyy kaikkialla arjessa.

– Vapaa-ajan peliharrastamisen ohella pelaamme oppimispelejä koulussa ja pyrimme tehostamaan työelämää ja motivoimaan itseämme liikkumaan pelillistämisen avulla. Luemme peleistä sanomalehtien kulttuuri- ja taloussivuilta ja katsomme televisiosta, kun maailmalla menestystä niittäneet kilpapelaajat osallistuvat Linnan juhliin, taustoittaa Jaakko Stenros, Tampereen yliopiston tutkija ja yksi kirjan toimittajista.

Sankaritarinoiden rinnalla liitämme peleihin kuitenkin myös monenlaisia uhkakuvia. Julkisessa keskustelussa peleistä korostuukin usein hyötyjen ja haittojen vastakkainasettelu.

– Peleistä puhutaan yhä usein joko kauhistellen ongelmana tai vähätellen ajanvietteenä. Peliteollisuus taas on taloussivujen suosikki. Mutta keskustelu peleistä kulttuurina on Suomessa vielä harvinaista, Stenros toteaa.

Pelit ovat tavalla tai toisella osa jokaisen arkea

Pelit kulttuurina on ensimmäinen suomeksi kirjoitettu tieteellinen teos, joka tarkastelee pelejä, pelaamista ja leikkiä laaja-alaisesti digitaalisissa ja ei-digitaalisissa muodoissa osana kulttuuria ja yhteiskuntaa.

Kirjassa neljätoista Suomen eturivin pelitutkijaa kertoo, miten pelejä tehdään, pelataan ja tutkitaan, millaisia yhteisöjä niiden ympärille rakentuu ja millaisiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin ne liittyvät Suomessa ja kansainvälisesti.

– Peliteollisuus on taloudellisesti suurempi kulttuuriteollisuuden ala kuin elokuva- tai musiikkiteollisuus, ja pelialalle muodostuu koko ajan enemmän työpaikkoja esimerkiksi ammattipelaamisen, elektronisen urheilun ja tapahtumatuotannon kautta, minkä vuoksi pelejä on syytä tarkastella talouden ja työelämän näkökulmista. Pelien tuotantoon, sisältöihin, maksujärjestelmiin ja pelaajayhteisöihin liittyy myös monenlaisia eettisiä kysymyksiä, joista on tärkeää käydä myös laajempaa yhteiskunnallista keskustelua, Tampereen yliopiston tutkija ja kirjan toimittaja Usva Friman havainnollistaa.

Digitaalisten viihdepelien lisäksi tutkijat käsittelevät urheilua, rahapelejä ja pelien suhdetta taiteeseen ja leikkiin. He avaavat pelien maailmoja niillekin, jotka eivät miellä itseään pelaajiksi.

– Haluamme ennen kaikkea rohkaista kirjan lukijaa pohtimaan ja haastamaan omaa pelisuhdettaan osoittamalla, miten pelit ovat monin tavoin läsnä meistä jokaisen elämässä – myös niiden, jotka eivät pelaa! Friman kuvaa kirjan tavoitteita.

Tutkijat tarjoavat kirjassaan monipuolisen ja ajankohtaisen katsauksen peli-ilmiöihin ja pelikulttuurien tutkimukseen. Heidän mukaansa se soveltuu erinomaisesti niin korkeakoulujen oppikirjaksi kuin yleissivistäväksi teokseksi kenelle tahansa, joka haluaa ymmärtää pelejä kulttuurina.

Kirjan julkaisutilaisuus järjestetään torstaina 5.5. klo 16:30–18:00 Tampereen yliopiston keskustakampuksella OASIS-tilassa (Pinni B, 2. kerros, Kanslerinrinne 1, Tampere).

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot

Usva Friman
usva.friman@tuni.fi
050 462 4795

Jaakko Stenros
jaakko.stenros@tuni.fi
040 752 0515

Jonne Arjoranta
jonne.arjoranta@jyu.fi
040 805 5159

Arvostelukappaleet:
Vastapaino
mikko.jamsen@vastapaino.fi
050 406 3906

Kuvat

Usva Friman ja Jaakko Stenros. Kuva: Jonne Renvall
Usva Friman ja Jaakko Stenros. Kuva: Jonne Renvall
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tampereen yliopisto
Tampereen yliopisto
Kalevantie 4
33014 TAMPEREEN YLIOPISTO

p. 0294 5211https://www.tuni.fi

Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 21 000 opiskelijaa ja henkilöstöä lähes 4 000.
Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto

Sitkeät myytit vesihuollon kehittämisen tiellä18.5.2022 08:52:53 EEST | Tiedote

Koronapandemia ja Ukrainassa riehuva sota muistuttavat kouriintuntuvasti, kuinka korvaamatonta vesihuolto on ihmisten ja yhdyskuntien hyvinvoinnille. Esimerkiksi ilmastonmuutos korostaa vesihuollon merkitystä myös Suomessa, jossa se on totuttu ottamaan itsestäänselvyytenä. Tampereen yliopiston tutkijoiden tuore Vesihuollon myytit -teos avaa kotimaan vesihuoltoon liittyviä uskomuksia ja niiden todenperäisyyttä. Tervetuloa mukaan teoksen julkistustilaisuuteen 3.6.2022 kello 9!

Väitös: Digitalisaatio voi sekä tukea että haitata ammatillista kehittymistä17.5.2022 15:00:07 EEST | Tiedote

Ymmärrys digitalisaation roolista työntekijän ammatillisessa kehittymisessä edellyttää moniulotteista tarkastelua, jossa huomioidaan työpaikan oppimismahdollisuuksien sekä työntekijän ammatillisen identiteetin ja toimijuuden välinen vuorovaikutteinen suhde. Anna Wallin tarkastelee väitöskirjassaan eläytymismenetelmää laadullisena aineistonkeruumenetelmänä ja havainnollistaa menetelmän käyttöä digitalisaation ja ammatillisen kehittymisen välisen suhteen tarkastelussa.

Liikkuvien työkoneiden sähköistämiseen tarvitaan kokonaisvaltaista suunnittelua, analyysia ja bisnesajattelua17.5.2022 13:00:00 EEST | Tiedote

Liikkuvien työkoneiden sähköistäminen tähtää niiden hiilidioksidipäästöjen nollaamiseen. Alan teollisuudelle sähköistäminen tarkoittaa esimerkiksi koneiden tehonsiirtojärjestelmien ja osittain myös rakenteiden suunnittelua täysin uusiksi. Tampereen yliopiston ja LUT-yliopiston tutkijat kehittävät liikkuviin työkoneisiin hybridi- ja sähköisiä tehonsiirtoratkaisuja osana laajaa yritysten ja verkostojen yhteisinnovaatiohanketta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme