A-Katsastus Oy

Petri Haikola A-Katsastuksen Suomen liiketoimintajohtajaksi

Jaa
KTM Petri Haikola aloittaa Suomen katsastusliiketoimintaryhmän johtajana ja A-Katsastus Oy:n ja Yksityiset K-Asemat Oy:n toimitusjohtajana 1.8.2017 alkaen. Tehtävässään hän raportoi A-Katsastus Group Oy:n toimitusjohtaja Kari Kivikoskelle.

Haikola on viimeksi toiminut K1 Katsastuksen emoyhtiön Applus Finlandin maajohtajana ja aiemmin muun muassa Triumph International Oy:n (Suomi) ja Triumph International Ltd:n (UK) toimitusjohtajana sekä markkinointipäällikkönä Mars Finland Oy:ssä.

”Katsastusliiketoiminta Suomessa on ollut melkoisessa myllerryksessä viime vuosina niin lainsäädännön muutosten kuin kilpailutilanteen voimakkaan kiristymisen myötä. Muutokset tulevat jatkumaan lähivuosina, mutta haasteiden lisäksi aukeaa varmasti myös uusia mahdollisuuksia kehittää liiketoimintaa. Tämä vaatii kykyä mukauttaa toimintoja - tarvitaan ketteryyttä, joustavuutta ja asiakkaiden ehdoilla toimimista. Olen varma siitä, että A-Katsastuksella on alan toimijoista parhaat edellytykset tähän.” Haikola luotaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Petri Haikola
liiketoimintaryhmän johtaja
Katsastuspalvelut Suomi, A-Katsastus Oy
puh. 050 431 1024


Kari Kivikoski
konsernin toimitusjohtaja
A-Katsastus Group Oy
(yhteydenotot Annika Tuomi p. 045 632 2018)

Linkit

Tietoja julkaisijasta

A-Katsastus Oy
A-Katsastus Oy
Valimotie 9-11
00380 Helsinki

075 323 2000http://www.a-katsastus.fi

A-Katsastus Group on yksi Euroopan johtavista ajoneuvojen katsastus-, kuntotarkastus- ja rekisteröintipalveluja tarjoavista toimijoista. Palveluvalikoima kattaa myös kuljettajantutkintopalvelut, tieliikenteen lupapalvelut, autotarvikkeiden myynnin sekä autoalan vahinkotarkastukset, testaus-, kolarikorjaamo- ja huoltopalvelut. A-Katsastus Groupilla on 1300 työntekijää ja 270 katsastusasemaa viidessä EU-maassa. Suomen lisäksi toimintaa on Puolassa, Latviassa, Ruotsissa ja Virossa. Pääkonttori sijaitsee Helsingissä.
www.a-katsastus.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta A-Katsastus Oy

A-Katsastus aloitti valtakunnallisen noutokatsastuksen koronaviruksen johdosta20.3.2020 15:07:08 EET | Tiedote

A-Katsastus aloitti 20.3.2020 valtakunnallisen noutokatsastuksen kuluttaja-asiakkaille. Ajoneuvo haetaan asiakkaan pihasta ja palautetaan katsastuksen jälkeen samaan paikkaan. Asiakas tilaa palvelun katsastusasemalta ja palvelu suoritetaan sovittuna aikana. Noutokatsastus on järjestetty siten ettei asiakkaan ja katsastajan tarvitse kohdata fyysisesti. Palvelu on suunnattu erityisesti koronaviruksen riskiryhmille ja sen voi tilata ja maksaa myös ilman nettiyhteyttä.

SUOMEN SUURIN AUTOVAURIOKORJAAMOKETJU INCAR, AUTO VATÉN HEINOLASTA JA A-KATSASTUS GROUPIN OMISTAMA PÄÄKAUPINKISEUDULLA TOIMIVA HARRY LAMPINEN YHDISTYVÄT29.3.2017 11:00:00 EEST | Tiedote

LEHDISTÖTIEDOTE 29.3.2017, klo 11.00. InCar Invest Oy, Auto Vatén Oy ja Autopeltikorjaamo Harry Lampinen Oy yhdistyvät muodostaen valtakunnallisesti toimivan autojen vauriokorjaamiseen ja maalaamiseen sekä huoltoihin erikoistuneen 26 toimipisteen InCar -ketjun. InCar -ketjun yhdistetty liikevaihto tulee olemaan lähes 30 miljoonaa euroa ja ketjun henkilöstöön kuuluu 190 autoalan asiantuntijaa, jotka kaikki jatkavat nykyisissä tehtävissään.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye