FIM

Perinnön saaminen ja jättäminen mietityttää – mutta siitä vaietaan

Jaa
Moni suomalainen pohtii yksin perinnön jättämiseen tai saamiseen liittyviä asioita, käy ilmi FIMin tekemästä tutkimuksesta. Suomalaisilla perheillä on omaisuutta satojen miljardien euron edestä, ja lähivuosina moni vaurastuu perintötilanteissa, joihin ei ole välttämättä varauduttu. Auttaakseen tässä suuressa varallisuuden siirtymässä FIM perustaa Family Officen.

Kolme neljästä suomalaisesta on miettinyt perinnön saamista tai jättämistä, selviää yksityispankki ja varainhoitaja FIMin teettämästä kyselytutkimuksesta. Tutkimusyhtiö Kantar TNS:n toteuttamassa tutkimuksessa läheskolmannes vastaajista kertoi pohtineensa perintöön liittyviä kysymyksiä erittäin tai melko paljon. Samaan aikaan peräti joka kolmas kertoi kuitenkin, ettei ole puhunut kenenkään kanssa aihepiiristä.

”Perintöasiat ovat luonnollinen osa elämää”, muistuttaa FIMin yksityisasiakkaista vastaava myyntijohtaja Jussi Lilja. Hän rohkaisee suomalaisia tarttumaan aiheeseen reippaasti, sillä näin toimimalla perimisasiat saa järjestettyä mahdollisimman fiksusti.

Uusimpien tilastojen mukaan suomalaisilla kotitalouksilla on nettovarallisuutta 575 miljardin euron edestä, ja kaikkein varakkaimpia ovat 65–74-vuotiaat.

”Lähivuosina moni voi yllättyä ja huomata olevansa varakas perittyään esimerkiksi kaksion kaupungin keskustasta. Olemme huomanneet, että yhä useampi asiakkaamme kaipaa apua perhe- ja verojuridiikkaan liittyvissä kysymyksissä. Siksi olemme päättäneet perustaa FIM Family Officen”, Lilja sanoo.

FIM Family Office -palvelu tarjoaa sukupolvien yli katsovaa omaisuuden suunnittelua, varallisuudenhoitoa ja täysiä pankkipalveluita perheille. Family Officen toiminnan keskiössä on helppous sekä perheiden yksilöllisten tavoitteiden tunnistaminen ja haasteiden ratkaiseminen. Palvelun kohderyhmää ovat perheet, joilla on sijoitusvarallisuutta vähintään 5 miljoonaa euroa.

Joka kymmenennelle perijälle yli 100 000 euroa

Joulukuussa tehdyn tutkimuksen perusteella naiset miettivät perintöön liittyviä asioita hieman enemmän kuin miehet ja kiinnostus aiheeseen kasvaa iän karttuessa.

Myös se, miten hyvin henkilö kokee tulevansa toimeen, näyttäisi vaikuttavan kiinnostukseen. Omasta mielestään erinomaisesti toimeentulevat miettivät perintöön liittyviä asioita selvästi keskimääräistä enemmän. Heille perinnön jättäminen on myös selvästi muita tärkeämpää.

Kysely tuotti myös mielenkiintoista tietoa suomalaisten perintöjen suuruudesta. Joka kymmenes perintöä saanut kertoi saaneensa yli 100 000 euroa. Myös yhtä moni perinnön saamiseen luottava arvioi saavansa saman verran. Samanaikaisesti peräti joka kolmas perinnön jättämistä melko tai erittäin tärkeänä pitävistä arvioi jättävänsä itse yli 100 000 euron suuruisen perinnön.

”Voikin pohtia, antavatko vastaukset vihjeitä asenteiden muutoksesta. Ollaanko tulevaisuudessa jättämässä isompia perintöjä?” Jussi Lilja pohtii.

”Erityisesti perheyrittäjien varallisuuden siirroissa seuraaville sukupolville voi syntyä vaikeita tilanteita tulevina vuosina. Perintöön liittyvistä kysymyksistä kannattaakin puhua reippaasti sekä oman perheen kesken että asiantuntijoiden kanssa.” 

Lue lisää perintökyselyn tuloksista (PDF).

Kantar TNS toteutti FIMin toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten suhtautumisesta perintökysymyksiin. Tutkimusaineisto kerättiin Kantar TNS:n internet-paneelissa joulukuussa 2017. Tutkimukseen vastasi 1016 täysi-ikäistä suomalaista. Vastaajajoukko edustaa 18–74-vuotiaita suomalaisia sukupuolen, iän ja asuinpaikan suhteen. Virhemarginaali on korkeintaan 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa koko vastaajajoukossa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

FIM
FIM
Mikonkatu 9
00100 HELSINKI

https://www.s-pankki.fi

FIM on suomalainen varainhoitaja ja yksityispankki, joka palvelee asiakkaitaan yksilöllisesti. Kokeneet ammattilaisemme tarjoavat sijoitus- ja varainhoitopalveluja niin varakkaille yksityissijoittajille, yrityksille kuin instituutioille 30 vuoden kokemuksella. Helsingissä, Jyväskylässä, Oulussa, Tampereella, Turussa sekä Tukholmassa sijaitsevien toimipisteidemme lisäksi palvelemme asiakkaitamme kattavasti verkossa ja mobiilissa. FIM on osa suomalaista S-Pankki-konsernia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta FIM

FIMiltä Suomen ensimmäinen vihreiden joukkolainojen rahasto1.10.2018 07:20:00 EEST | Tiedote

S-Pankki-konserniin kuuluva varainhoitaja ja yksityispankki FIM tuo markkinoille Suomen ensimmäisen pääasiassa vihreisiin joukkolainoihin (green bond) sijoittavan rahaston. Vihreiden joukkolainojen rahat on korvamerkitty projekteihin, joilla yritykset parantavat oman toimintansa ympäristöystävällisyyttä. Uusi rahasto nostaa ympäristöystävällisyyden uudelle tasolle asiakkaiden puolesta hoidettavissa sijoituksissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye