SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry

Perusturvaetuuksien indeksijäädytykset on lopetettava

Jaa
Sosiaali- ja terveysalan järjestöt vaativat, että perusturvan indeksijäädytykset lopetetaan ja että vuodelle 2018 jo tehty indeksijäädytys kompensoidaan.

Helsingissä 14.2. SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n liittokokoukseen kokoontuneet järjestöt vaativat perusturvaetuuksien indeksijäädytysten lopettamista. 

Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ovat huolissaan yhteiskunnallisen eriarvoisuuden lisääntymisestä. Yksi keskeisistä eriarvoisuuteen liittyvistä kysymyksistä on riittävä toimeentulo. Järjestöille välittyneen kokemustiedon perusteella monien ihmisten ja perheiden toimeentulo on vaikeutunut viime vuosien aikana.  

SOSTEn julkaiseman selvityksen mukaan viime vuosien perusturvaetuuksien leikkaukset ovat tärkeä syy tähän kehitykseen. Erityisesti vuoden 2016 jälkeen tulonjakopolitiikassa on tapahtunut käänne eriarvoisuutta lisäävään suuntaan. Perusturvan mureneminen on suuri yhteiskunnallinen ongelma.  

"Yhteiskunnan onnistumisen mitta on se, kuinka heikompiosaisista huolehditaan. Haluamme säilyttää luottamuksen siihen, että Suomessa ei jätetä ketään heitteille", SOSTEn hallituksen puheenjohtaja Jukka Tahvanainen toteaa. 

Sosiaali- ja terveysalan järjestöt vaativat, että perusturvan indeksijäädytykset lopetetaan ja että vuodelle 2018 jo tehty indeksijäädytys kompensoidaan. Tämä maksaisi arviolta 100 miljoonaa euroa, mikä on noin kolmannes vuodelle 2018 tehdyistä tuloverotuksen alennuksista.  

"Perusturvan riittävästä tasosta huolehtiminen on mahdollisuuksia luova investointi. Perusturvaan panostaminen vähentää esimerkiksi toimeentulotukiriippuvuutta, mikä on tärkeää myös työvoiman tarjonnan lisäämisen näkökulmasta", puheenjohtaja Tahvanainen muistuttaa.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja: 


Jukka Tahvanainen, hallituksen puheenjohtaja, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry,
p. 040 900 4875, jukka.tahvanainen@nkl.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
Yliopistonkatu 5
00100 HELSINKI

http://www.soste.fi

SOSTE ry on yli 200 sosiaali- ja terveysalan järjestön kattojärjestö. 
SOSTEssa ylintä valtaa käyttää kolmen vuoden välein kokoontuva liittokokous. Kokous järjestettiin 14.2.2018 Valkeassa talossa Helsingissä.  Liittokokous valitsee järjestölle valtuuston sekä päättämään toiminnan suuntaviivoista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry

SOSTEn laskelmat: Näin sosiaaliturvan kumuloituvat leikkaukset vaikuttavat käteen jääviin tuloihin – köyhyys lisääntyy18.9.2023 08:18:54 EEST | Tiedote

SOSTEn tuoreet laskelmat osoittavat, että hallituksen suunnittelemat indeksijäädytykset sekä työttömyysturvaan ja asumistukeen kohdistuvat leikkaukset lisäävät köyhyyttä. Pienituloisten määrä tulee kasvamaan vuonna 2024 noin 40 000 henkilöllä. Heistä noin 12 700 on lapsia. Ensisijaisten etuuksien leikkaukset kasvattavat toimeentulotuen saajien määrää noin 47 000 henkilöllä. Toimeentulotuki on kaikkein byrokraattisin etuus ja siihen liittyy suurimmat kannustinloukut.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye