Intrum Oy

Perinnän velkapääomat kasvavat Suomessa

Jaa
Perintätoimeksiantojen lukumäärät Suomessa ovat pysyneet lähes muuttumattomina viimeisten vuosien aikana, mutta velkapääomat ovat kasvaneet 20 % vuodesta 2015. Velkapääomat ovat suurimmat 30–60 -vuotiailla.

Intrumin vasta julkistetun, uuden Nordic Debt Collection -analyysin mukaan Suomen viimeaikainen taloudellinen kasvu ei näy perintätoimeksiantojen määrien vähenemisenä. Sen sijaan kolmen vuoden seuranta-ajanjakson valossa näyttää siltä, että perintätoimeksiantojen lukumäärät ovat pysyneet lähes muuttumattomina, mutta samaan aikaan velkapääomat ovat kasvaneet 20 prosenttia. Tämä tarkoittaa sitä, että velkaa kasautuu yhä enemmän samoille kuluttajille, eli niin sanotut monivelkaiset henkilöt velkaantuvat entisestään.

- Talouden suhdannemuutokset näkyvät kuluttajien velkaantumista kuvaavissa perintätilastoissa viiveellä. Talouden elpyminen ei vielä tällä hetkellä näy selkeästi perintätilastoissa. Kun taloudellinen tilanne paranee, kotitalouksien varallisuus hiljalleen kasvaa, jonka seurauksena yhä harvemmat kuluttajien laskut päätyvät perintään, toteaa Juha Iskala, Intrumin myynti- ja markkinointijohtaja Suomessa. 

Vuonna 2017 kotitalouksien kulutus ylitti käytettävissä olevat tulot, mikä lisäsi lainojen kysyntää Suomessa. Suuntaus näyttäisi olevan, että eniten velkaantuvat juuri 30-60 vuotiaat aikuiset ja keski-ikäiset henkilöt, joilla näyttää olevan eniten myös kulutusluottoihin perustuvaa velkaa.

- On luonnollista, että juuri 30-60 vuotiailla on suurimmat velkapääomat. Tuohon ruuhkavuosien elämänvaiheeseen kasaantuvat tyypillisesti suurimmat kuluerät. Samaan aikaan rahoitusta on runsaasti ja suhteellisen helposti saatavilla, Iskala jatkaa.

Suomen taloudellinen kasvu on Pohjoismaiden nopeinta, ja työttömyysaste on pudonnut kolme prosenttia kuluneiden kolmen vuoden aikana verrattuna. 

- Uskomme perintätoimeksiantojen määrien laskevan Suomessa, mikäli työmarkkinat piristyvät ja palkkataso tulee kasvamaan. Velkapääomat sen sijaan laskevat hyvin hitaasti, ennustaa Juha Iskala. 

Analyysi on ladattavissa kokonaisuudessaan sisältäen myös Ruotsin, Tanskan ja Norjan tilastot osoitteessa www.intrum.fi/raportit.

Lisätietoja ja mahdolliset yhteydenotot analyysiin liittyen:

Juha Iskala, myynti- ja markkinointijohtaja, Intrum Oy, puh: +358 50 370 6333, juha.iskala@intrum.com

Leena Rindell, viestintäpäällikkö, Intrum Oy, puh: +358 9 2291 1623, sähköposti: leena.rindell@intrum.com

Tietoja Nordic Debt Collection -analyysista

Tässä analyysissa esiintyvät perintätilastot ovat peräisin Intrumin omasta aineistosta. Aineistossa on mukana ainoastaan B2C toimeksiannot, ja ostetut saatavat on suljettu tästä aineistosta pois. Aikasarjat koskien aineistoja Ruotsista, Tanskasta ja Suomesta kattavat aikavälin Q1 2015 - Q2 2018. Aikasarjat Norjasta on päivätty aikavälille Q1 2006 - Q2 2018. Kaikki sisään tulevat perintätoimeksiannot on laskettu mukaan sen vuosineljänneksen aineistoon, jona olemme ne vastaanottaneet. Muu analyysissä käytetty data on merkitty asianmukaisin lähdeviittein.

Katsoaksesi videon lähteestä dreambroker.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.

Avainsanat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Intrum Oy
Intrum Oy
Hitsaajankatu 20
00811 Helsinki

09 229 111http://www.intrum.fi

Intrum on alan johtava luotonhallintapalvelujen tarjoaja 24 markkina-alueella Euroopassa. Auttamalla yrityksiä saamaan maksunsa ja tukemalla ihmisiä viivästyneiden maksujen kanssa Intrum näyttää tietä kohti tervettä taloutta ja on ratkaisevassa asemassa yhteiskunnassa. Intrumilla on noin 10 000 omistautunutta ammattilaista, jotka palvelevat noin 80 000 yritystä eri puolilla Eurooppaa. Vuonna 2022 liikevaihto oli 19,5 miljardia Ruotsin kruunua. Intrumin pääkonttori sijaitsee Tukholmassa, Ruotsissa ja Intrumin osake on noteerattu Nasdaq Tukholman pörssissä. Lisätietoja on osoitteessa www.intrum.com.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Intrum Oy

Maksuviiveiden määrä laskenut, mutta konkurssien aalto kasvaa4.1.2024 07:50:00 EET | Tiedote

Intrumin uusin maksuviivetutkimus vuoden 2023 viimeiseltä neljännekseltä kertoo, että yritysten maksuviiveiden suhteellinen määrä on laskenut 5,6 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan. Suomen talous on kuluneen vuoden aikana ollut taantumassa ja se näkyy yritysten maksuvaikeuksissa. Lasku on suhteellisesti pienintä pienissä yrityksissä. Maksuviiveellisten yritysten määrä on laskenut lähes koko maassa. Suhteellisesti eniten maksuviiveitä on suhdanneherkillä majoitus- ja ravitsemisalalla sekä rakennusalalla. Konkurssien määrä on ollut merkittävässä kasvussa verrattuna aiempiin vuosiin.

Tutkimus: Yli puolet suomalaisista kuluttaa yhtä paljon kuin ansaitsee ja 22 prosenttia elää yli varojensa20.11.2023 08:54:28 EET | Tiedote

Intrumin Eurooppalaisen kuluttajien maksutaparaportin mukaan 75 prosenttia kuluttajista sanoo kuluttavansa kuukaudessa joko yhtä paljon kuin saa tuloja tai elävänsä yli varojensa. Niillä 22 prosentilla vastaajista, joiden menot ylittävät tulot, ylitys on keskimäärin 226 euroa. Peräti 31 prosentilla kuluttajista ei ole lainkaan säästöpuskuria odottamattomien kulujen varalle. Hyvä uutinen on, että 40 prosentilla on säästöjä pahan päivän varalle vähintään kahden kuukauden palkan verran.

Tutkimus: Suomalaisten asenteet laskujen maksamiseen muuttumassa17.11.2023 07:50:00 EET | Tiedote

Intrumin Eurooppalainen kuluttajien maksutapatutkimus paljastaa, että kuluttajien asenteet ajoissa maksamiseen ovat muuttumassa. Suomessa 43 prosenttia kuluttajista on jättänyt yhden tai useamman laskun maksamatta ajallaan viimeisen vuoden aikana. Neljännes tuntee aiempaa vähemmän syyllisyyttä laskun maksamatta jättämisestä. 68 prosenttia sanoo, ettei ostaisi yritykseltä, jonka uskovat käyttävän vaikeaa taloustilannetta hyväkseen.

Yritysten maksuviiveet kääntyneet laskuun, konkurssien määrä kasvaa5.10.2023 08:00:00 EEST | Tiedote

Intrumin uusin maksuviivetutkimus vuoden kolmannelta vuosineljännekseltä kertoo, että yritysten maksuviiveiden suhteellinen määrä on laskenut 7,8 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan. Vuosi sitten energian hinnan voimakas nousu lisäsi selvästi maksuviiveellisten yritysten määrää. Laskua on lähes koko maassa ja valtaosalla toimialoista. Poikkeuksena tukku- ja vähittäiskaupan ala, jossa maksuviiveellisten yritysten määrä on kasvanut hieman. Rakennus- ja kiinteistöalalla maksuviiveellisten yritysten määrä on säilynyt lähes samalla tasolla, mutta alan ahdinko näkyy konkurssien määrän jyrkkänä kasvuna.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye