Pirkanmaan ELY-keskus

Pellot ovat muuttuneet järviksi osassa Pirkanmaata - tulvakausi jatkuu jopa juhannukseen

Jaa

Tulvavahinkoja on syntymässä laajasti Pirkanmaalla. Pahimmillaan tulva voi kastella peltoja, teitä sekä rantasaunoja ja -mökkejä. Vähäjärvisillä alueilla ja peltovaltaisilla alueilla tulvahuippu on meneillään. Suurten järvien tulvahuippu on odotettavissa toukokuun loppupuolelle.

Vettä on noussut pelloille monin paikoin Pirkanmaalla. Kuva on otettu Urjalassa Välkkilänojan lähistöllä, joka laskee Kokonjärveen. Kuva: Henna Paija
Vettä on noussut pelloille monin paikoin Pirkanmaalla. Kuva on otettu Urjalassa Välkkilänojan lähistöllä, joka laskee Kokonjärveen. Kuva: Henna Paija

Talven lumikertymä Pirkanmaalla on ollut selvästi viime vuosia suurempi, minkä vuoksi tulvavesien ennustetaan nousevan selvästi tavanomaista korkeammaksi. Monin paikoin peltoja on joutunut veden alle ja alavampia rantarakenteita on uhattuna.

- Etenkin Akaan, Urjalan, Punkalaitumen ja Sastamalan alueilla pellot ovat monin paikoin muuttuneet järviksi, toteaa johtava vesitalousasiantuntija Diar Isid Pirkanmaan ELY-keskuksesta.

Eteläosissa tulvahuippu jo saavutettu

Maakunnan eteläosissa lumet ovat jo huvenneet ja alueella ollaan ohittamassa pahin tulvatilanne.

Esimerkiksi Jalantijärvi Akaassa on saavuttanut jo tulvahuippunsa ja vedenpinta on kääntynyt alkuviikosta laskuun. Myös Punkalaitumenjoen virtaamahuippu on ohitettu.

Pohjois- ja itäosissa vedenpinnat edelleen nousussa

Maakunnan pohjoisosissa ja itäosissa pienten järvien tulvahuippu saavutetaan joko tällä (vko 17) tai ensi viikolla, mutta isompien järvien osalta huipun ennustetaan tulevan toukokuussa.

Pirkanmaalla kaikkein suurimpien järvien, kuten Iso-Längelmäveden ja Iso-Tarjanneveden vedenkorkeudet jatkavat nousuaan vielä kuukauden päivät. Iso-Längelmävedellä vedenkorkeuden ennustetaan nousevan nykyisestä 40 cm ja Iso-Tarjannevedellä 50 cm.

- Pahimmillaan rantapellot voivat olla veden vaivaamia vielä juhannuksena. Näyttää siltä, että vedenkorkeus Iso-Längelmävedellä ja Iso-Tarjannevedellä laskee viime vuoden tulvahuipun alapuolelle vasta kesäkuun lopussa, ehkä jopa heinäkuussa, jatkaa Isid.

Pelastuslain mukaan jokainen on velvollinen suojaamaan omaisuuttaan ja huolehtimaan riittävästä varautumisesta myös tulviin. Lisätietoja tulviin varautumisesta ja kodin suojaamisesta tulvalta on saatavilla vesi.fi palvelussa.

Juoksutukset suuria lähiviikkoina

Kevättulviin on varauduttu laskemalla säännösteltyjen järvien vedenkorkeuksia talven mittaan, jotta järvissä olisi tilaa sulamisvesille.

Pirkanmaan suurimmat säännösteltävät järvet ovat Näsijärvi, Pyhäjärvi, Vanajavesi, Kyrösjärvi sekä Rauta- ja Kulovesi.

- Säännöstelyllä on pystytty merkittävästi ehkäisemään Kokemäenjoen tulvia. Ilman näitä toimia esimerkiksi Huittisten alueella tulvavahingot olisivat aivan toista luokkaa kuin nyt, Isid kertoo.

Tulvatilanne on nyt helpottanut Kokemäenjoella. Tästä syystä juoksutuksia järvistä voidaan nyt kasvattaa seuraavien viikkojen ajan.

Säännösteltyjen järvien juoksutukset ovat jo kasvaneet ja ovat lähipäivinä kasvamassa hyvin suuriksi. Etenkin Vanajavedellä juoksutus nousee lupaehtojen maksimiin, mikä näkyy voimakkaana virtauksena Lempäälän kanavassa ja sen lähialueilla. Juoksutuksiin käytettävä Lempäälän kanava siirtyy toukokuussa osittain vesiliikenteen käyttöön, mikä vähentää juoksutusaikaa.

- Vedenkorkeus Vanajavedellä on noussut nopeasti, sillä järvessä on pidätetty tulvavesiä alapuolisen vesistön vahinkojen välttämiseksi. Viime päivinä juoksutuksia on päästy lisäämään, ja tällä estetään vedenkorkeuden liiallinen nousu Vanajavedellä, kertoo vesitalousasiantuntija Niko Nurhonen Pirkanmaan ELY-keskuksesta.

Lue lisää:

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

- johtava vesitalousasiantuntija Diar Isid, p. 0295 036 188
- vesitalousasiantuntija Niko Nurhonen, p. 0295 036 103

Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Kuvat

Vettä on noussut pelloille monin paikoin Pirkanmaalla. Kuva on otettu Urjalassa Välkkilänojan lähistöllä, joka laskee Kokonjärveen. Kuva: Henna Paija
Vettä on noussut pelloille monin paikoin Pirkanmaalla. Kuva on otettu Urjalassa Välkkilänojan lähistöllä, joka laskee Kokonjärveen. Kuva: Henna Paija
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan ELY-keskus
Pirkanmaan ELY-keskus
Yliopistonkatu 38, PL 297
33101 Tampere

http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pirkanmaa

Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus

Pirkanmaan ELY-keskus on antanut lausunnon Kangasalan Lamminrahkan itäisen läjitysalueen täyttömäärän nosto -hankkeen YVA-ohjelmasta12.5.2022 08:29:52 EEST | Tiedote

Pirkanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisena lausuntonsa Kangasalan kaupungin suunnitteleman Lamminrahkan itäisen läjitysalueen vuosittaisen täyttömäärän nostamisen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta. Hankealue sijaitsee Kangasalla, lähellä Tampereen rajaa. Yhteysviranomaisena Pirkanmaan ELY-keskus katsoo YVA-ohjelman kokonaisuutena hyvälaatuiseksi, mutta edellyttää selvittämään arvioinnissa huolellisesti esimerkiksi vaikutuksia maankäyttöön, pintavesiin ja ihmisiin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme