Finnvera Oyj

Pienten vientikauppojen rahoitukseen tarvitaan työkaluja – Finnvera ryhtyy valmistelemaan suorien vientiluottojen myöntämistä

Jaa
Suomalaisilta viejiltä puuttuvat pienten vientikauppojen rahoituksen työkalut, jotka ulkomaisilla kilpailijoilla on käytössään. Suomalaiset vientiyritykset ovat tällä hetkellä selvästi ulkomaisia kilpailijoitaan heikommassa asemassa, koska pankkien tarjonta pienten vientikauppojen rahoitukseen on riittämätöntä. Tämä käy ilmi Finnveran teettämästä selvityksestä, johon haastateltiin muun muassa 15 kotimaista ja kansainvälistä pankkia sekä 40 vientiyritystä. Finnvera ryhtyy selvityksen pohjalta valmistelemaan suorien vientiluottojen myöntämistä pienten vientikauppojen vauhdittamiseksi.

Pohjoismaiset pankit ovat joko vahvasti supistaneet tarjontaansa tai kokonaan vetäytyneet pienten vientikauppojen ostajarahoituksesta. Vain harvalla vientiyrityksellä on pääsy kansainvälisten pankkien palveluihin. Myös moni kansainvälinen pankki on muuttanut regulaation, kannattavuuspaineiden ja maineriskien takia strategiaansa ja lopettanut vienninrahoituksen.

‒ Tilanteesta kärsivät erityisesti pk-yritykset, mutta ongelma koskee myös suurempia yrityksiä, joilla on tarvetta alle 20 miljoonan euron vientikauppojen ostajarahoitukseen. Tarjonnan puute on myös johtanut vienninrahoitusinstrumenttien ja rahoitusvaihtoehtojen puutteelliseen tuntemukseen. Useat pk-yritykset joutuvat rahoittamaan ostajia omaa tasettaan käyttäen, mikä on kallista ja rajoittaa tai estää yritysten mahdollisuuksia viennin volyymin kasvattamiseen, sanoo Finnveran liiketoimintajohtaja Juuso Heinilä.

Osana viennin rahoitusjärjestelmän kehittämistä toteutettu selvitys tehtiin maalis‒syyskuussa 2020, ja sen toteuttivat selvityshenkilöt Nicholas Anderson ja Pirjo Pakkanen Finnveran toimeksiannosta. Vastaajina oli kotimaisia ja kansainvälisiä pankkeja sekä vientiyrityksiä pk-sektorilta ja suuryrityksistä.

Useiden kilpailijamaiden vientitakuulaitokset ovat jo aloittaneet suoran luotonannon

Monen tutkimukseen haastatellun rahoittajan näkemys oli, että valtiollisten vienninrahoittajien rooli kansainvälisen kaupan rahoituksessa tulee entisestään kasvamaan. Viime vuosina useiden maiden vientitakuulaitokset ovatkin markkinapuutteen takia ryhtyneet vientitakuiden ohella vientikaupan rahoittajiksi.

Suomen valtion vientitakuulaitoksena Finnvera valmistelee suorien vientiluottojen myöntämistä pienten vientikauppojen vauhdittamiseksi, jotta suomalaiset viejät saavat samat mahdollisuudet kaupankäyntiin rahoitusvaihtoehtojen osalta kuin heidän ulkomaisilla kilpailijoillaan on.

Myöntämisen mahdollistaminen edellyttää Finnveran toimintaa ohjaavan lain muuttamista. Lainsäädännön vaatiman ajan myötä suora luotonanto pieniin vientikauppoihin on ajankohtaista arviolta vuoden 2021 toisella puoliskolla.

‒ Kun talous lähtee voimakkaampaan kasvuun ja markkinoita jaetaan uudelleen, on ensiarvoisen tärkeää, että suomalaisilla yrityksillä on käytössään mahdollisimman laaja paletti vienninrahoitusratkaisuja. Samaan aikaan voimme jo rakentaa omia prosessejamme, jotta palvelumme on vientiyritysten saatavilla heti, kun se on lain myötä mahdollista. Siihen saakka yritykset voivat hyödyntää esimerkiksi luottovakuutusta viennin riskien suojaamisessa ja vientikauppojen varmistamisessa. Viennin monipuolistaminen yritysten kannalta turvallisesti on nyt entistäkin tärkeämpää, sanoo Juuso Heinilä.

Lisätiedot:

Koko selvityshenkilöiden raportti on tiedotteen liitteenä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Juuso Heinilä, liiketoimintajohtaja, Finnvera, puh. 029 460 2576

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Finnvera Oyj
Finnvera Oyj
Porkkalankatu 1
00180 HELSINKI

029 460 11http://www.finnvera.fi

Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen virallinen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj

Finnvera ja kauppakamarit: Suomalaiset pk-yritykset eivät hyödynnä riittävästi kilpailukykyä lisääviä viennin rahoitusratkaisuja21.3.2024 09:33:00 EET | Tiedote

Suomalaiset pk-yritykset eivät hyödynnä riittävästi erilaisia viennin rahoitusratkaisuja ja menettävät sen vuoksi kauppoja sekä altistuvat tarpeettomille luottotappioille. Riskeiltä suojautuminen ja maksuajan järjestäminen ostajalle tuovat kilpailukykyä. Kauppakamarit ja Finnvera käynnistävät yhdessä Vientikaupan rahoitus -kiertueen yritysten osaamisen ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi.

Finnvera aloittaa vekselirahoituksen pienissä vientikaupoissa15.3.2024 09:00:00 EET | Tiedote

Finnvera alkaa rahoittaa vientikaupassa käytettäviä vekseleitä. Vekseli on vanha velkainstrumentti, joka nyt entisestään monipuolistaa Finnveran rahoitusmahdollisuuksia pienissä vientikaupoissa. Vekselirahoitus soveltuu pääomatavaroiden kauppaan, kun viejä ja ulkomainen ostaja ovat sopineet pitkästä, 2–5 vuoden maksuajasta ja vekseleiden käytöstä velkainstrumenttina. Vekselirahoitus, kuten Finnveran vuosi sitten käynnistämä vientiluottokin, on Finnveran ja tytäryhtiö Suomen Vientiluotto Oy:n yhteistyönä myöntämä rahoitus. Nyrkkisääntönä on, että vekselirahoitusta käytetään, jos rahoitustarve on noin 0,2–2 miljoonaa euroa ja vientiluottoa tyypillisesti suurempiin, 2–20 miljoonan euron vientikauppoihin.

Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan aluekatsaus 1–12/2023: Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla investoinnit voimakkaasti kasvussa, Finnveran rahoitus kasvoi Keski-Pohjanmaalla14.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Finnvera myönsi vuonna 2023 rahoitusta Pohjanmaalle, Etelä-Pohjanmaalle ja Keski-Pohjanmaalle yhteensä 90 miljoonaa euroa, kun määrä edellisvuonna oli 102 miljoonaa euroa. Myönnetyn rahoituksen määrä kasvoi Keski-Pohjanmaalla. Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla rahoitus kohdistui selvästi aiempaa enemmän investointeihin. Alueella rahoitettujen yrityskauppojen yhteenlaskettu määrä pysyi edellisvuoden tasolla. Myönteistä on uusien, vihreän siirtymän investointeihin tarkoitettujen lainojen myöntäminen.

Finnveran omistajanvaihdoskatsaus 1–12/2023: Yrityskauppojen määrä laski, piristymisen merkkejä näkyvissä14.3.2024 08:30:00 EET | Tiedote

Alkuvuosi 2023 oli edelleen vilkas ja Finnveran rahoituksen myöntö omistusjärjestelyihin oli hyvällä tasolla, mutta yrityskauppojen määrä laski loppuvuotta kohti. Finnvera myönsi rahoitusta omistajanvaihdoksiin tammi–joulukuussa 2023 yhteensä noin 121 miljoonaa euroa, kun määrä edellisvuonna oli 130 miljoonaa euroa. Eniten yrityskauppoja tehtiin Uudellamaalla. Maakunnista erottuivat Varsinais-Suomi, Pirkanmaa ja Keski-Suomi, joissa euromääräinen rahoitus kasvoi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye