Aviador Kustannus

Peltoveturi ja notkistelija – huippusuositusta sanakirjasta toinen painos

Jaa
Joulukuussa ilmestynyt Kalevi Koukkusen toimittama sanakirja Peltoveturi ja notkistelija – unohdettujen sanojen kirja myytiin loppuun ennätysajassa. Teoksen toinen painos on nyt saatavilla.
Kansi: Saara Hankama
Kansi: Saara Hankama

Suomen kielen kehittäminen eurooppalaiseksi kulttuurikieleksi oli 1800-luvun keskeinen kansallinen projekti. Sen onnistumiseksi oli keksittävä valtava määrä uusia sanoja, joita julkaistiin sanakirjoissa, tieto- ja oppikirjoissa, lehdissä ja sanakilpailuissa. Vain murto-osa sanaehdotuksista vakiintui, ja moni onnistunutkin ehdotus unohtui.

Kalevi Koukkunen on kaivanut esiin keskeiset unohdettujen sanojen lähteet. Vanhimpiin kuuluva ja laajin lähde on Elias Lönnrotin Suomalais-Ruotsalainen Sanakirja, joka on odottanut sanastamistaan 150 vuotta.

Uudissanojen keksimistarve ei tietenkään tähän päättynyt. Kun yhteiskunta muuttuu, syntyy jatkuva tarve löytää luonteva suomenkielinen vastine uusille asioille. Kalevi Koukkusen sanakirjan muotoon kokoama teos avaa kiehtovan näkymän suomen kielen kehitykseen ja samalla Suomen historiaan. Esimerkiksi ensimmäiset balettiesitykset olivat hyppynäytelmiä, balettitanssijat notkistelijoita ja autot hyrysysyjä. Kun maatalous alkoi koneellistua, tarvittiin sana peltoja kyntävälle kulkuneuvolle: peltoveturi.

FL Kalevi Koukkunen on tehnyt suuren osan elämäntyöstään tietosanakirjojen ja sanakirjojen toimittajana. Suomen kielen sanastoa hän on tutkinut 55 vuotta. Hänen aiempaan kirjalliseen tuotantoonsa kuuluu muun muassa etymologinen sanakirja Atomi ja missi (1990).

KOUKKUNEN, KALEVI : Peltoveturi ja notkistelija – unohdettujen sanojen kirja
580 sivua
Sidottu, kovakantinen, kuvitettu
ISBN 9789523811195
Ilmestymisaika: Joulukuu 2022
Kuvitus: Saara Hankama

Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt

Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt voi lähettää osoitteeseen tilaukset@aviador.fi. Haastattelupyynnöt sekä tiedustelut pressikuvista pyydämme esittämään Aviadorin tiedottaja Miksu Väkiparralle.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kansi: Saara Hankama
Kansi: Saara Hankama
Lataa
Kalevi Koukkunen © Ari Haimi
Kalevi Koukkunen © Ari Haimi
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aviador Kustannus
Suotie 15
05200 RAJAMÄKI

http://www.aviador.fi

Aviador Kustannus on kotimainen kustantamo, joka julkaisee kauno- ja tietokirjallisuutta. Valikoimiimme kuuluvat niin klassikot kuin nykykirjallisuuskin, musiikkikirjat sekä käännökset vähän huomioiduilta kielialueilta – kotimaista laatuproosaa ja runoutta unohtamatta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aviador Kustannus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye