Peruskoulun päättää tänä lukuvuonna lähes 62 000 oppilasta
Arviolta lähes 62 000 oppilasta suorittaa perusopetuksen oppimäärän keväällä 2023. Tämä on muutama sata oppilasta enemmän kuin viime keväänä. Yhdeksäsluokkalaisten ikäluokka on hieman viime vuonna yhdeksättä luokkaa käyneiden ikäluokkaa suurempi.
Noin 8 % peruskoulun päättävistä on vieraskielisiä. Vieraskielisten oppilaiden osuus on viime vuodesta hieman kasvanut.
Lisäksi vuosittain noin 1 200 oppijaa suorittaa perusopetuksen oppimäärän aikuisten perusopetuksessa esimerkiksi aikuislukiossa tai kansanopistossa. Heidän määränsä on pysynyt viime vuosina vakaana.
Ylioppilastutkinnon suorittajia noin 25 100
Keväällä 2023 valmistuu noin 25 100 ylioppilasta, mikä on noin 400 enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Kuluvan kevään valmistuneiden määrä kasvaa tästä vielä, kun ylioppilastutkinnon kokeiden arvostelujen tarkistus valmistuu ja lukion oppimäärän suorittaneiden määrä tarkentuu. Tässä luvussa ovat mukana 16. toukokuuta mennessä lukion oppimäärän suorittaneet.
Uusista ylioppilaista miehiä on 42 % ja naisia 58 %. Tilanne sukupuolten kesken on ollut vastaavanlainen jo pitkään.
Lukiokoulutuksen läpäisyaika on pidentynyt hieman. Uusimpien tietojen mukaan vuonna 2021 lukion oppimäärän ja ylioppilastutkinnon suoritti 3,5 vuoden sisällä 78 % koulutuksen aloittaneista. Vuonna 2019 vastaavassa ajassa lukiokoulutuksen suorittaneiden osuus oli 80 %.
- Opiskeluaikoja on todennäköisesti pidentänyt koronapandemia ja sen vaikutukset opiskelijoiden oppimiseen ja hyvinvointiin. Myös ylioppilastutkintoon ja korkeakoulujen opiskelijavalintaan tehdyt uudistukset ovat saattaneet vaikuttaa opintojen pitkittymiseen, kertoo Opetushallituksen erityisasiantuntija Pirjo Karhu.
Ammatillisesta koulutuksesta valmistuvien määrä on saatavilla heinäkuussa
Kevätlukukauden 2023 aikana ammatillisesta koulutuksesta valmistuvien tarkka määrä on saatavilla vasta heinäkuun alussa. Vuoden 2022 kevätlukukautena ammatillisesta koulutuksesta valmistui noin 44 200 opiskelijaa.
Kuukausitilastojen perusteella voidaan arvioida, että kevätlukukautena 2023 valmistuvien määrä pysyisi lähes samoissa lukemissa kuin edellisvuonna. Vuoden 2023 tammi-huhtikuussa ammatillisesta koulutuksesta valmistui noin prosentin enemmän opiskelijoita kuin viime vuoden tammi-huhtikuussa.
Ammatillisessa koulutuksessa ammatti- ja erikoisammattitutkintojen opintojen keskimääräiset suoritusajat ovat lyhentyneet viime vuosina. Sen sijaan perustutkinnoissa tilastoissa tapahtui suurempi notkahdus vuonna 2018: 32 % tuona vuonna aloittaneista valmistui 2,5 vuoden sisällä. Edellisenä vuonna 2017 aloittaneista 39 % valmistui samassa ajassa.
- Koronavuosi 2020 vaikutti siis osaltaan heikentävästi perustutkintojen läpäisyyn ja pidensi valmistumisaikoja, kertoo Opetushallituksen erityisasiantuntija Siru Korkala.
Vuonna 2019 tai tätä myöhemmin aloittaneista ei ole vielä tilastotietoa saatavilla.
Ammattiin opiskelevia valmistuu läpi vuoden. Merkittävä osa heistä valmistuu touko-kesäkuussa – vuonna 2022 yhteensä 25 900. Syksyisin elo-joulukuussa ammatilliset opintonsa päättää runsaat 20 000 opiskelijaa – vuonna 2022 yhteensä 23 100 eli lähes saman verran kuin suosituimpana valmistumisaikana touko-kesäkuussa. Yhä useampi myös suorittaa tutkinnon osia koko tutkinnon sijaan.
Tiedotteessa annetut luvut pohjautuvat Vipunen-tilastopalvelun tilastoihin ja Ylioppilastutkintolautakunnan tuottamiin tilastoihin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Peruskoulusta valmistuvat: erityisasiantuntija Irma Garam, 029 533 8549, irma.garam@oph.fi
Lukiokoulutuksesta valmistuvat: erityisasiantuntija Pirjo Karhu, 029 5331317, pirjo.karhu@oph.fi
Ammatillisesta koulutuksesta valmistuvat: erityisasiantuntija Siru Korkala, 029 533 8610, siru.korkala@oph.fi
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Opetushallitus on opetus- ja kulttuuriministeriön hallinonalalla toimiva virasto, joka vastaa koulutuksen, varhaiskasvatuksen ja jatkuvan oppimisen kehittämisestä sekä kansainvälisyyden edistämisestä. Opetushallituksen mediapalvelu palvelee maanantaista torstaihin klo 9–16 ja perjantaisin sekä juhlapyhien aattoina 9–15.
Opetushallituksen mediapäivystys on poikkeuksellisesti suljettu tiistaina 23.5.2023. Opetushallituksen asiantuntijoiden yhteystiedot löydät osoitteesta oph.fi/puhelinluettelo.
puh. 0295 331 703
media@oph.fi
Opetushallituksen verkkopalvelu: Medialle
Tietosuojaseloste
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Opetushallitus / Utbildningsstyrelsen
21 740 fick högskoleplats i den betygsbaserade antagningen29.5.2023 14:23:31 EEST | Tiedote
I vårens andra gemensamma ansökan till högskolor antogs på basis av betyg 21 740 studerande, varav 83 % ansökte om sin första högskoleplats. Felet i tjänsten Studieinfo gällande överföringen av uppgifter om förstagångssökande berörde slutligen endast en liten mängd sökande.
21 740 sai korkeakoulupaikan todistusvalinnan perusteella29.5.2023 14:22:48 EEST | Tiedote
Korkeakoulujen kevään toisessa yhteishaussa suoraan todistuksen perusteella valittiin 21 740 opiskelijaa, joista 83 % oli ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeneita. Opetushallituksen Opintopolku-palvelussa havaittu virhe ensikertalaisuustietojen siirtymisessä kosketti lopulta vain pientä määrää hakijoita.
Nästan 62 000 elever går ut grundskolan detta läsår23.5.2023 07:04:00 EEST | Tiedote
Enligt Utbildningsstyrelsens uppskattning slutför nästan 62 000 grundskoleelever sina studier denna vår. Ungefär 25 100 studenter utexamineras. Antalet utexaminerad inom yrkesutbildningen under vårterminen står klart i juli.
Tillgången till studerandevårdstjänster i gymnasierna och inom yrkesutbildningen varierar – mer motion behövs på andra stadiet9.5.2023 09:39:00 EEST | Tiedote
Det finns stora skillnader i tillgången till studerandevårdstjänster i gymnasierna och inom yrkesutbildningen. Detta framgår av datainsamlingar som genomförts av Institutet för hälsa och välfärd tillsammans med Utbildningsstyrelsen. Inom utbildningen på andra stadiet arbetar man omfattande med att främja de studerandes välbefinnande, men det skulle till exempel vara viktigt att öka förekomsten av motion under studiedagen.
Opiskeluhuoltopalvelujen saatavuus lukioissa ja ammatillisessa koulutuksessa vaihtelee – liikuntaa tulisi lisätä toisella asteella9.5.2023 09:39:00 EEST | Tiedote
Opiskeluhuoltopalvelujen saatavuudessa lukioissa ja ammatillisessa koulutuksessa on paljon eroja, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Opetushallituksen yhdessä tekemistä tiedonkeruista. Toisen asteen koulutuksessa tehdään paljon työtä opiskelijoiden hyvinvoinnin edistämiseksi, mutta esimerkiksi liikuntaa olisi tärkeää lisätä opiskelupäiviin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme