Kvik

Pienen budjetin pikavinkit keittiöön Kvikiltä – tämä trendaa nyt

Jaa
Kevään tullen suomalaiset heräävät sisustuskaupoille ja viime vuosien pienremonttibuumikin on edelleen voimissaan. Keittiön ilmeen saa raikastettua kevääseen myös pienillä muutoksilla ilman isoa budjettia.
Keittiön ilmettä saa raikastettua edullisillakin muutoksilla. Kuva: Kvik
Keittiön ilmettä saa raikastettua edullisillakin muutoksilla. Kuva: Kvik

Pandemia-aika on kiihdyttänyt suomalaisten intoa kodin remontointiin ja myös tanskalaiseen designiin luottavan Kvikin keittiöiden kysyntä on kasvanut vahvasti. Ajattoman linjakkaat ja monenlaisiin tiloihin muotoutuvat keittiömallistot, äärimmilleen hiottu tanskalainen laatu sekä yllättävän edulliset hinnat houkuttelevat valitsemaan Kvikin myös Suomessa.

Kevätauringon valossa saattaa huomata kuinka vaaleat keittiötasot ovat täynnä tummentumia, vetimet kuluneita ja 15 vuotta sitten valitut kaapinovet eivät enää puhuttele. Keittiöremonttiin ei kuitenkaan tarvitse upottaa säästöjään, vaan pienillä muutoksilla voi saada aikaiseksi näkyvän piristyksen vuosiksi eteenpäin.

Kvik Helsinki City -myymälän franchising-yrittäjä Salah Al-Mehsen antaa vinkkinsä keittiön uudistamiseen pienellä budjetilla:

1. Luo ylellinen look kullansävyisillä vetimillä

Vetimissä muotia ovat tällä hetkellä minimalistiset, modernit ja industrial-henkiset mallit, mutta klassikot pitävät pintansa. Kaapistojen vetimet ovat iso ja siksi tärkeä osa keittiön ilmettä. Kosketamme vetimiä lukuisia kertoja päivässä ja ajan saatossa ne kuluvat. Vaihtamalla vetimet, voi muuttaa keittiön ilmettä edullisesti. Liikkeissämme trendaa tällä hetkellä esimerkiksi kultainen messinginsävy.

2. Hana antrasiitin- tai messinginvärisenä?

Osana uudistusta voi vaihtaa paljon käytössä olevan keittiöhanan. Trendikäs antrasiitti haastaa näyttävyydellään perinteistä kromiväriä. Myös hienostuneella messingin sävyisellä hanalla voi saada huomiota.

3. Leikittele väreillä ja muodoilla

Pieni maalikerros voi luoda keittiöön täysin uuden tunnelman. Valitse lempivärisi tai yksi tämän hetken trendiväreistä, niin saat lisättyä keittiöösi nopeasti persoonallisuutta. Värisävyillä leikitellen voit tuoda esimerkiksi teollista tunnelmaa. Viimeisen tyylisilauksen saa luotua meidän Ferro-design-hyllyillä.

4. Kaapit järjestykseen laatikko kerrallaan

Joskus keittiö kaipaa vain hieman siistimistä ja järjestelyä. Monet siisteysgurut vannovat pienten laatikoiden voimaan keittiön järjestyksessä pitämiseksi. Kvikin bambulaatikot ovat paitsi käteviä, myös kauniita ja ympäristöystävällisesti valmistettuja.

5. Kevään vehreyttä keittiöön

Välillä viimeisen silauksen saa aikaiseksi varsin pienellä vaivalla ja edullisesti. Viimeistelen usein keittiön siistimisen hankkimalla tuoreita kukkia päivää piristämään. Raikas tulppaanikimppu sopii hyvin kevääseen, mutta myös vehreät huonekasvit näyttävät keittiössä hyvältä.

 
Pienten muutosten sijasta koko keittiö uusiksi edullisesti

Myös kokonaisen keittiöremontin voi tehdä kevyellä budjetilla. Esimerkiksi Kvikin uusi minimalistinen Veda Touch -keittiö maksaa sammaleenvihreänsävyisenä vain 2 363 euroa. Ohjeellinen vähittäishinta sisältää kaapit, sokkelit ja työtasot.

Tanskalaista ajatonta muotoilua edustavasta Veda Touchista on poistettu kaikki ylimääräinen, jolloin tuloksena on puhdas ja tyylikäs keittiö. Veda Touch on yhdistelmä kierrätysmateriaaleja ja sertifioitua, kestävän metsätalouden periaatteiden mukaisesti tuotettua puuta. Vetimetön muotoilu lisää keittiön virtaviivaista tyyliä, ja lattiaan asti ulottuva paneeli antaa keittiölle ainutlaatuisen ja harmonisen ilmeen.

Lue lisää Veda Touchista.


 

Salah Al-Mehsenin vinkeissä mainittujen Kvik-tuotteiden ohjeelliset vähittäishinnat:

Vetimet: harjattu messinki 5–16 €

Hanat: antrasiitti tai harjattu messinki 387 €

Ferro-hyllyt: 150–283 €

Bambu-laatikot: 16–51 €

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:
Markkinointipäällikkö Emily Marten Nielsen, emn@kvik.com

Kuvat

Keittiön ilmettä saa raikastettua edullisillakin muutoksilla. Kuva: Kvik
Keittiön ilmettä saa raikastettua edullisillakin muutoksilla. Kuva: Kvik
Lataa
Kevään värivinkkejä Kvikiltä. Kuva: Kvik.
Kevään värivinkkejä Kvikiltä. Kuva: Kvik.
Lataa
Vaihtamalla keittiöön vetimet voi muuttaa tyyliä edullisesti. Kuva: Kvik.
Vaihtamalla keittiöön vetimet voi muuttaa tyyliä edullisesti. Kuva: Kvik.
Lataa
Kultainen messinginsävy on trendikäs. Kuva: Kvik
Kultainen messinginsävy on trendikäs. Kuva: Kvik
Lataa
Ferro-hylly tuo tyyliä keittiöön. Kuva: Kvik.
Ferro-hylly tuo tyyliä keittiöön. Kuva: Kvik.
Lataa
Kvikin uudesta Veda Touch -keittiöstä on poistettu kaikki ylimääräinen ja hintakin on yllättävän edullinen. Kuva: Kvik.
Kvikin uudesta Veda Touch -keittiöstä on poistettu kaikki ylimääräinen ja hintakin on yllättävän edullinen. Kuva: Kvik.
Lataa
Laatikot laatikon sisällä ovat siivousgurujen suosiossa. Kuva: Kvik.
Laatikot laatikon sisällä ovat siivousgurujen suosiossa. Kuva: Kvik.
Lataa
Bambulaatikot ovat ympäristöystävällinen valinta. Kuva: Kvik.
Bambulaatikot ovat ympäristöystävällinen valinta. Kuva: Kvik.
Lataa
Tuoreet kukat piristävät keittiössäkin. Kuva: Kvik.
Tuoreet kukat piristävät keittiössäkin. Kuva: Kvik.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kvik
Stentoftvej 1
7480 Vildbjerg, Tanska

+45 41 21 70 20https://www.kvik.fi

Vuodesta 1983 lähtien Kvik on toimittanut korkealaatuista tanskalaista muotoilua yllättävän edulliseen hintaan. Nykyään Kvikillä on yli 170 myymälää 13 maassa, ja ne ovat franchising-yrittäjien omistamia ja operoimia. Suomessa myymälöitä on 7.

Kvik on osa Ballingslöv International AB:ta, joka on yksi keittiö-, kylpyhuone- ja vaatekaappialan johtavista toimijoista Euroopassa. Kvikillä on selkeä vastuullisuusohjelma ja tavoitteena on tulla CO2-positiiviseksi vuonna 2025, yhteistyössä kaikkien tavarantoimittajien kanssa. Lue lisää kvik.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kvik

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye