Kuluttajaliitto

Pikavippien sääntelyä tulee tiukentaa pysyvästi

Jaa
Pikavippien sääntelyyn tulee tehdä pysyviä muutoksia, toteaa Kuluttajaliiton valtuusto kannanotossaan. Korkokatto tulee laskea vakituisesti kymmeneen prosenttiin. Sekä suoramarkkinointia että yleismarkkinointia tulee rajoittaa. Näillä keinoilla voidaan ennaltaehkäistä kuluttajien ylivelkaantumista.

Vakuudettomien kuluttajaluottojen, eli muun muassa niin sanottujen pikavippien sääntely on ollut tiukennettua vuoden 2020 kesästä alkaen koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen vuoksi. Luottojen korkokatto on rajattu kymmeneen prosenttiin ja niiden suoramarkkinointi on kielletty. Nämä toimet ovat askel oikeaan suuntaan kuluttajien velkaongelmien vähentämisessä. Väliaikaisten tiukennusten voimassaolo päättyy kuitenkin 30.9.2021.

”Kuluttajaluottoja koskevaan sääntelyyn tulisikin pikaisesti valmistella pysyviä tiukennuksia, jotta kuluttajien asema ei heikenny nykyisestä”, Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell toteaa.

Pikavipeissä ongelmia kuluttajille aiheuttavat erityisesti korkeat lainakustannukset. Oikeusministeriön selvityksen mukaan oikeudelliseen perintään päätyvät ennen muuta kaikkein korkeakorkoisimmat luotot.[1] Kalliisiin luottoihin saatetaan turvautua, vaikka maksuvaraa niiden hoitamiseen ei ole riittävästi.

Muutosten pysyvyyttä puoltaa myös se, että tällä hetkellä eri luottosopimukset ja niistä eri aikoina tehdyt nostot ovat keskenään erilaisen sääntelyn piirissä, jolloin niistä aiheutuvien kustannusten arviointi on kuluttajille vaikeaa.

Suoramarkkinointi houkuttelee kuluttajia ottamaan pikavippejä. Siinä korostetaan lainan ottamisen nopeutta ja helppoutta, mutta jätetään taka-alalle luoton kokonaiskustannukset ja takaisinmaksu. Tämä on ongelmallista, koska tutkimusten mukaan kuluttajat tekevät päätöksiä nykyhetken tarpeen lähtökohdista ja painottavat myönteisiä seikkoja kielteisten sijaan. Lisäksi Kilpailu- ja kuluttajaviraston tekemän selvityksen (2019) mukaan suoramarkkinointi koetaan usein häiritsevänä, aggressiivisena ja asiattomana.[2]

Suoramarkkinoinnin kieltäminen ei kuitenkaan riitä. Samoja ongelmia liittyy myös pikavippien yleismarkkinointiin. Voimakkaasti mielikuvilla houkutteleva markkinointi ei tue kuluttajaa harkittujen päätösten tekemisessä. Luoton kokonaiskustannuksista tulisi myös kertoa näkyvämmin. Pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelman mukaan aggressiivista markkinointia hillitään tarvittaessa kuluttajaluottojen lisäsääntelyllä.

Vakuudettomien ja korkeakorkoisten kuluttajaluottojen tarjoajat ovat jatkaneet toimintaansa kuluttajien kustannuksella jo kauan. Nyt on aika laittaa pikavipeille maltillinen korkokatto ja kieltää niiden vastuuton markkinointi.

[1]OM: https://api.hankeikkuna.fi/asiakirjat/f86a5a23-124a-4112-860e-be71c00748b7/c2aefa7f-a516-41b2-98fd-09e285bfd807/RAPORTTI_20201222101832.pdf

[2]KKV: https://www.kkv.fi/globalassets/kkv-suomi/julkaisut/selvitykset/2019/kkv-selvityksia-3-2019-pikavippiongelmien-laatu-ja-laajuus.pdf

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kuluttajaliitto
Kuluttajaliitto
Ritarikatu 1 B
00170 HELSINKI

info@kuluttajaliitto.fihttps://www.kuluttajaliitto.fi/

Suomen ainoa yleinen kuluttajien ja julkisten palvelujen käyttäjien edunvalvonta-, koulutus- ja neuvontajärjestö.

Finlands enda allmänna intressebevaknings-, utbildnings- och rådgivningsorganisation för konsumenterna och användare av offentliga tjänster.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kuluttajaliitto

Lude vai kuoriainen? Tunnista kodin tuholainen oikein8.11.2023 05:00:00 EET | Tiedote

Tunnistamalla tuhohyönteisen oikein voi välttyä turhalta riidalta ja säästää pitkän pennin. Viime aikoina mediassa on keskusteltu vilkkaasti luteista ja niiden torjunnasta. Kodin erilaiset ötökät ovat jo pitkään olleet vakioaihe Kuluttajaliiton asumisneuvonnassa. Kuluttajaliitto muistuttaa, että tuholaisten haitallisuudessa ja torjuntatoimissa on eroja. Tuholaisen varma tunnistaminen ennen toimenpiteitä onkin paras keino edetä asiassa. Kuluttajaliiton juristi kertoo vinkit mitä tehdä, jos huomaa kodissa ylimääräisiä ötökkävieraita.

Kuluttajilta vastausvyöry kutistuneista tuotteista – kuinka yleistä ”shrinkflaatio” on?27.9.2023 06:00:00 EEST | Tiedote

Kuluttajaliitto selvitti, kuinka yleistä tuotteiden pienentyminen vaivihkaa oikein on. Shrinkflaatiosta puhutaan yleensä silloin, kun tuotteen sisältö pienenee ilman myyntihinnan vastaavaa alentumista. Yli 700 kuluttajaa ilmoitti havaintonsa pienentyneestä tuotteesta Kuluttajaliiton verkkosivuilla olleen kyselylomakkeen kautta. Vastauksissa toistuivat selvästi tietyt tuotteet ja tuoteryhmät. Kuluttajaliitto peräänkuuluttaa selkeää ja avointa viestintää pakkauskokojen muutoksista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye