Pidä huolta talkooväestä – Ifin tilastojen mukaan talkoissa sattuu monenlaisia haavereita

Talkooväestä on syytä pitää huolta, sillä Ifin tilastot talkootapaturmista paljastavat, että talkoissa voi sattua monenlaisia vahinkoja.
Yleisimpiä talkoohaavereita ovat suhteellisen harmittomat ruhjeet ja haavat, mutta myös sijoiltaanmenoja ja murtumia sattuu.
- Talkoissa voi olla monenlaisia tehtäviä, kuten kantamista, kurkottelua ja työkalujen käyttöä. Tikapuiden käyttö on aina yksi selkeä vaaranpaikka, kommentoi Ifin tuotepäällikkö Johanna Stenström.
Talkoovakuutuksesta maksettavat korvaukset vaihtelevat muutamista kymmenistä euroista useisiin tuhansiin. Eniten hoitoa vaativat vaikeat murtumat esimerkiksi olkapäässä.
- Jos esimerkiksi mökkitalkoissa tulee jollekin talkooväestä hoitoa vaativa vamma, voi sen talkoovakuutuksen turvin hoidattaa itselle sopivimmassa hoitopaikassa, kertoo Stenström.
Talkoovakuutus turvaa niin muuttajat kuin halonhakkaajatkin
Ifin talkoovakuutus on tänä keväänä laajentunut koskemaan aiempaa laajemmin erilaisia talkoita. Talkoot voivat liittyä esimerkiksi rakentamiseen, remontointiin, muuttoon, siivoukseen tai pihatöihin.
Talkoovakuutus on voimassa kaikissa vakuutuksenottajan järjestämissä talkoissa voimassaoloaikana. Jos otat esimerkiksi neljä kuukautta voimassa olevan talkoovakuutuksen nyt keväällä, kattaa se alkukesän pihatalkoot kotipihalla ja syksyn puusavotat mökillä.
- Vakuutus kertoo talkooväellekin arvostuksesta heidän ilmaista työpanostaan kohtaan, ja he voivat turvallisin mielin osallistua talkoisiin, Stenström toteaa.
Jos työstä maksetaan, tarvitaan työnantajan vakuuttamisvelvollisuuden täyttyessä työtapaturmavakuutus. Talkoovakuutus on tarkoitettu talkoisiin osallistuville oman kotitalouden ulkopuolisille henkilöille. Oman perheen paras vapaa-ajan vakuutusturva on sairaus- tai tapaturmavakuutus.
Näin huolehdit talkooväestä:
- Varmista, että puitteet ovat turvalliset ja työkalut toimivat sekä huollettu.
- Jos työ vaatii suojavarusteita (käsineet, kypärät yms.), hanki asianmukaiset välineet kaikille osallistujille.
- Ensiaputarvikkeet ja -taidot on hyvä pitää ajan tasalla.
- Huolehdi, etteivät lapset ja lemmikit joudu vaaraan talkootyön lomassa.
- Varaa tarpeeksi juotavaa ja syötävää.
- Ota talkoovakuutus.
Lue lisää talkoovakuutuksesta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henna Nikkariviestinnän asiantuntija
Puh:010 514 1245henna.nikkari@if.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 700 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
Ifin kyselytutkimus: Yli 40 % suomalaisista muuttanut kesäsuunnitelmiaan inflaation vuoksi30.5.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset kertovat matkustavansa tänä kesänä vähemmän tai etsivänsä aiempaa edullisempia vaihtoehtoja. Osa on joutunut perumaan lomamatkat kokonaan. Kotimaassa suomalaisten suosikkikohde on edelleen mökki.
Moottoripyörävahinkojen korvaussummat kasvaneet – alkukaudesta vaarana kolarit autojen kanssa24.5.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Moottoripyörien törmäysvahinkojen ja varkausvahinkojen määrä on Ifin tilastojen mukaan vähentynyt viime vuosina, mutta vahingoista maksetaan aiempaa isompia korvauksia uudempien pyörien ja kalliimpien korjauskustannusten vuoksi.
Ifillä vahva Q1 korkeista korvauskuluista huolimatta10.5.2023 09:39:22 EEST | Tiedote
Ifin maksutulo kasvoi, yhdistetty kulusuhde pieneni ja asiakaspysyvyys pysyi korkealla tasolla vuoden 2023 ensimmäisellä kvartaalilla. Samaan aikaan korvauskulut kuitenkin kasvoivat. If maksaa vakuutuskorvauksia nyt ensimmäistä kertaa lähes 9 miljoonaa euroa joka päivä.
Touko- ja kesäkuussa sattuu paljon vapaa-ajan fillaritapaturmia – työmatkapyöräilijöille vaarallisin kuukausi on myöhemmin2.5.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Kadut ovat Suomessa jo pitkälti sulaneet ja pyöräilykausi pääsemässä kunnolla vauhtiin ympäri maata. Katujen puhdistaminen on vielä käynnissä, ja talven aikana kertynyt irtosora voi luoda vaaranpaikkoja pyöräilijöille.
If tutki: Teetkö vappuna munkkeja tai avaatko grillikauden? Varo rasvapaloja27.4.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Jos rasvapalo leimahtaa, sitä ei saa sammuttaa vedellä. Katso havainnollistava video Ifin testitilanteesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme