Atena

Pelon ja uhman vuodet 1918–22: Suomi syntyi ristiriidoista

Jaa
Asiantunteva ja vetävästi kirjoitettu teos nostaa esiin tapahtumia, jotka veivät vastasyntynyttä valtiota kohti nykyisenlaista demokratiaa.

Miika Siironen: Pelon ja uhman vuodet – Suomen tasavallan synty 1918–1922

Julkaisuvapaa 9.9.2021

Itsenäistyessään vuonna 1917 Suomi oli kaikkea muuta kuin valmis valtio. Ensimmäisiin vuosiin mahtui Venäjästä irtautuminen, raaka sisällissota, hallitusmuodon pohdinta ja lopulta demokratian hapuilevat ensiaskeleet. Sisällissodan traumat varjostivat niin punaista kuin valkoistakin väestöä ja näkyivät levottomuuksina, lakkoina ja ääriliikkeiden nousuna. Teoksessaan Pelon ja uhman vuodet Miika Siironen kuvaa kuuden eri ilmiön tai tapahtuman kautta tätä murrosvaihetta, joka tuli määrittämään Suomen suunnan.

Sisällissodan voittaja saneli valtajärjestelmän, mutta sitä haastettiin sekä oikealta että vasemmalta. Äärivalkoinen liikehdintä kanavoitui heimosotiin ja lopulta sisäministeri Heikki Ritavuoren murhaan. Suomalaiset kommunistit puolestaan näyttivät valtansa ammattiyhdistysliikkeessä ja masinoivat kapinointia metsätyömailla – Suomi seisoi puujaloilla, joten puuvirran tyrehtyminen oli katastrofi metsäteollisuusyhtiölle ja niiden viennistä elävälle valtiontaloudelle.

Lakonmurtajajärjestö kärjisti tilannetta työmailla entisestään ja vahvisti sisällissodan aikaisia rintamalinjoja. Hiljalleen tasavalta alkoi kuitenkin eheytyä. Sisällissodan hävinneiden leiri oli jakautunut kahtia, ja voittajat pyrkivät hieromaan yhteistyötä maltillisemman SDP:n kanssa. Parlamentaarinen valta sammutti katkeruuden viimeistään 1930-luvulle tultaessa.

Pelon ja uhman vuodet on vakuuttava ja runsaasti kuvitettu tietokirja vastasyntyneestä Suomesta, joka haki suuntaansa. Nuori valtio ei ollut ristiriidaton, mutta kuitenkin tarpeeksi joustava säilyäkseen ja vakiinnuttaakseen paikkansa idän ja lännen välissä.

 VTT Miika Siironen on poliittiseen historiaan erikoistunut tutkija, joka on käsitellyt teoksissaan varsinkin äärioikeistoa. Elias Simojoen elämästä kertonut Mustan lipun alla oli Botnia-palkintoehdokkaana.

Arvostelukappaleet, haastattelupyynnöt, lisätiedot: hanna-leena.soisalo@atena.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Atena
Atena
PL 436 (Asemakatu 6)
40101 Jyväskylä

010 4214 200https://atena.fi

Atena on osa Otava-konsernia. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Atena

Uutuuskirja tarjoilee suosituimmat lifestyle-vinkit sadan vuoden takaa11.4.2024 08:21:00 EEST | Tiedote

Kun tahdot kartuttaa onneasi, opettele yöjuoksemisen taito, suorita kosinta oikein ja muuta siitinelosi taidenautinnoksi. Jos tavoitteenasi on pidentää ikää, vahvista hermovoimaasi, pureskele aterialla myös viini ja uhraa päivittäin ainakin puoli tuntia halkojen hakkaamiseen. Pidä huolta, että ulostus tapahtuu kerta päivässä. Käytä huokoisesta kankaasta tehtyjä vaatteita. Nuku pimeässä ja hiljaisessa huoneessa, ikkuna tai ainakin venttiilit ja uunipelti auki. Ja ennen kaikkea kylve säännöllisesti, sillä se auttaa kaikkiin ongelmiisi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye