Monimuotoiset perheet -verkosto

Perhevapaauudistusta vielä hiottava monimuotoisten perheiden näkökulmasta

Jaa
Monimuotoiset perheet -verkoston mielestä hallituksen esitys perhevapaauudistuksesta ottaa monta askelta oikeaan suuntaan, mutta jää osin tavoitteestaan huomioida kaikki erilaiset perhetilanteet.

Verkosto on koko perhevapaauudistuksen ajan todennut, että kaikkien perheiden huomioimisessa yksityiskohdat ovat erittäin tärkeässä asemassa. Nyt esitelty uudistus ei korjaa kaikkia erilaisten perhetilanteiden haasteita, ja joidenkin perheiden tilanne jopa heikkenee nykyisestä.

Samalla verkosto pitää uudistusta ehdottomasti oikeansuuntaisena ja tarpeellisena. On hienoa, että monimuotoisten perheiden tilanteet on haluttu huomioida laajasti.

– Uudistuksen keskeisin ansio monimuotoisten perheiden kannalta on, että se lisää joustoja ja vanhempien valinnanvaraa olennaisesti verrattuna aiempaan. Joustot helpottavat perheiden mahdollisuutta rakentaa toimivaa arkea erilaisissa elämäntilanteissa, Monimuotoiset perheet -verkoston johtava asiantuntija Anna Moring kiittää.

– Toivomme kuitenkin vielä lisää kunnianhimoa uudistuksen viimeistelyyn, koska uudistuksen lähtökohdaksi on haluttu ottaa erilaisten perhetilanteiden laajamittainen huomioiminen.

Verkosto kiittää uudistuksessa erityisesti sitä, että se parantaa isien ja yhden vanhemman perheiden asemaa selvästi.

– Etenkin niiden isien kohdalla, jotka eivät asu lapsen kanssa, tämä on erittäin tarpeellinen muutos. Nyt esimerkiksi erillään asuvat vanhemmat pystyvät luomaan perhevapaiden aikana läheisen suhteen lapseen, Moring iloitsee.

Erilaisten perhetilanteiden näkökulmasta on ongelmallista, että perhevapaauudistuksen luonnos sitoo vanhempainrahaoikeuden lapsen juridiseen vanhemmuuteen ja huoltajuuteen. Koska lapsella ei ole oikeutta kuin kahteen juridiseen vanhempaan, kärsivät vanhempainrahaoikeuden rajaamisesta joissain tapauksissa uusperheet ja sateenkaariperheet.

– Uusperheiden ja sateenkaariperheiden näkökulmasta mahdollisuus jakaa omasta kiintiöstä puolisolle on tervetullut uudistus. Samalla epäselväksi jää, miksei tätä oikeutta laajennettu koskemaan myös muita kuin vanhemman puolisoa? Nyt esimerkiksi osa apilaperheiden vanhemmista voi jäädä vaille oikeutta, Moring kummeksuu.

Heikennyksiä nykytilaan verrattuna on tulossa adoptio-, lapsikuolema- ja monikkoperheille. Nykytilanteessa adoptioperheille korvataan äitiysrahan puuttumista siten, että heillä on oikeus pidempään vanhempainrahakauteen kuin niissä perheissä, joihin lapsi syntyy. Uudistuksessa tämä tasoitus poistuu kokonaan.

Tilanteissa, joissa lapsi syntyy kuolleena, synnyttäjän raskausrahakausi lyhenee yli kolmella viikolla.

– Tämä on yksi suurimmista heikennyksistä uudistuksessa. Luonnoksessa ei myöskään parannettu vanhempainrahakauden aikana kuolleiden lasten vanhempien asemaa, mille olisi ollut selkeä tarve.

Monikkoperheissä heikennys koskee vanhempien yhtä aikaa pidettäviä perhevapaapäiviä, jotka kaksosperheissä vähenevät viikolla nykyisestä.

– Oikeus pitää perhevapaapäiviä yhtä aikaa on monikkoperheiden tärkeimpänä pitämä asia uudistuksessa, ja nyt niiden määrää vähennetään. Se on ongelmallista, koska monikkoperheissä kahta vanhempaa tarvitaan etenkin alkuvaiheessa, Moring ihmettelee.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Monimuotoiset perheet -verkosto
Monimuotoiset perheet -verkosto
Haapaniemenkatu 7-9C
00530 HELSINKI

http://www.monimuotoisetperheet.fi

Monimuotoiset perheet -verkosto on kymmenen suomalaisen perhejärjestön yhteistyöverkosto, johon kuuluvat Adoptioperheet ry, Familia ry, KÄPY - Lapsikuolemaperheet ry, Lapsettomien yhdistys Simpukka ry, Perhehoitoliitto ry, Sateenkaariperheet ry, Suomen Monikkoperheet ry, Nuoret Lesket ry, Suomen Uusperheiden Liitto ry ja Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry. Verkosto kerää ja levittää tietoa monimuotoisten perheiden erityistilanteista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Monimuotoiset perheet -verkosto

Perhejärjestöt: Järjestöjen rahoitusleikkaukset haittaavat ennaltaehkäisyä, syntyvyyttä sekä työn ja perheen yhteensovittamista12.4.2024 11:06:17 EEST | Tiedote

Monimuotoiset perheet –verkoston perhejärjestöt arvioivat, että järjestöjen rahoitusleikkauksilla voi olla arvaamattoman suuria ja pitkäkestoisia vaikutuksia. Vaikutukset voivat näkyä paitsi hyvinvoinnin heikkenemisenä ja sosiaalisina ongelmina myös syntyvyydessä, työelämässä, palveluiden laadussa ja vapaaehtoistyössä, jonka arvoksi on Suomessa laskettu 3 miljardia euroa vuosittain.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye