Suomen 4H-liitto

Pielavesi TV on Vuoden 4H-kerho – Pielavedellä lapset vloggaa oman asuinalueen mahdollisuuksista

Jaa
Vuoden 4H-kerho -kilpailuun 2020 osallistuttiin monipuolisella ja laadukkaalla kerhotoiminnalla ympäri Suomen. Tuomariston valitsemaksi voittajaksi nousi Pielavesi TV, joka toimii Pielaveden 4H-yhdistyksessä. Sarjassaan toista kertaa toteutetun yleisöäänestyksen voitti puolestaan Savonlinnan Hepokatin maatilakerho.
Vuoden 4H-kerhossa lapset vloggaavat asuinalueensa mahdollisuuksista Pielavedellä.
Vuoden 4H-kerhossa lapset vloggaavat asuinalueensa mahdollisuuksista Pielavedellä.

Blogeja ja videoita tuottava Pielavesi TV on Vuoden 4H-kerho. Pielaveden 4H-yhdistyksen kerhon tarkoituksena on kertoa paikallisille ja muille kuntalaisille oman asuinalueen mahdollisuuksista. Jokainen kerholainen osallistuu videoiden tekemiseen olemalla näyttelijä, editoija, kuvaaja, avustaja tai suunnittelija. Pielavesi TV -kerhoon kuuluu vajaa kymmenen 12–20-vuotiasta lasta ja nuorta.

”Kerhonohjaaja Alina innostui kerhon perustamisesta ja minusta se oli hyvä idea. Juttuideat tulevat nuorilta, ja kansalaisopiston yhteistyön ansiosta saamme lainata editointivälineitä ja kameroita. Kerho antaa mahdollisuuden nuorille toteuttaa omia taidetaitoja ja paikalliset toiminnat saivat lisää näkyvyyttä”, toiminnanohjaaja Liisa Raatikainen kertoo Pielaveden 4H-yhdistyksestä.

Tuomariston perusteluissa nousi erityisesti Pielavesi TV:n uudenlainen tapa toteuttaa 4H-kerhotoimintaa, jossa nuoret pääsevät tekemään omanlaista sisältöään sosiaaliseen mediaan. Tuomaristossa nähtiin, että tästäkin harrastuksesta voi löytyä vaikka oma ammatti.

Isät lähteneet mukaan kerhotoimintaan

Vuoden 4H-kerho -kilpailussa toiseksi sijoittui Kälviän 4H-yhdistyksen Isät ja pojat -kerho, jossa iseillä ja pojilla on mahdollisuus yhteiseen harrastukseen aktiivisen toiminnan ja elämyksien kautta.

Kolmas sija jaettiin tällä kertaa kahden 4H-kerhon välillä. Tervolan 4H-yhdistyksen Maatilakerho ja Hankasalmen 4H-yhdistyksen Eräkerho ylsivät molemmat jaetulle kolmannelle sijalle. Tervolan Maatilakerhossa opitaan monipuolisesti maatilan askareista oman tekemisen kautta. Hankasalmen Eräkerhossa sen sijaan opitaan yhdessä tekemällä luonnossa liikkumalla. Myös vanhemmat ovat aktiivisesti mukana Eräkerhon toiminnassa.

Yleisöäänestys toteutettiin toista kertaa. Ääniä ropisi yli 600 kappaletta ja yleisön suosikiksi nousi Savonlinnan 4H-yhdistyksen Hepokatin maatilakerho, joka sai lähes kolmasosan kaikista annetuista äänistä. Yleisön suosikkikerhoon kuuluu monenlaista aktiivista toimintaa, mutta kerholaisten ehdoton suosikki on eläinten hoivaaminen.

Kerhokilpailussa ennätysmäärä uusia osallistujia

Vuoden 4H-kerho -kilpailuun osallistui yhteensä huikeat 244 kilpailuehdotusta, mikä on yli 100 enemmän kuin edellisenä vuonna. Arvioinneissa korostuivat 4H-arvojen mukainen toiminta, yhteistyön tekeminen, uudet ideat sekä lapsia ja nuoria osallistava toiminta. Kilpailun tavoitteena on antaa uusia virikkeitä ja muistuttaa toiminnallisella tavalla ohjaajia ja kerholaisia vuosittain asioista, jotka kerhotoiminnassa ovat tärkeitä.

Vuoden 4H-kerhon tuomaristo koostui 4H-säätiön hallintoneuvoston ja hallituksen jäsenistä. Tuomaristoon kuului kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, hallituksen puheenjohtaja Ilkka Mäkelä, yhteiskuntatieteiden maisteri Markku Haapasalmi, johtaja Ritva-Liisa Nisula, kansanedustaja Ilmari Nurminen ja 4H-säätiön asiamies Tomi Alakoski.

Valtakunnallisen tason voittajakerho palkitaan 500 euron rahapalkinnolla, toiseksi sijoittunut kerho 350 euron ja kolmossijalle sijoittuneet 150 euron suuruisilla summilla.

Suomen 4H on valtakunnallisesti toimiva, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorisojärjestö, jolla on noin 45 000 jäsentä. Järjestö tukee toiminnallaan lasten ja nuorten kasvua työelämään, yrittäjyyteen ja aktiiviseen kansalaisuuteen. 4H muodostuu Suomen 4H-liitosta ja eri puolella Suomea sijaitsevista yli 200 paikallisesta 4H-yhdistyksestä. 4H-liitto tukee paikallisyhdistysten toimintaa. 4H-järjestössä työskentelee yhteensä noin 300 toimihenkilöä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Marika Sarha, kasvatuspäällikkö
marika.sarha@4h.fi
p. 0447830302

Kuvat

Vuoden 4H-kerhossa lapset vloggaavat asuinalueensa mahdollisuuksista Pielavedellä.
Vuoden 4H-kerhossa lapset vloggaavat asuinalueensa mahdollisuuksista Pielavedellä.
Lataa
Kälviäläinen Isät ja pojat -kerho sijoittui toiseksi Vuoden 4H-kerho -kilpailussa.
Kälviäläinen Isät ja pojat -kerho sijoittui toiseksi Vuoden 4H-kerho -kilpailussa.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen 4H-liitto
Suomen 4H-liitto
Karjalankatu 2 A
00520 Helsinki

https://www.4h.fi

4H on valtakunnallisesti toimiva, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorisojärjestö. 

Annamme lapsille ja nuorille mahdollisuuden löytää omat vahvuutensa tekemällä oppien. Luomme harrastuksen kautta turvallisen ja vastuullisen polun aktiiviseen ja kestävään elämäntapaan, työelämään ja yrittäjyyteen. Toimimme sen puolesta, ettei yksikään lapsi tai nuori jäisi syrjään yhteiskunnasta.

4H-järjestö muodostuu Suomen 4H-liitosta ja eri puolella Suomea sijaitsevista yli 200 paikallisesta 4H-yhdistyksestä. Toiminnassamme on mukana 45 000 jäsentä.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen 4H-liitto

Vuoden 4H-yrittäjä Mandi Koskela, 14, loi tankotanssiharrastuksestaan menestyvää liiketoimintaa26.3.2024 07:58:00 EET | Tiedote

Valtakunnallisessa Vuoden 4H-yritys -kilpailussa palkitaan vuosittain menestyviä nuoria 4H-yrittäjiä. Tankotanssiharrastuksestaan monipuolista liiketoimintaa tehnyt ranualainen Mandi Koskela nousi tuomariston suosikiksi nuorempien sarjassa 4H-yrityksellään MandiKo. Vanhempien sarjan voittajaksi nousi ylöjärveläinen 4H-yritys Nuppula. 19-vuotias Elsa Tabell otti riskin laajentaessaan yritystoimintaansa perustamalla Nuppula pop-upin vanhaan rintamamiestaloon. Kilpailussa jaettiin lisäksi toinen ja kolmas sija molemmissa sarjoissa.

Harrastustoiminnassa ansioituneita nuoria palkitaan 4H-stipendeillä19.3.2024 08:03:00 EET | Tiedote

4H-säätiö myöntää vuosittain stipendejä ansioituneille nuorille sekä aktiivisesti 4H:n toiminnassa mukana oleville henkilöille. Nuorten 4H-stipendeissä palkitsemisperusteena on pitkäaikainen, monipuolinen, tuloksellinen ja edelleen jatkuva 4H-harrastus. 4H-säätiön myöntämät 14 valtakunnallista stipendiä jaetaan Valtioneuvoston juhlahuoneistossa Helsingissä tiistaina 2.4. kello 14.30. Media on tervetullut tilaisuuteen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye