Vaasan kaupunki - Vasa stad

Perheiden iltaa vietetään kirjastolla 19.11.

Jaa
Tapahtuma järjestetään tiistaina 19.11.2019 klo 17.00-19.30 Vaasan kaupungin kirjastossa. Ohjelmassa on mielenkiintoinen ja hauska perhepolku sekä Draamapurkin esitys: Hugo Hiiren talvipulla.

Kirjaston lastenosastolle rakennetaan perhepolku, joka koostuu kuudesta erilaisesta pisteestä.

Pisteiltä löytyy hauskaa, yhteistä puuhaa ja pohdintapisteitä, joissa perheet pääsevät miettimään esimerkiksi lapsen oikeuksia ja omia vahvuuksiaan. Lapset, jotka löytävät jokaisen pisteen, saavat askarrella itselleen palkinnoksi rintamerkin.

– Arjen kiireessä perheiden yhteinen aika on usein vähissä. Yhdessä vietetty aika koko perheellä on kuitenkin lapsille tärkeää, ja he todella toivovat sitä. Lapsella on myös oikeus saada aikaa vanhempiensa, sisarustensa ja muiden läheisten kanssa, perheohjaaja Terhi Silvendoin muistuttaa. 

Perheiden ilta on yksi tapahtumista lasten oikeuksien viikolla, jota vietetään 18.–24.11.2019.

Draamapurkki esittää: Hugo Hiiren talvipulla

Perheiden illan esiintyjä Draamapurkki esittää ”Hugo Hiiren talvipulla” klo 18 kirjaston Draama-salissa. Hugo Hiiri on hukannut isomuorilta saamansa herkullisen talvipullan reseptin. Ystävät tulevat apuun, mutta sekaannuksilta ei voida välttyä. Talvipullan sijaan Hugo Hiirelle tarjotaan, jos jonkinlaista talvipuuhaa, joista leipominen on kaukana.

Esitys sopii kaikenikäisille ja kestää noin 30 minuuttia. Draamapurkki yhdistää esityksissään nukketeatteria, draamallista tarinankerrontaa ja yleisön osallistamista hauskoin kaikuloruin ja pienin leikein.

Uusi mahdollisuus lapsiperheille

Ensi vuoden alusta lähtien Peppi -perheohjaaja on tavattavissa kirjaston lastenosastolla kerran kuukaudessa vauvaperheille tarkoitetun lorukylvyn jälkeen. Perheet voivat kysyä perheohjaajalta mieltään askarruttavia asioita tai tulla vaan moikkaamaan.

– Perheohjaajalta voi myös kysyä kirjavinkkejä yhdessä lasten kanssa luettavaksi tai avuksi lapsiperheen arkeen, kannustaa Silvendoin.

Tapahtuma järjestetään lahjoitetuin varoin

– Ajatus lapsiperheille suunnatusta tapahtumasta tuli siitä, kun Zonta-naiset lahjoittivat rahaa Peppi-perhetyölle. Zonta-naiset eivät halunneet määritellä, mihin rahoja käytetään. Lupasimme järjestää rahoilla jotakin mukavaa lapsiperheille, kertoo Silvendoin.

– Toivon, että perheet lähtevät viettämään hauskaa ja rentoa iltaa yhdessä lasten kanssa. Yhdessä vietetty mukava aika antaa voimia ja kantaa pitkälle arkeen!

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Peppi-perhetyön perheohjaaja Terhi Silvendoin, puh. 040 357 5684, terhi.silvendoin@vaasa.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vaasan kaupunki - Vasa stad
PL / PB 3
65101 Vaasa

+358 6 325 1111http://www.vaasa.fi

Vaasan kaupunki

Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Ett träd för alla Vasabor – kom med i planteringstalkot!18.4.2024 13:17:37 EEST | Tiedote

Det kommer att planteras 70 000 nya träd i Vasa under de kommande åren. Målet för projektet Ett träd för alla Vasabor är att jämna ut koldioxidutsläppen från byggprojekt och kompensera för att det avlägsnas träd, stödja Vasas mål om klimatneutralitet samt att fira att stadens befolkning ökar och når upp till ett nytt tiotusental. Även invånare, sammanslutningar och företag bjuds in att delta i ett planteringstalko.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye