Kepa ry

Perheet haastavat EU:n oikeuteen: ilmastotoimet riittämättömiä

Jaa
Joukko perheitä Euroopasta ja sen ulkopuolelta haastaa Euroopan parlamentin ja Euroopan neuvoston oikeuteen. Kanteen mukaan EU ei pysty suojelemaan kansalaisiaan nykyisellä, riittämättömällä 2030 päästötavoitteella. Ilmastonmuutos vaikuttaa perheiden elinkeinoihin jo nyt.

Kymmenen perhettä, joiden elinkeinoja ilmastonmuutos uhkaa tässä ja nyt, haastaa tänään Euroopan parlamentin ja Euroopan neuvoston oikeuteen. Kanteessa on mukana perheitä Portugalista, Saksasta, Ranskasta, Italiasta, Romaniasta, Keniasta ja Fidžiltä. Lisäksi kannetta tukee ruotsinsaamelainen Sáminuorra -nuorisojärjestö.Euroopan unionin yleiselle tuomioistuimelle osoitetun kanteen mukaan EU:n nykyinen, vuoteen 2030 ulottuva ilmastotavoite on riittämätön, jos haluamme hillitä vaarallista ilmastonmuutosta.

Perheet korostavat, että ilmastonmuutos vaikuttaa jo nyt heidän elinkeinoihinsa, koteihinsa, perinneammatteihinsa sekä kulttuuriinsa. “Jos menetämme porot, menetämme saamelaiskulttuurin. Monet saamelaisnuoret haluavat jäädä asumaan perheidensä luo poronkasvattajiksi, mutta eivät näe tulevaisuutta. Tämä johtuu etupäässä ilmastonmuutoksen uhasta. Asia täytyy nostaa esille kiireellisesti meidän ja tulevien sukupolvien turvallisuuden vuoksi”, Sanna Vannar, 22, Sáminuorra -järjestöstä vetoaa.

Kanteessa vaaditaan, että EU sitoutuisi tiukempiin päästöleikkauksiin, jotka turvaisivat kansalaisten perusoikeudet. Kantajat pyytävät tuomioistuimelta päätöstä, jonka mukaan ilmastonmuutos on ihmisoikeuskysymys. Lisäksi perätään EU:n vastuuta niin nykyisten kuin tulevien sukupolvien oikeuksien turvaamisesta. Kantajat kyseenalaistavat EU:n 2030 päästötavoitteen viittaamalla hiljattain hyväksyttyihin päästökauppadirektiivin uudistukseen, taakanjakoasetukseen sekä maan- ja metsänkäyttöä säätelevään LULUCF-asetukseen. Perheiden mukaan EU pystyisi vähentämään päästöjään tehtyjä sitoumuksia huomattavasti nopeammin.

"Oikeudenkäynti on perheiden hätähuuto. Se nostaa esiin valtavan kuilun, joka vallitsee ilmastotieteen vaatimien päästövähennysten ja Euroopan unionin nykysitoumusten välillä. Lisätoimia tarvitaan paljon ja nopeasti", sanoo Tuuli Hietaniemi, Kepan ilmastoasiantuntija.

Saksalainen kansalaisjärjestö Protect the Planet kustantaa kaikki oikeudenkäyntiin liittyvät kulut. Perheitä tukee myös laaja joukko asianajajia, kansalaisjärjestöjä, tutkijoita (mm. Climate Analysis -ajatushautomo) sekä kansalaisia, jotka vaativat EU:ta olemaan kunnianhimoisempi 2030 päästötavoitteessaan. "Perheet luottavat siihen, että EU:n tuomioistuimet ja laillinen järjestelmä turvaavat heidän perusoikeutensa, joita ilmastonmuutos uhkaa”, muistuttaa ympäristöasioihin erikoistunut asianajaja Roda Verheyen, joka edustaa perheitä.

Kannetta tukee myös Climate Action Network (CAN) Europe, Euroopan suurin ympäristöön ja energiaan keskittyvä kansalaisjärjestöjen verkosto. Kepa on CAN Europen jäsen.

"Pariisin ilmastosopimuksessa vuonna 2015 valtiot päättivät ryhtyä toimiin, joilla maailman keskilämpötilan nousu rajattaisiin 1,5 asteeseen. Tästä huolimatta EU:n nykyinen ilmastositoumus ei täytä Pariisin tavoitetta, vaan sitä tulisi kiristää. Perheiden nostama kanne alleviivaa asian kiireellisyyttä ja tarpeellisuutta", vetoaa Wendel Trio, CAN Europen johtaja.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tuuli Hietaniemi, ilmastoasiantuntija, Kepa: 050 317 6686

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kepa ry
Kepa ry
Elimäenkatu 25–27 (5. krs)
00510 Helsinki

+358 9 584 233http://www.kepa.fi

Sanna Ra

Viestinnän asiantuntija | Communications Specialist

Tel +358 50 317 6704

sanna.ra@kepa.fi

Skype: kepa_sanna_ra

Kepa ry

Elimäenkatu 25–27 (5. krs)

00510 Helsinki-Fin

www.kepa.fi

@kepa_ry

Facebook.com/Kepary

Kepa on yli 300 kansalaisjärjestön kattojärjestö ja globaalin kehityksen asiantuntija.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kepa ry

EMBARGO 1.11. klo 9.00. Kehityspolitiikan tulosraportti: Järjestöjen kehitysyhteistyö on tuloksellista, erityiskiitosta saa työ hauraissa maissa1.11.2018 09:00:00 EET | Tiedote

Tänään julkaistu Kehityspolitiikan tulosraportti osoittaa, kuinka Suomen kehitysyhteistyöllä on saatu aikaan tuloksia köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämiseksi. Yhä useampi kehittyvissä maissa asuva saa puhdasta vettä, yhä useampi nainen saa mahdollisuuden ehkäisyyn ja yhä useampi lapsi pääsee yläkouluun. Järjestöjen työ tavoittaa erityisesti vaikeimmissa olosuhteissa eläviä ihmisiä.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye