Muumimaailma Oy

Pikku Myy on tutkitusti Muumimaailman suosikkihahmo!

Jaa
Naantalin Muumimaailman portit aukeavat lauantaina 11.6. Muumifanit pääsevät jälleen tapaamaan ja halaamaan iki-ihania muumihahmoja. Muumimaailma kysyi kesän kynnyksellä, kuka Muumihahmoista on kaikkein ihanin.

Verkossa toteutettuun suosikkihahmokyselyyn saatiin kaikkiaan 3603 vastausta, eikä voittajasta jäänyt epäselvyyttä: ylivoimaiseen voittoon kirmasi pieni ja pippurinen Pikku Myy, jonka mainitsi suosikikseen 32 prosenttia vastanneista. Toiseksi suosituin hahmo on kyselyn mukaan Nipsu 12 prosentin ääniosuudella. Palkintopallille ylsi myös jekuillaan hämmennystä aiheuttava Haisuli, joka sai 9 prosenttia äänistä. 

Pikku Myy on suosikki yli sukupuolirajojen

Aktiivisimpia vastaajia olivat naiset. Heidän suosikkihahmostaan ei ollut epäselvyyttä, sillä peräti 35 prosenttia sanoi suosikikseen Pikku Myyn. Seuraaville sijoille naisten äänissä ylsivät Nipsu (13 % äänistä) sekä Muumimamma (11 % äänistä). 

Myös miesten suosikiksi ylsi Pikku Myy, joka sai 18 prosenttia äänistä. Heti kantaan kiri Haisuli 16 prosentilla ja kolmanneksi Muumimaailman seurallinen erakko Nuuskamuikkunen 12 prosentin äänisaaliilla.

Pikku Myytä ja muita Muumimaailman ihania hahmoja pääsee tapaamaan 11.6. alkaen Naantalin Muumimaailmassa, joka on avoinna kesän jokaisena päivänä aina 28.8. asti.

Lisätiedot ja kuvapyynnöt:
Ann-Karin Koskinen, ann-karin.koskinen@muumimaailma.fi ja 040 5900 701

Avainsanat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Muumimaailma Oy
Kaivokatu 5
21101 Naantali

02 511 1111http://www.muumimaailma.fi

Muumimaailma Oy on vuonna 1993 Naantalissa toimintansa aloittanut matkailualan yritys, joka perustuu suomenruotsalaisen kirjailija ja taiteilija Tove Janssonin luomille Muumi-tarinoille.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Muumimaailma Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye