Akava ry

Perhevapaauudistuksen kariutuminen pettymys

Jaa
Akava pitää erittäin harmillisena, että kauan suunnitteilla ollut ja tarpeellinen perhevapaauudistus ei toteudu. Työllisyyden ja tasa-arvon edistämiseksi olisi ollut ensiarvoisen tärkeää saada perhevapaajärjestelmän uudistus sovittua ja eduskunnan käsittelyyn mahdollisimman pikaisesti.

Perhevapaauudistuksesta päätettiin hallituksen budjettiriihessä elokuussa 2017 ja uudistusta on työstetty sosiaali- ja terveysministeriön työryhmässä lokakuusta 2017 alkaen. Työryhmän työn odotettiin olevan valmis vuoden 2017 loppuun mennessä, mutta ratkaisuun tarvittiin lisäaikaa.  

– Olemme osallistuneet aktiivisesti uudistuksen suunnitteluun ja siitä neuvottelemiseen. Kun julkaisimme oman perhevapaamallimme maaliskuussa 2017, keskeisinä tavoitteinamme oli lisätä työelämän tasa-arvoa ja joustavoittaa perhevapaiden käyttöä. Näitä korostimme perhevapaatyöryhmässäkin, samoin työllisyyden parantamista. Olemme pettyneitä siihen, että uudistus ei toteudukaan, toteaa Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko kertoi uudistuksen kaatumisesta tänään. Uudistus kaatui tiukkojen reunaehtojen ja lisärahan puuttumisen takia.

– Työ tasa-arvon lisäämiseksi suomalaisessa työelämässä jatkuu huolimatta perhevapaauudistuksen kariutumisesta. Akavan tavoitteena on, että perhevapaajärjestelmä uudistetaan seuraavalla hallituskaudella. Haluamme saada perheille lisää joustavuutta, lisätä työelämän tasa-arvoa ja nostaa työllisyyttä, sanoo työelämäasioiden päällikkö Lotta Savinko, joka edusti Akavaa perhevapaauudistuksen työryhmässä.


Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Akava ry
Akava ry



Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.

akava.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akava ry

SAK, Akava ja STTK: Työuralla tapahtuva opiskelu vaatii tukea4.3.2024 10:03:07 EET | Tiedote

Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK esittävät, että aikuiskoulutustuen pohjalle luodaan uusi tukimalli, joka turvaisi osaavan työvoiman saatavuutta eri aloilla työelämän osaamistarpeiden muuttuessa. Tukimalli rahoitettaisiin työnantajilta ja työntekijöiltä kerättävillä työttömyysvakuutusmaksuilla. Tuen hallinnointi ja myöntäminen on järkevintä toteuttaa Työllisyysrahaston kautta. Malli turvaisi toimeentuloa opintojen aikana silloin, kun opiskelusta aiheutuu ansiotulojen menetyksiä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye