Suomen ravitsemustieteen yhdistys ry

Pillereitä, porkkanoita vai personoitua ruokaa? - Ravitsemustieteen tulevaisuus esillä Suomen Ravitsemustieteen Yhdistyksen juhlaseminaarissa

Jaa
Runsas joukko ravitsemustieteen alan vaikuttajia kokoontuu torstaina 11. marraskuuta Säätytalolle keskustelemaan ravitsemustieteen tulevaisuudesta Suomen Ravitsemustieteen Yhdistyksen järjestämään 25-vuotisjuhlaseminaariin. Puhujina on kansallisesti ja kansainvälisesti tunnettuja ravitsemuspolitiikan ja ravitsemustieteen asiantuntijoita.

Ravitsemusnäkökulma pitäisi saada mukaan poliittiseen päätöksentekoon, sillä yhteiskunnalle tulee huomattavasti halvemmaksi ennaltaehkäistä kuin hoitaa kroonisia elämäntapasairauksia. Kansanedustaja Sirpa Asko-Seljavaara aloittaa ravitsemuspolitiikan session puheenvuorollaan "Ravitsemus mukana päätöksenteossa - totta vai tarua?" Dosentti Johanna Mäkelä Kuluttajatutkimuskeskuksesta puolestaan pohtii, muodostuuko tulevaisuuden ruokakulttuuri pillereistä ja leväpullista, vai jostain muusta. Todennäköisesti tulevaisuudessa ruokavalinnoissa korostuvat ekologisesti kestävät valinnat, vastuullisuus ja ns. perusruoan arvostus keinoravintoaineiden sijasta.

Tulevaisuudessa myös ruoan vaikutus lääkkeiden tehoon olisi tunnettava nykyistä paremmin, painottaa lääketieteellisen ravitsemusfysiologian professori Riitta Korpela Helsingin yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta. Ravitsemusopetukseen lääketieteen opiskelijoille tulisikin kiinnittää entistä enemmän huomiota.

Geenitutkimus paljastanee entistä paremmin perintötekijöiden ja ympäristön merkitystä ravitsemukseen liittyvien sairauksien synnyssä. Geenitutkimusten avulla on saatu selville mm. elämäntapamuutosten tärkeys niillä henkilöillä, joilla on geneettinen alttius tyypin 2 diabetekseen, toteaa nutrigenomiikan professori Matti Uusitupa Itä-Suomen yliopistosta. Vain pieni osa lihavuuden, rasva-aineenvaihdunnan häiriöiden ja diabeteksen geneettisistä tekijöistä on tähän mennessä selvitetty.

Päätöksentekijöiden ja tiedotusvälineiden tulisi kuunnella ravitsemuksen asiantuntijoita eikä tyytyä uskomuksiin ja luuloihin. Suomen Akatemian terveyden tutkimuksen yksikön johtaja Mikael Fogelholm korostaa omassa puheenvuorossaan, että ravitsemusvaikuttajalla on oltava laaja näkemys sekä ravitsemuksesta että tiedon käyttäjistä sekä hyvät viestintätaidot ja rohkeutta. "Loanheiton" sietokyky on eduksi, sillä ravitsemus kiinnostaa ja koskettaa ihmisiä, jolloin yhteiskunnalliset linjaukset ja kannanotot herättävät myös paljon ristiriitoja.

Suomen Ravitsemustieteen Yhdistys tukee ja edistää ravitsemustieteellistä tutkimusta Suomessa. Jäseniä yhdistyksellä on yli 400. Yhdistyksen jäseniksi hyväksytään korkeakoulututkinnon suorittaneita tai muulla tavalla pätevyytensä ravitsemustieteen kentällä osoittaneita asiantuntijoita. Nuoriksi jäseniksi otetaan ravitsemus- ja elintarvikealan yliopisto-opiskelijoita.

Lisätietoja:

Suomen Ravitsemustieteen Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Riitta Korpela
p. 050 384 0197, riitta.korpela@helsinki.fi
Tiedotussihteeri Jenni Lappi, p. 044 285 1522

Tietoja julkaisijasta

Suomen ravitsemustieteen yhdistys ry
Suomen ravitsemustieteen yhdistys ry



https://www.nnc2020.fi/
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye