Pirkanmaan ELY-keskus

Perhevapaalta työelämään -valmennukset jatkuvat – maksutonta tukea Tampereen ja lähiseudun kotivanhemmille edelleen tarjolla

Jaa
Maksuttomat Perhevapaalta työelämään -valmennukset jatkuvat Tampereella. Perhevapaalla oleville ja lapsia kotona hoitaville vanhemmille suunnattuun valmennukseen voi ilmoittautua mukaan vielä ensi kesäkuun loppuun asti aiemmasta tiedosta poiketen. Tukea työelämään on ollut mahdollista saada valmennuksesta Tampereen alueella jo reilun vuoden ajan. Mukaan voi tulla myös lähialueilta, kuten Kangasalta, Lempäälästä tai Nokialta.

”On ihan mahtavaa, että pystymme tarjoamaan tätä tukea vielä yhden ylimääräisen vuoden verran Tampereen ja lähiseudun vanhemmille. Tarvetta tuelle ja kysyntää palvelulle on, ja näin pystymme saamaan vielä useampia vanhempia maksuttoman tuen piiriin”, valmennusten taustalla olevan Perhevapaalta työelämään -hankkeen projektipäällikkö Saija Enqvist toteaa. 

Valtakunnallisesti valmennukseen on osallistunut jo satoja vanhempia. Vastaajista 94 prosenttia on kertonut, että suosittelisi palvelua ystävälleen vähintään melko todennäköisesti. Erittäin todennäköisesti palvelua ystävälle suosittelisi yli puolet vastaajista. Hankkeessa iloitaan jatkoajasta ja toivotaan, että yhä useampi vanhempi kuulisi mahdollisuudesta.

”Valmennusten sisältö pyritään räätälöimään vanhemman omaa tilannetta tukevaksi ja ottamaan toiveet huomioon. Joku kaipaa sparrausta nimenomaan työnhakuun, kun taas toinen haluaa vasta pohtia, mikä olisikaan se oma juttu. Rohkeasti mukaan vaan, mietityttipä sitten oma osaaminen, urasuunta tai vaikka perhe- ja työelämän yhteensovittaminen – olipa sitten tohtorin tutkinto tai ei tutkintoa ollenkaan”, kannustaa projektisuunnittelija Tomi Majuri.

Erikoispiirteenä valmennuksissa on laaja kielivalikoima

Valmennusta on mahdollista saada suomen ja ruotsin lisäksi myös englanniksi sekä tulkattuna usealle eri kielelle.

”Pyrimme tavoittamaan hankkeessa myös maahanmuuttajataustaisia vanhempia, joilla ei ole riittävää kielitaitoa valmennukseen osallistumiseen kotimaisilla kielillä. Jo suomea taitavienkin vanhempien tavoittamisessa on omat vaikeutensa, joten tulevalle vuodelle riittää haastetta erityisesti heidän, jotka eivät suomea puhu saamisessa tietoiseksi tästä tukimahdollisuudesta. Tietyllä tapaa tämä on oma mielenkiintoinen kohderyhmä tärkeän kohderyhmän sisällä”, Enqvist pohtii.

Maksuton valmennus on suunnattu perhevapaalla oleville tai lapsia kotona hoitaville vanhemmille

Osallistuminen ei maksa, eikä se sido mihinkään. Mukaan voi lähteä riippumatta koulutaustasta, sukupuolesta tai siitä, kuinka pitkään on hoitanut lasta kotona. Valmennusten tarkoituksena on helpottaa perhevapaalaisten siirtymistä lähemmäs työelämää, kohentaa vanhempien työelämävalmiuksia ja esimerkiksi antaa työkaluja perhe- ja työelämän yhteensovittamiseen. 

Hanke on työ- ja elinkeinoministeriön rahoittama ja Uudenmaan ELY-keskuksen koordinoima. Tampereen lisäksi valmennusta järjestetään Helsingissä, Turussa, Kuopiossa, Oulussa ja Lapissa. 

”Perhevapaalaisilla ja lasta kotona hoitavilla on valtavasti osaamista ja potentiaalia – mutta joskus sen ymmärtämiseen ja esiintuomiseen vain tarvitaan pientä tukea. Tässä tapauksessa sitä voi saada yli 20 tuntia. Ja vieläpä täysin maksutta”, Majuri päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Saija Enqvist, projektipäällikkö
puh. 0295021045
saija.enqvist@ely-keskus.fi

Tomi Majuri, projektisuunnittelija
puh. 0295021046
tomi.majuri@ely-keskus.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan ELY-keskus
Pirkanmaan ELY-keskus
Yliopistonkatu 38, PL 297
33101 Tampere

https://www.ely-keskus.fi/pirkanmaa

Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye